Älä ole niin ahne

Taloussanomat
Älä ole niin ahne
Ahneus on markkinatalouden keskeinen käyttövoima, mutta milloin se on liiallista? Monelle 30 miljoonan euron osakepalkkiot edustavat ahneutta, osalle taas ansaittua kohtuutta. Onko ahneus pelkästään katsojan silmässä niin kuin kauneuskin? Oletko sinä ahne?
Outi Kokko
5.4.2009 07:02
Kommentit 119

Suomalaiset kannattavat vapaata kilpailua markkinataloudessa, mutta kritisoivat tiukasti liiallista ahneutta ja pikavoittojen tavoittelua. Tämä ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan maaliskuussa julkistamasta arvo- ja asennetutkimuksesta. Mikä sitten on markkinataloutta edistävää ansaitsemista ja kulutusta, mikä ahneutta?

Professori Jussi Kotkavirta Jyväskylän yliopistosta sanoo, että ahneus velloo taloudessa hyvin laajalti.

– Ihmiset hamuavat kaikenlaisia asioita enemmän kuin tarvitsevat oman hyvinvointinsa takia, Kotkavirta toteaa.

Filosofi Esa Saarinen on samoilla linjoilla. Hänestä ahneus on yli kohtuuden menevää halua saada itselleen jotain. Kohtuullisuus puolestaan on suuri elämänfilosofinen kysymys.

– Yhteisö määrittelee, mikä on kohtuullista, mutta ahneen ihmisen taipumus on haluta itse määritellä kohtuus, sanoo Saarinen.

Johtaja Juha Kaskinen Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta on sanonut, että nykyisen talouskriisin pohjalla on periaatteessa ahneus.

Hänen mielestään taloudellisen lisäarvon tuottaminen ei sinänsä ole pahasta, mutta toiminnalla pitäisi olla yhteiskunnallisesti positiivisia vaikutuksia, jotta sitä ei miellettäisi ahneeksi. Olennaista hänestä on myös, mitä kulutuksen yli jäävällä rahalla tekee ja onko koko toiminta esimerkiksi ympäristön kannalta kestävää.

Porsaanreikien
etsiminen on ahneutta

Ahneuden rajoja on tällä viikolla yritetty määritellä energiayhtiö Fortumin johdon bonuskeskustelun yhteydessä. Lukuisissa keskusteluissa palkkansa lisäksi suuria palkkioita nostanut toimitusjohtaja Mikael Lilius on leimattu ahneeksi.

Turun kauppakorkeakoulun Juha Kaskinen siirtää syyttelyn toisaalle.

– Lilius on siinä ihan oikeassa, että ei ole hänen vikansa, jos järjestelmä on luotu sellaiseksi, että hän pääsee hyötymään siitä. On vähän myöhäisherännäisyyttä ryhtyä nyt murmuttamaan systeemeistä, jotka on rakennettu arvovalintoihin pohjautuen, sanoo Kaskinen.

Kaskisen mielestä sääntöjen noudattaminen ei ole ahneutta, mutta tietoinen porsaanreikien etsiminen on. Myös nykyjärjestelmien oikeudenmukaisuutta voidaan miettiä.

–  Liliuksen eläkkeellä voisi rahoittaa noin sata peruseläkeläistä. Voidaan kysyä, onko eläke kohtuullinen vai ei?

Ahneus piiskaa
johtajaa suorituksiin

Professori Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulusta pitää kohtuullisuuskeskustelua tervetulleena. Hän muistuttaa, että Nokian entinen pääjohtaja ja Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on saanut monta kertaa suuremmat optiovoitot Nokiasta kuin Liliuksen 30 miljoonan euron palkkiot ovat.

Puttosesta se, että ymmärrämme ja hyväksymme Ollilan voitot, mutta emme hyväksy Liliuksen 30 miljoonaa euroa, kertoo, että kyse on myös jostain muusta kuin summasta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kyse on yhtiön luonteesta ja johtajan persoonasta. Jos johtaja osaa olla nöyrä miljooniensa kanssa, tilanne hyväksytään paremmin kuin jos hän on vain hiljaa – tai vielä pahempi – voimakkaasti puolustaa niitä.

