Uusavuttomatkin ostavat nyt omakotitaloja

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Omakotitalojen ostajat ovat nyt osaamattomampia kuin koskaan. Monelta puuttuu alkeellisinkin tieto kiinteistön hoitamisesta, saati rakentamisesta.
Petri Korhonen
27.3.2008 13:59
Kommentit 97

Omakotitalon voi nykyisin ostaa vaikka pakettina kuin kaupan hyllyltä, mutta rakentamisen ja ylläpidon realiteetit eivät ole muuttuneet.

Omakotitalon hankkimiseen ja siinä asumiseen tarvitaan yhä tiettyjä käytännön taitoja, sanoo kiinteistönvälittäjä Realia Groupin liiketoimintajohtaja Raimo Sarajärvi.

– Olen ollut alalla 20 vuotta, ja havaintojeni mukaan nykyiset omakotitalojen ostajat ovat paljon tietämättömämpiä perusasioista kuin vaikka vuosikymmen sitten, Sarajärvi sanoo.

Samaa mieltä on kuntotarkastusyhtiö Raksystems Anticimexin toimitusjohtaja Marko Malmivaara.

– Ihmiset voivat olla työelämässä vaikka kuinka osaavia omalla erikoisalallaan, mutta tietämys rakentamisesta tai remontoinneista on olematonta. Käden taidot eivät periydy enää isiltä pojille, hän sanoo.

Tämä näkyy hänen mielestään myös uudisrakentamisen suunnittelu- ja arviointipulmina.

Rakennustekniikkaa tuntemattomat, mutta rahakkaat ostajat tilaavat omakotiunelmiinsa jo valmiiksi vaikeuksia kerjääviä rakenneratkaisuja, eivätkä osaa valvoa niiden toteuttamista.

– Omaan kotiin halutaan monimutkaisia rakenteita, vaikka paljon kulmia, joita on rakennusteknisesti vaikea tehdä, tai ne on helppo tehdä väärin. Mutta kyllä rakennusliike toteuttaa, jos maksajalla riittää raha, kertoo Malmivaara.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Tähän kun yhdistetään nykyinen rakennusbuumi, hutilointeja aiheuttava kiire ja pula osaavista työntekijöistä, kalliiden rakennusvirheiden riskit kasvavat.


Onneksi unelmatalon voi aina myydä jollekin seuraavalle tumpelolle, joka ei huumassaan näe taloa niitä kauniita erkkereitä tai kuisteja pitemmälle.

– Sitten vuosi-pari myöhemmin riidellään kalliisti piilovirheistä, jotka olisi voinut tai pitänyt huomata jo ostohetkellä, sanoo Malmivaara.

Kuntotarkastaja ja kiinteistövälittäjä eivät tietenkään ole huolestuneet omakotiostajista sattumalta. Realia ja Raksystems alkoivat tänään torstaina mainostaa uutta piilovirhevakuutusta, jolla yksityishenkilöt voivat varautua ostamistaan kiinteistöistä myöhemmin paljastuviin vikoihin.

Esimerkiksi Ruotsissa arviolta jo noin kolmasosa vanhojen omakotitalojen ostajista ottaa kauppoja tehdessään vastaavanlaisen vakuutuksen.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (97)

Huono 0
Omakotitalojen ostajat ovat nyt osaamattomampia kuin koskaan. Monelta puuttuu alkeellisinkin tieto kiinteistön hoitamisesta, saati rakentamisesta.
Taloussanomat
Huono 1
-muista maksaa laskut
- lumityöt
- tilaa öljy
- leikkaa ruoho
- siivoa sisällä ja ulkona
Ei näihin hommiin tarvita kuin palovakuutus rakennuksille.
Omakotitaloasujan päiväkirja.
Huono 2
Sitä pitäis alkaa järjestämään omakotitalon omistajan kursseja. Saattaisi tulla yllättävän suosituiksi.
qWerty
Huono 1
Asunnonvälittäjien tulotaso romahtanut jo niin paljon, ettei
vakuutusten lisämyynti pahaa tee.
Saakohan välittäjiltä ostaa jotain pientä purtavaa sunnuntainäytöillä, hodareita, jäätelöä, limua.
Asuntokauppakriisi jo suomessa.
Huono 1
Isäukko sanoi että nuorena sitä vaan alettiin tekemään ja että tekemällä oppii. no sitten hän rakensi ja korjasi talon poikineen ja kesämökit päälle.

Nyt nuoret säästää ja kärvistelee pitkään ja sitten lopulta hankkii sen vähän vanhemman ensimmäisen ok-talon ja aloittavat nollasta kuten ed. sukupolvi, paitsi että ikää on tod.näk. reilusti enemmän, velkaa reilusti enemmän.

Vanhemmalla väellä ei ole mitään sanottavaa nuorten kädentaidoista. Ei ihan vissiin nykyisin esim. asuntomarkkinat säädöksineen kannusta oppimaan rakentamisesta jotain.

Autot, asunnot, laitteet. Kaikissa on sama juttu: Älä tee tätä kotona. ;)
Huono 3
Taloussanomissa uutinen asumisesta ilman sanaa öky!
Missä öky?
Huono 2
Uusavuttomuus on surullista. Jos käytännön järki puuttuu tällaisista asioista niin puuttuu se sitten muualtakin. Ja mikä asiantuntija se sellainen sitten on millään alalla.
Sosiologi
Huono 2
Meilläpäin näitä kutsutaan pilalleasujiksi. Nykyaikaisen pahvitalon nämä saavat peruskorjauskuntoon 5-10 vuodessa jos ei satu mitään todellista vahinkoa. Ei ole sitten ihme jos on talous tiukalla. Kyllä nyt on yhteiskunnan pakko tulla apuun ja palkata asumisopettajia ja konsultteja yms.
huhhuh....
Huono 3
Uusavuttomat ostavat vanhoilta avuttomilta pilkkahintaan omakotitalot kun vanhat avuttomat joutuvat muuttamaan palvelutaloon tai vanhainkotiin.
Avuttomuus senkun jatkuu
Huono 0
Kauppahinta ja varainsiirtovero 4 %. Siinä on jo tarpeeksi. Normaalit hoitokulut ja vakuutukset ok, mutta piilovirhevakuutus. Rahastusta ! Paljonko maksaa ja mihin asti korvaa, mikä on omistajan laiminlyönneillään itse aiheuttamaa jne. Kohtuu vakuutuksissakin.
Timo
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Tokio
Pilvistä, ja poutaa 7
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949