Varo mökkiremontin sudenkuoppia

Mikko Stig / Lehtikuva
Varo mökkiremontin sudenkuoppia
Mökkiremonttia tekevän kannattaa olla tarkkana, ettei putoa verokuoppaan. Kaikki remontit eivät nimittäin ole verottajan silmissä tasavertaisia eli eivät oikeuta verotuksessa kotitalousvähennykseen. Esimerkiksi terassin rakentamisesta vähennyksen saa, mutta grillikatoksesta ei. Entä miten on ulkohuussin laita? Lue, mitä verottaja sanoo.
Outi Kokko
8.5.2009 06:01
Kommentit 33

Kotitalousvähennyksen laajeneminen vuoden vaihteessa on lisännyt mökkiläisten remontti-intoa. Nyt täyden 3000 euron vähennyksen voi saada myös kunnossapito- ja perusparannustöiden palkkakustannuksista, kun aiemmin vain kotitalous- ja hoivatyö oikeutti täyteen vähennykseen.

Vähennyksen voi edelleen tehdä paitsi kotona myös vapaa-ajanasunnolla teetettävistä töistä.

Vähennykseen kelpaavat työt on rajattu siten, että vanhan kunnostamisesta vähennyksen voi saada, mutta ei uuden rakentamisesta. Vähennys hyvitetään vain palkkakuluista, ei rakennustarvikkeisiin tai laitteisiin menneistä rahoista tai matkakuluista.

Aina ei ole helppo tietää, mistä tuen voi saada ja mistä ei? Johtava veroasiantuntija Taneli Lallukka pääkaupunkiseudun verotoimistosta kehottaa rajatapauksissa ottamaan yhteyttä verotoimistoon.

Grillikatoksesta ei saa,
patiosta saa vähennyksen

Perusparannustöistä kuten mökin lattian uusimisesta, katon korjaamisesta, maalauksesta tai saunan lauteiden vaihtamisesta voi vaatia kotitalousvähennyksen. Myös kallistuneen venevajan suoristamisesta ja kunnostamisesta saa sen.  

Sen sijaan katetun kesäterassin, leikkimökin tai grillikatoksen pystyttäminen eivät oikeuta vähennykseen. Verottaja perustelee tätä sillä, että nämä ovat uuden rakentamista, ei vanhan kunnostamista.

Samasta syystä se evää vähennyksen myös, jos vaikkapa vanhasta navetasta tai liiteristä rakennetaan pihamökki aikuistuneille lapsille. Sen sijaan kattamattoman pation rakentamiskulut voi vähentää.

Pihatyöt oikeuttavat vähennykseen. Sen saa paitsi nurmikon uusimisesta, istutuksista ja laatoituksesta myös aidan tai pihatien rakentamisesta.

– Vähennyksen saa, kun tie rajoittuu tontille. Jos autolle rakennetaan kääntöpaikka tai asfaltoidaan vanha paikka, työpalkat voi vähentää verotuksessa. Sen sijaan pihapiirin ulkopuolisesta tiestä vähennystä ei saa, kertoo Lallukka.

Hänen mukaansa myös laituri lasketaan kuuluvaksi pihapiiriin. Eli aivan uudenkin laiturin rakentamisesta tai vanhan laiturin nostosta voi vaatia vähennyksen. Ranta puolestaan ei verottajan mielestä kuulu pihapiiriin. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunta ei tue ruoppausta tai kaislojen leikkaamista.

Hälytinten asennus
kustannettava itse

Tämän vuoden alusta kotitalousvähennys laajeni koskemaan myös tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus-, kunnossapito- ja opastustyötä. Jos esimerkiksi mökille hankitaan nyt tietokone tai uusi antenni, asentamiseen liittyvät työt voi vähentää.

Muita koneita vähennysoikeus ei koske. Esimerkiksi jääkaapin tai television korjauksesta koituneita kuluja tai näiden laitteiden asennuskuluja ei voi vähentää.

Varas- ja murtohälyttimien kohdalla Lallukka empii. Kuuluvatkohan nämä nykyisin tietotekniikkaan vai kodin laitteisiin? Hän tarkistaa asian, ja kertoo, että hälytysjärjestelmät jäävät edelleen vähennyksen ulkopuolelle.