Puttonen ei paheksu kaikkea ahneutta. Hän suorastaan toivoo, että johtajat, jotka ovat töissä yrityksissä, joita hän osake- tai rahastosijoituksiensa kautta omistaa, olisivat tiettyyn rajaan asti ja tyylillä ahneita sekä omassa, että firmansa taloudessa.

Puttosen mielestä Fortumin ja muiden valtionyhtiöiden tapauksessa kriittinen kysymys on, ovatko ne valtionyhtiöitä vai normaaleja yhtiöitä ja kilvoittelevat ne muiden kanssa markkinoilla ja johtajamarkkinoilla? Vai ovatko ne valtion virastoja ja pitäisikö niiden johtajille maksaa vaikkapa professorin palkkaa?

Esa Saarisen mukaan paitsi yritysjohtajien palkkioihin myös finanssikriisin syihin ja niihin liittyvään ahneuteen kytkeytyy moraalisia ulottuvuuksia.

– Nämä konkretisoituvat kysymyksessä, miten paljon yhteisestä hyvästä jonkun tietyn toimijan kuuluu saada, Saarinen sanoo.

Mammonan himo
näyttää hiipuvan

Vaikka nykysysteemimme yksi keskeinen käyttövoima on ahneus, tämä ei Jyväskylän yliopiston Jussi Kotkavirran mukaan välttämättä ole fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta järkevää. Hänen mielestään yhä enemmän ihmiset näyttävät havahtuvan tilanteeseen.

– Monet tekevät henkilökohtaisia ratkaisuja ja sanoutuvat tästä irti, huomauttaa Kotkavirta.

Hänen mukaansa tämä voi tarkoittaa, että ihmiset aiempaa enemmän alkavat panostaa vapaa-aikaan, toisin ihmisiin, elämänlaatuun tai sivistykseen. Filosofi Esa Saarisen suuri toive on, että talouskriisi muuttaisi ajattelua ja ihmiset rahan tai tavaran hamuamisen sijaan ryhtyisivätkin panostamaan juuri vähemmän materiaalisiin asioihin.

–  Ympäristön ja ekologian näkökulmasta on vaikea kuvitella, että muualta kuin tuosta suunnasta voitaisiin saada aikaiseksi mitään kestävää kehitystä.

Saarinen toivoo, että työn ja tuloksenteon rinnalle nousee yhä enemmän hyvän, onnellisen, tasapainoisen ja merkityksellisen elämän teemoja.

–  Rahalla tulee olla kohtuullinen asema kunkin elämässä, mutta ihmiselle ei ole hyväksi, jos se saa liian suuren roolin omassa ajattelussa tai yhteisön toiminnassa, Saarinen sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (119)

Huono 0
kyllä se on niin että jos jollain on vähänkään massia päällä niin välittömästi on joku läski vinkumassa.
Kourin Pena
Mitenkäs käy markkinatalouden,jos rahaan perustuva tavoitteellisuus poistettaisiin? Sitähän yritettiin mm. Neuvostoliitossa,mutta ei toiminut.
Suo siellä,vetelä täällä
Kyllä kaikki ymmärtävät Ollilan miljoonat, ne kun on hankittu asiakkailta vapaaehtoisesti.
Ei ole ollut pakko ostaa nokian puhelimia.
Mutta Fortum sähköyhtiönä on rohmunnut tuloksensa sähkönhinnan korotuksina.
Ei voi verrata
Ei ole ihan sama verrata Nokian Ollilaa Fortumin Liliukseen. Kaikki tietävät että Fortum rahastaa tavallisia ihmisiä joiden on pakko ostaa energiaa, Nokian puhelinta ei ole pakko ostaa.
dddd
hyvä vanha periaate:kohtuus kaikessa
a
ei nokiaa ja fortumia voi verrata, toinen tekee kilpailtuja tuotteita ja toinen on monopoliyhtiö jonka rahastuskohde on pääasiassa omistajat.

suomessa on kaksi isoa sähköyhtiötä, ja niistä toinen myy sähköä omistajilleen omakustannushintaan, ja toinen pääasiassa omistajilleen sikahintaan, parhaimmillaan 50% liikevaihdosta siirtynyt tulosriville.

