Kotitalouksien velkaantumisaste yli sadan prosentin

Lehtikuva
Kotitalouksien velkaantumisaste yli sadan prosentin
Kotitalouksien velkaantumisaste kohosi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli sadan prosentin.
Startel
29.2.2008 13:24
Kommentit 64

Kotitalouksien velkaantumisaste nousi syyskuun lopussa 101,8 prosenttiin, mikä tarkoittaa, että yhden vuoden kotitalouksien käytettävissä olevalla tulolla ei pystyttäisi maksamaan koko velkataakkaa pois.

Tilastopäällikkö Tuomas Rothovius luonnehtii tilannetta Suomen osalta poikkeukselliseksi. Tosin muihin maihin verrattuna Suomen velkaantumisaste ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea.

– Ehkä kulutuksen rahoittaminen myös velalla on kehityssuunta, mikä meilläkin on tulossa vallitsevaksi, Rothovius tulkitsi.

Hänen mukaansa kehityssuunta viittaa siihen. että kotitaloussektorin taloudellinen toimintatapa pohjautuu enemmän ja enemmän velkaan.

– Velkaantumisaste oli ennen viimeistä lamaa enimmillään 80–90 prosenttia, yliaktuaari Olli Savela vertasi.

Kotitalouksien säästämisaste laski viime vuonna 3,8 prosenttia miinukselle, mikä on ennätysmäisen alhainen taso suhteessa käytettävässä oleviin tuloihin. Säästämisaste on ollut pakkasella viimeksi vuosituhannen vaihteessa, mutta selvästi viime vuotista vähemmän.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna nimellisesti neljä prosenttia. Reaalitulot kasvoivat 2,4 prosenttia. Bruttotuloja lisäsi eniten palkkasumman kasvu lähes kuudella prosentilla, mikä oli seurausta ansiotason kohoamisesta ja työllisyyden paranemisesta.

Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat nimellisesti 5,4 prosenttia. Säästämisaste painui miinukselle, koska kulutusmenot olivat suuremmat kuin käytettävissä oleva tulo.

Velkaantumis- ja säästämisaste ovat tosin melko karkeita mittareita, eivätkä ne ota kantaa siihen, millaiset mahdollisuudet yksittäisillä kotitalouksilla ovat maksaa velka takaisin. Velkataakka kohdistuu eri kotitalouksiin eri tavalla, kuten myös säästäminen.

Lisää Aiheesta
UutinenYlivelkaisuus kiusaa yksinhuoltajia (29.5.2008 15:43)
mainos

Kommentit (64)

Huono 0
Kotitalouksien velkaantumisaste kohosi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli sadan prosentin, ilmenee tilastokeskuksen julkistamista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.
Taloussanomat
Huono 1
Velkaantumisaste 200%, eikä pankkien vakuudet pidä. En osaa sanoa mitä siitä seuraa?
Nettovarallisuusarvojen vakiinnuttua on:
Huono 3
Onneksi, kun laman merkit on ovella, voidaan alkaa tekemään rajuja kustannussäästöjä eläkkeissä. Eläkkeiden suurleikkaukset tulevato olemaan arkipäivää - eläkeläisten omaisuutta (mm. asunnot) tullaan laittamaan pakkohuutokauppaan ja eläkeläisiä siirretään suurlaitoksiin asumaan. Näin valtio pystyy kätevästi säästämään sellaisen kansanosan menoista, jotka eivät tuota enää mitään ts. loisivat vain.

Vanhoja kyläkouluja voidaan alkaa muuttamaan vanhuslaitoksiksi, yhteen luokkaan mahtuu noin 20 eläkeläistä+ hoitaja 8-16. Yksi vartija voidaan palkata myöskin, ettei turhia vierailuja tai karkailuja tehdä (tietenkin eläkeläisten kustannuksella) Muun ajan saavat pärjätä omillaan. Näin saadaan vireää toimintaa autiotuvalle maaseudulle, plus halpoja asuntoja pääkaupunkiin.
Katjaana
Huono 3
Suomalaisilla on vielä varaa velkaantua paljon lisää. Esimerkiksi talouden jättiläisen USA:n viisaat kotitaloudet ovat velkaantumisasteensa kanssa jo lähellä 140%:ia. Ja japanilaisillakin oli velkaa yli 120% ennenkuin 1990-luvun alussa lakanut ja näihin päiviin asti kestänyt "taantuma" saapui japanilaistalouteen. SIIS JOUKOLLA VAAN LISÄÄ VELKAA HAKEMAAN!
Suomalaiset vielä alivelkaantuneita verrattuna esikuviinsa
Huono 2
Voiko velkayhteiskuntakehitys tulla tiensä päähän? Eikai. Ainahan voi ottaa lisää velkaa.
Korkoa korolle
Huono 3
Tanskassa velkaantumisaste on 300%. Samoin aika monessa muussa Euroopan maassa on huomattavasti korkeampi velkaantumisaste kuin Suomessa. Se nyt vaan on tätä päivää. Siis eilistä.
Luotottaja
Huono 2
Aika aloittaa akateeminen tutkimus tästä kiinteistökuplasta ja sen rakentamisesta.

Suomen edellisestä asuntokuplan puhkeamisesta kului 15,5 vuotta. Se lienee siis miesmuistin pituus nykyaikana.

Kotitalouksiemme velkaantumisaste on huolestuttavan korkea. Eipä tarvita kummaista kansainvälisen taantuman sykäystä Suomeen, kun koko talouselämän korttitalo romahtaa. Taas
Romahduksen riski on äärettömän suuri
Huono 4
Nauti joka päivästä!
LKunta
Huono 1
Ei se aste, mutta ne "aaritapaukset", kuinka iso % niita oikeasti on ei taysin ylivelkaantunutta. Ja mihin raja vedetaan velkaantumisasteessa, miten olisi lansimainen keskiarvo, joka on varmasti yli 100%..
Aaritapausten tilastointi
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
11:45Metalliliitto: Saksan malli käyttöön Nokia-paukun takia
11:40Analyytikot: Nokian Salon irtisanomisissa ei yllätystä
11:36EK:n Pukkinen: Äkkijarrutukseen ei ole tarvetta
11:26Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy”
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa -7
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949