Uusi ulkovessa
valtion tuella

Remontteja suunnitellessa kannattaa muistaa, että jätevesiasetus tiukentaa mökkiläisten jätevesimääräyksiä. Vanhojen kiinteistöjen pitää kunnostaa tai uusia jätevesijärjestelmänsä vuoden 2013 loppuun mennessä. Näihin töihin verottaja suhtautuu myönteisesti.

Kotitalousvähennyksen saa esimerkiksi jätevesijärjestelmän uusimisesta tai vanhan porakaivon kunnostamisesta. Entä jos rakennetaan uusi ulkohuussi? Onko kyse uudisrakentamisesta vai jätejärjestelmän osasta?

– Jos mökillä on ennestään jonkinlainen puucee olemassa, kyllä uuden rakentamiseen saa vähennyksen. Ei sen pitäisi olla ongelma, Lallukka miettii.

Jokainen mökin
käyttäjä voi vähentää

Jos mökillä on monta kohtaa rempallaan, kotitalousvähennys kannattaa ottaa huomioon, kun remonttien aikataulua suunnitellaan. Kotitalousvähennyksen saa tehdä joka vuosi. Jos työt ja laskun maksu osuvat vuoden vaihteen tienoille, on hyvä tietää, että laskun maksuaika määrää, minkä vuoden verotukseen vähennys kuuluu.

Tässä kohtaa suku ei ole pahin. Jos mökki on suvun, kuolinpesän tai yhtä lailla vaikka ystäväporukan käytössä, jokainen huvilaa  käyttävä voi vaatia kotitalousvähennystä verotuksessaan. Eli jos mökillä lomailevat isovanhemmat ja heidän kolme aikuista lastaan puolisoineen ja alaikäisine lapsineen, porukka voi yhtenä vuonna tehdä yhteensä 24 000 euron vähennykset.

– Olennaista on, että kotitalousvähennyksen vaatija on osallistunut kustannuksiin, huomauttaa Lallukka.

Vaikka siis yksi ihminen olisi maksanut yrityksen laskun, porukan pitää pystyä kulutositteiden ja tiliotteiden avulla todistamaan, miten kustannukset on jaettu.

Täysi vähennys noin
5 000 euron töistä

Kotitalousvähennys on 60 prosenttia arvonlisäverollisesta työkorvauksesta, jos työ on ostettu ennakkoperintärekisteriin merkityltä tuloveronalaista toimintaa harjoittavalta yrittäjältä tai yritykseltä.

Jos työt tekee henkilö, jonka on palkannut työsuhteeseen, saa vähentää palkasta 30 prosenttia ja siihen liittyvät sivukulut. Vähennyksen omavastuu on sata euroa.

Jos et tiedä, kuuluuko yritys ennakkoperintärekisteriin, voit tarkistaa asian osoitteesta www.ytj.fi.

Kotitalousvähennyksessä on sadan euron omavastuu. Täyden 3 000 euron vähentämiseksi pitää siis olla maksanut 5 160 euroa työkustannuksia yritykselle. 

Näistä saa verotuksessa kotitalousvähennyksen:
- Mökin ja sen piharakennusten remontointi
- Antennin siirtäminen ja asentaminen
- Laiturin rakentaminen
- Pation rakentaminen
- Pihatyöt
- Tien ja auton kääntöpaikan rakentaminen tontille


Näistä ei saa verotuksessa kotitalousvähennystä:
- Nuohous
- Likakaivon tyhjennys
- Grillikatoksen, leikkimökin tai katetun terassin rakentaminen
- Hälytys- tai turvalaitteiden asentaminen
- Rakennusten kuntotarkastus
- Ruoppaus

Lisää Aiheesta
UutinenRemonttiale on vasta tulossa (26.8.2009 06:01)
UutinenRemonttia ei saa tehdä enää salaa (10.6.2009 15:57)
UutinenTaas meni remontti pieleen (25.5.2009 06:28)
UutinenHiljaisuus hiipi mökkimarkkinoille (22.5.2009 07:19)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Tämäkin veropäätös on aika monimutkainen, ja kun siihen lisätään vielä eri kuntien verokäytäntö niin soppa on valmis.Vanhasen hallituksen aikana useat lait sekä asetukset ja muut määräykset ovat olleet aika tulkinnnan varaisia.Pääministerin johtamiskyky on arveluttavaa.
www.fi
Looginen verolnjaus,patiolla tulee ihmisillä olemaan aikaa tulevina vuosina,grilliin ei ole mitään laitettavaa.
ei muuta tänään
Tämäkin veropäätös on aika monimutkainen, ja kun siihen lisätään vielä eri kuntien verokäytäntö niin soppa on valmis.Vanhasen hallituksen aikana useat lait sekä asetukset ja muut määräykset ovat olleet aika tulkinnnan varaisia.Pääministerin johtamiskyky on arveluttavaa.