energia-alalla muilla ei ole rahkeita myydä yli oman pienen tuotantonsa, kun lisäsähkön joutuu ostamaan fortumilta joka on ollut ainut joka on pystynyt seisottamaan hiilivoimaloitaan talvellakin. seuraava paikka mistä lisäsähköä saa, on tanska, sillä ruotsilla ja norjalla ei ole hiililauhdevoimaloita. tanska taas on lirissä tuulivoimaloidensa kanssa.
surffari
Maailman avoimilla markkinoilla yrityksen menestymään saaneet johtajat ovat palkkansa ansainneet. Avoimet markkinat tarkoittavat sitä, että palveluista tai tuotteista maksetaan vapaaehtoisesti kilpailun jälkeen. Tälläisiä yrityksiä ovat esimerkiksi Nokia, Kone, Metso, UPM ja Stora Enso. Fortumin tuote on peruspalvelujen kivijalka sähkö, jota ilman mikään toiminto ei tosiasiassa tule toimeen, joten sähköä on pakko ostaa. Fortumin menestys on ensisijaisesti perustunut sähkön jatkuvaan ylihinnoitteluun ja maailman laajuiseen nousukauteen eikä yrityksen johdon ansioihin. Venäjälle tehdyn 2500 ME:n sijoitus on johdon ottama riski. Mikäli se epäonnistuu, tulee päätöksen valmistellut ja tehnyt johto asettaa korvausvelvolliseksi.
Vuosimallia 45
Fortum on haiseva valtion firma. Käsittämätöntö. Johtoryhmä on niittänyt rahat kun muut ovat firmassa tuloksen tehneet. Kyseisen joukkion lisäarvo on todella naurettava. Optiot monipolifirmassa ja nimenomaan tuossa muodossa Fortumissa ovat ollet virhe.

Jos koko kyseinen johtoryhmä irtisanoutuisi tekisi firma edelleen kovaa tulosta nyt ja jatkossa. Aivot ja tekevät kädet kun ovat tuon johtoryhmän alapuolella.
Totuutta edes vähän
Kyllä minusta tässä on kyse laajemmasta asiasta kuin rahasta.

Luulen, että suurin osa ihmisistä on luonnostaan ahneita, mutta se mikä koetaan kohtuulliseksi vaihtelee sen mukaan mihin sosiaaliseen ryhmään kuulut.

Monesti kyse voi olla siitä, että haluaa pärjätä vähintään yhtä hyvin kuin muut samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat. Esim. Amerikassa useimmat pahimmin velkaantuneet ovat yllättäen hyvätuloisia lääkäreitä, lakimiehiä jne. Heillä on monesti kova paine näyttää, että pärjäävät elämässään yhtähyvin kuin muut ja joskus joudutaan vaikka kovalla velalla hankkimaan se suuri omakotitalo, auto, vene jne.
Ja jotta pystyisi pitämään kulissia yllä tarvitaan mahdollisimman suuret tulot ja rahaa yritetään repiä mistä sitä irti lähtee.
Ahneus
Pitääkö lukea professoriksi asti, että voi vertailla Fortumia ja Nokiaa. Fortum rahastaa sähkönsiirrolla, jota ei voi kilpailuttaa. Energiamarkkinavirasto huomautti liian korkeista energiansiirtohinnoista, mutta viime tarkastuksella se jotenkin jäi väliin Fortumin osalta, vaikka energiansiirto on noussut. Tämä johtuu siitä, että Fortum on tosiaan investoinut, mutta investoinnit on tehty Venäjälle ja Ruotsiin. Suomalaiset yritykset ja kansa maksavat kalliisti tästä. En ymmärrä hallituksen energiapolitiikkaa muutenkaan, ranskalaiset pistetään tekemään ydinvoimalaa, joka ei valmistu. Energiaveroja nostetaan, Fortum monopoliasemassa. Tämäkö on metalli- ja metsäteollisuuden viennin tukemista...??
En ymmärrä..
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

20:38Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta
20:15”Facebookin hallinto muistuttaa diktatuuria”
20:02Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta?
19:52Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan
19:26Kreikka antoi Pepsille sakot
18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Tukholma
Melko pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -8
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949