Lapsiperheet nääntyvät kasvaviin paineisiin
Lapsiperheiden vanhemmat ovat aiempaa ahdistuneempia. Sosiaalialan tutkimuskeskuksen Stakesin selvityksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista vanhemmista kokee huolta jaksamisesta lasten vanhempina.
Stakesin selvitys osoittaa, että lähes puolet vanhemmista katsoo lyövänsä laimin perheasioita työn takia.
– Kilpailu on kiristynyt. Se asettaa aikataulupaineita ja paineita suoriutua työstä. Henkilöstö vähenee, mutta työt eivät. Kiire ja paine lisääntyvät. Työ on vaativampaa kuin aiemmin, selittää Stakesin projektipäällikkö Minna Salmi huolten kasvua.
Hän selittää paineita myös aiempaa isommilla odotuksilla.
– Odotukset, että pitää olla hyvä vanhempi, ovat nykyään korkealla. Voi tulla ahdistavia kokemuksia, jos ei koe täyttävänsä vaatimuksia.
Viime vuonna kasvoi 40 prosenttia niiden vanhempien määrä, jotka kertoivat Mannerheimin Lastensuojeluliitolle olevansa ahdistuneita.
MLL:n tiedotteen mukaan huolia aiheuttavat esimerkiksi työelämän kovat paineet, parisuhdeongelmat ja arjen yksitoikkoisuus.
Yleensä MLL:ään soittavat äidit. Liiton mukaan myös isät ovat huolissaan, mutta he hakevat tukea vasta erotilanteessa.
Lapsiperheet painiskelevat myös isojen lainahuolien kanssa. Isoja asuntolainoja ovat ottaneet viime vuosina erityisesti 29–39-vuotiaat.
Finanssialan Keskusliiton kyselyn mukaan viime helmikuussa asuntovelkaisista kotitalouksista 12,1 prosenttia oli ottanut viimeksi yli 150 000 euron lainan.
Vuonna 2004 huhtikuussa näin ison lainan oli nostanut vain 4,2 prosenttia velallisista.
Viime helmikuussa asuntolaina oli keskimäärin 65 300 euroa. Vuonna 1999 lainaa oli keskimäärin 20 300 euroa eli lainamäärä on yli kolminkertaistunut.
















Kommentit (174)
Mielestäni ei, mutta mitäpä minä tiedän.
Ahdistuminen on amerikkalaista ja Suomihan on Euroopan amerikkalaisin maa. Seuraavaksi Kunnon kuuri masennuslääkkeitä ja kaikki on taas hyvin.
Voin vain kuvitella kuinka nämä työn paineet olisivat vaikuttaneet jos kotona olisi ollut enemmän velvollisuuksia hoidettavana työn jälkeen joka olisi puolestaan vaikuttanut työhön. Noidan kehä siis. Onneksi otin hieman opikseni tästä enkä päästä enää itseäni vastaavaan tilanteeseen, mutta kaikilla ei aina liene vaihtoehtoja. Ja uskon, että tällä on myös suuri vaikutus lapsien hyvinvoinnille. Vai mitä olemme saaneet juuri lukea uutisista lapsien hyvinvoinnista, opettajien valituksia lapsien itsekeskeisyydestä ja lisääntyneestä levottomuudesta?
Tsemppiä uraa tekeville lapsiperheiden vanhemmille. Muistakaa että elämä ei ole pelkkää työtä.
Katse porvarihallitukseen. *elevetin *usi*äät..
Vai nahjusten maa. Me johdetaan lähes kaikkia vertailuja.
Katse porvarihallitukseen. *elevetin *usi*äät..
Työläisethän itse vaativat mm. 7 päiväistä työviikkoa. Itseänne saatte syyttää, ajattelemattomat.
Mielestäni ei, mutta mitäpä minä tiedän.
Näinhän se on. Täällä kaikki tuntuvat ajattelevan, että yli 150K laina pariskunnalla on jooku maailmanloppu. Tällä logiikalla kun ajatellaan niin yksikään sinkku ei voisi ostaa 75K asuntoa sillä tilannehan on silloin sama. Itse asiassa kenelläkään ei ole varaa asua edes vuokralla jos näin väitetään. 75K lainassa lyhennykset 20v laina-ajalla noin 500¬/kk - vähennys noin 90¬/kk -> siis 410¬/kk + vastike. Jos tohon ei pysty niin ei ole kyllä varaa maksaa vuokraakaan.
Korot nousee -> vaihtuvan koron ottaneet kuolevat... korot laskee -> kiinteän koron ottaneet kuolevat.... vuokrat nousee -> vuokralaiset kuolevat... Elämä jatkuu -> kaikki kuolevat.
On se vaan niin kiva stressata kaikesta ;)