Ihan totta joo ja sitten se lamakin tuli tämän hallituksen aikana. Kyllä demarit osaa paremmin.
""Vanhasen hallituksen aikana useat lait sekä asetukset ja muut määräykset ovat olleet aika tulkinnnan varaisia.""

Lähinnä kai ne lait jotka on tehty Sorsan IV hallituksen ja Lipposen aikana.
Irma
Kahdenkeskisellä käteiskaupalla ilman ulkopuolisia olen aina päässyt edulliseen lopputulokseen ja ihan ilman paperitöitä ja viranomaisten mielivaltaisia oikkuja.
Miksi maksaa suojelurahaa siivestäjälle?
Säädös on moniselitteinen ja kolumnin kirjoittaja luo lukijan mieleen lisää kysenalaisuuksia kirjoittamalla mm. : ... saa paitsi,että ei saa...

Tietona voisi ilmoittaa myös, että vähennys on tulojen verosta.
ainut vaihtoehto
Tämä on jälleen uusi - tie kuinka mones - sairas esimerkki verojärjestelmästä. Ensin korotetaan verot pilviin ja lamaannutetaan yhteiskunta. Sitten aletaan värkkäillä eri eturyhimen lobbausten perusteella toinen toistaan mutkikkaampia vähennyksiä ja sääntöjä joita oikeasti kukaan ei voi valvoa mutta joissa riittää loputtomaasti työtä a) selvittelyssä etukäteen b) riitelyssä jälkikäteen. Saadaanpa taas suuri joukko uusia sattumanvaraisesti valittuja "talousrikollisia" ja turhia väliportaita. Syntyy myös "vähennysmarkkinat",myös netissä voisi käydä kauppaa näitä oikeuksista samalla lailöa kuin "päästöistä". Jos jollain jää käyttämättä "seteli" hän voi myydä eniten tarjoavalla mökin remontoijalle.
Vähennyssetelimarkkina
Verottaja ei hyväksynyt vanhan mökin purulattiaisen avovintin kunnostamista majoituskuntoon. Rakennettiin lattia ja seinät paneloitiin, se oli verottajan mielestä uudisrakentamista.

Ammattirakentajan todistuksella, että kyse oli peruskorjauksesta ei ollut mitään arvoa. Verovirkailijalla oli asenne: minkä päätin, sitä en muuta, vaikka mitä todistelisitte. Virkailijan ylimielinen ja "aina oikeassa" käyttäytyminen oli ala-arvoista.
Voice
Verottaja ei hyväksynyt vanhan mökin purulattiaisen avovintin kunnostamista majoituskuntoon. Rakennettiin lattia ja seinät paneloitiin, se oli verottajan mielestä uudisrakentamista.Ammattirakentajan todistuksella, että kyse oli peruskorjauksesta ei ollut mitään arvoa.

Kyllä kyseessä on rakennusluvan alaista rakentamista: asumisneliöiden lisääminen ja/tai käyttötarkoituksen muutos. Verottaja oikeassa, ei verovähennysoikeutta.

Koskahan tämä tyhmä kansa oppii, että asiat pitää tehdä itse asian vuoksi eli tarpeeseen, ei verovännyksien takia.

Verovähennykset pois. Nyt.
veronmaksaja
Muutamia vuosia sitten kerottiin, että lipputangon pystystys on pihapiirin kaunistusta, josta saa kotitalousvähennyksen. Samalla perusteella sain myös grillikodan pystytyksestä kotitalousvähennyksen! Samana vuonna sain vähennyksen myös laajakaistan rakentamisesta.
Jippii, kesä tulee!
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
Tukholma
Pilvistä, ja poutaa 15
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050