Suomalaiset varmistavat vauhdilla eläkepäiviään

Suomalaiset varmistavat vauhdilla eläkepäiviään
Eläkevakuutusten myynti jatkuu vilkkaana.
Taloussanomat
18.4.2008 10:38
Kommentit 7

Viime vuosi oli eläkevakuutusten myynnin osalta kautta aikain kolmanneksi paras. Uusia vakuutussopimuksia tehtiin lähes 71 500 kappaletta. Asiasta kertoo Finanssialan keskusliitto.

Myös kuluva alkuvuosi näyttää myynnin osalta jatkavan viimevuotista vauhtia. Helmikuun loppuun mennessä uusia eläkevakuutuksia myytiin lähes 21 000 kappaletta. Kaikkiaan eläkevakuutuksia on noin 700 000 kappaletta, joista yksityishenkilöiden ottamia noin 570 000.

Kiivaimmillaan vapaaehtoisten eläkevakuutusten kauppa kävi vuonna 2003, jolloin eläkevakuutuksia otettiin lähes 94 000 kappaletta.

Suomalaisten henkivakuutussäästöt kasvoivat 3,6 prosenttia 30,2 miljardiin euroon. Yksilöllisissä eläkevakuutuksissa vakuutussäästöjä oli viime vuoden lopussa 9,3 miljardin euron verran.

Myynnin kasvu
hidastui

Suomalaisten vakuutusyhtiöiden maksutulon kasvu vuonna 2007 tasaantui aikaisempien vuosien tahdista. Vakuutusyhtiöiden kokonaismaksutulo kasvoi viime vuonna alle prosentin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sijoitustoiminta ylsi edelleen hyvään tulokseen, vaikka sijoitusympäristö muuttui loppuvuotta kohti Yhdysvalloista alkaneen subprime-kriisin vuoksi aikaisempaa haasteellisemmaksi.

Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu maksutulo kasvoi 15,2 miljardiin euroon.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Eläkevakuutuksen suuret kulut vaikuttavat ihmisten tulevaan ostopäätökseen vasta kymmenien vuosien kuluttua. Erotus eläkevakuutuksella säästetyn ja suoraan osakkeisiin säästetyn summan välillä nähdään vasta, kun kaksi verrokkiryhmää jäävät eläkkeelle ja voidaan vertailla heidän tuolloin saamaansa "ylimääräistä" tuloa. Tämän vuoksi ostopäätöstä harkittaneen tarkemmin vasta "ihmiskokeen" tulosten ollessa laajemmin säästäjien tiedossa. Mutta silloin tällaisten tuotteiden kulurakenne ja mahdollisesti jopa muotokin ovat jo toisenlaisia. Pankin osakkeenomistajana kiitän ja kumarran, vaikka muutoin pahoittelenkin valintaanne.
Tuijottaja
Huono 1
Itse olen jo huomannut,ettei eläkevakuutus kannata.Isälläni oli eläkevakuutus ja hänen kuoltuaan äitini sai vain murto-osan hänen kuukausittain saatavasta yksityisestä eläkevakuutuksestaan.

Itsellä on siihen vielä aikaa miettiä miten järjestän oman"eläkevakuutukseni".
Äkäpussi
Huono 1
Suurta businestä tämäkin. Tuotot nykyisin tuskin kattavat edes hallinnointikuluja. Inflaatiokin nakertaa säästöjä huimasti.
Huono 1
Aina kannattaa säästää!! Itse säästän eläkevakuutusta ja sijoitan vielä osakkeisiinkin. Ihan varmasti saan paremman eläketurvan kuin etten olisi koskaan säästänyt mitään.
Joonas
Huono 0
Eläkevakuutukset ovat itse asiassa suurta huijausta.
Voittaja on aina eläkevakuutusyhtiö.
Pääoma hupenee kuluihin, jotka hienosti peitellään vakuutusta otettaessa.
Ihmettelen onko jutun otsikko edes totta, vaiko eläkevakuutusyhtiöiden mainos.
Pyramidihuijaustako
Huono 1
Ei eläkevakuutus ole mikään vakuutus.
Se on laillistettu keino yrittää kiertää veroja.
Ainoa joka hyötyy varmasti on eläke"vakuutuksen" antaja.
Neuvoni nuorille tuleville yrittäjille on: Älkää laittako rahojanne ns. eläkevakuutuksiin, menetätte oikeuden hallita rahojanne kymmeniksi vuosiksi. Keksikää hyvä liikeidea, rahat sen toteuttamiseen ja maksakaa pakolliset yrittäjäelläkemaksut. Näin vaurastutte jo ennen eläköitymistä ja eläkekin on riittävä.
Timppa PS, merkonomintekijä
Huono 0
Mitä takeita on että koskaan pääsee edes eläkkeelle, syöpä, autokolari tms voi lopettaa maanpäällisen elämän hyvinkin ennenaikaisesti.
Minä ainakin aioin nauttia elämästä maksimaalisesti ja murehdin eläkeasioista jos siihen ikään asti elän - muutan sitten vaikka Timbuktuun ja elän asunnon myynnistä saaduilla tuloilla.
Terveys unohdetaan
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

10:59Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot
10:39Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Frankfurt
Selkeää ja poutaa -6
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949