Tullimaksut yllättävät nettitilaajan

Tullimaksut yllättävät nettitilaajan
Halpa dollari on saanut suomalaiset ostamaan ennätysmääriä tavaraa Yhdysvalloista internetin kautta. Moni yllättyy, kun paketista pitää maksaa kauppahinnan ja lähetyskulujen lisäksi myös tullia ja arvonlisäveroa.
Outi Kokko
28.2.2008 14:08
Kommentit 57

Suomalaiset tilaavat nyt yhdysvaltalaisista nettikaupoista tavaraa ennätystahtiin. Tulliylitarkastaja Matti Tuunanen kertoo, että postilähetykset ovat kasvaneet 30–40 prosenttia vuodentakaisesta.

Suosittuja EU:n ulkopuolelta ostettuja tuotteita ovat autojen ja moottoripyörien osat, pienoismallit, dvd- ja cd-levyt, kirjat, vaatteet, golfvälineet sekä nahkaiset käsilaukut.

Tilaajajoukossa on mukana monia ensikertalaisia eikä läheskään kaikilla ole käsitystä siitä, miten paljon ostoksesta pitää maksaa tullia tai arvonlisäveroa.

– Välillä ihmiset ovat ihmeissään. Heidän on vaikea käsittää, että yksityistenkin ihmisten pitää maksaa ja että he ovat samassa asemassa kuin kuka tahansa maahantuoja, sanoo Tuunanen.

Maksujen määrä saattaa yllättää myös ne, jotka ovat aikaisemmin tilailleet vain kirjoja, mutta nyt ovat ostaneet esimerkiksi vaatteita. Näiden tariffeissa on suuret erot.

Tullimaksun suuruus riippuu siitä, mitä paketissa on ja minkä arvoista tavara on. Eri tuotteille on eri tariffit. Kun kirjoja tilataan internetin kautta, niistä ei tarvitse maksaa tullia. Myös kosmetiikkaa voi tilata tullitta.

Monien muiden tuotteiden hinnasta lähetyskuluineen lasketaan 3–5 prosentin suuruinen maksu. Kovin tulli maksetaan vaatteista ja lenkkitossuista: t-paitojen ja lippisten hintaa se korottaa 12 prosenttia ja juoksukenkien jopa 17 prosenttia.

Yleinen arvonlisävero on Suomessa 22 prosenttia. Elintarvikkeista menee veroa 17 ja kirjoista 8 prosenttia. Alv lasketaan hinnasta, johon on lisätty maahantuonnista perittävät maksut ja tulli.

Tullia ja arvonlisäveroa ei kanneta, jos niiden määrä on alle kymmenen euroa. Lahjalähetyksissä verottoman lahjan raja on 45 euroa. Esimerkiksi häälahjoissa tämä ylittyy aika helposti.

Paketit, joiden arvo ei ylitä tullausrajaa, posti kuljettaa tilaajalle. Jos raja ylittyy, paketti pysähtyy tulliin ja posti tuo saapumisilmoituksen, jossa kerrotaan, mistä lähetyksen voi hakea.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pääkaupunkiseudulla asuvat noutavat pakettejaan lentokentän kupeesta tai Helsingistä pääpostitalosta. Muissa kaupungeissa tavarat viedään paikalliseen tulliin ja asiakas käy siellä tullaamassa.

Pienillä paikkakunnilla asuvilta kysytään, mihin he pakettinsa haluavat. Posti huolehtii haluttaessa lisämaksusta tulliselvityksen tekemisestä ja kuljetuksesta.

Kun tavaraa lähtee hakemaan, pitää ottaa kauppalasku mukaan ja varmuuden vuoksi kannattaa tulostaa vahvistus, jonka on saanut tilausta tehdessään. Etenkin vakiintuneet verkkokaupat erottelevat vahvistuksissaan Tuunasen mukaan hyvin tavarat, yksikköhinnat ja postikulut.

– Tilausvahvistuksen printtaaminen jouduttaa hommia varsinkin silloin, jos tilaajalla ei vielä ole kauppalaskua.

Tuunanen kertoo, että usein laskua etsitään paketista yhdessä tilaajan kanssa tullin tiskillä. Aina sitä ei löydy.

– Jollei ole mitään mustaa valkoisella, pakettia ei voida tullata.

Moni tilaa tavaraa yhdessä ystäviensä kanssa.Tulleja tai tai arvonlisäveroa kimppatilaus ei alenna. Päinvastoin, iso tilaus saattaa nostaa nämä maksut tullausrajan yli. Rahtikustannuksia yhteisteispaketti sen sijaan voi säästää.

– Tarkan ostajan kannattaa laskea, mikä missäkin tapauksessa tulee edullisimmaksi, huomauttaa Tuunanen.

Vaatteiden ja lenkkitossujen tulli on korkein
Tullimaksuja EU:n ulkopuolelta tuotaville tuotteille
Tuote Tulli %
Kirjat 0
Dvd-levyt 3,5
Auton moottorin osat 2,7
Auton korin osat 4,5
Moottoripyörän osat 3,7
Pienoismallit 0 tai 4,7
Golfvälineet 2,7
Nahkaiset käsilaukut 3
Vaatteet 12 tai 12,2
Lenkkitossut 16,9
Kosmetiikka 0
Lähde: Tulli ja Kuluttajaliitto

YrityksetSuomen Posti
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (57)

Huono 0
Halpa dollari on saanut suomalaiset ostamaan ennätysmääriä tavaraa Yhdysvalloista internetin kautta. Moni yllättyy, kun paketista pitää maksaa kauppahinnan ja lähetyskulujen lisäksi myös tullia ja arvonlisäveroa.
Taloussanomat
Huono 1
Ja kun auton varaosissa on Suomessa 70-80% katetta niin ne kaikki kannattaa tilata jenkeistä
ostetaan sieltä mistä halvemmalla saadaan
Huono 4
Aika tietämätön täytyy olla jos ei tiedä että jos ostaa Suomen ja viimeistään EU:n ulkopuolelta tavaraa niin täytyy maksaa tullimaksuja ja veroja.
....
Huono 2
Jutussa ei käy ilmi, että myös rahtimaksu lisätään tullattavaan hintaan. Eli tulli perii myös jo maksetusta postipalvelusta tullia.
Läski
Huono 1
Golfvälineet 2,7

Tää on jännä, varsinkin jos satut harrastamaan jotain muuta kun golfia, niin maksat enemmän.
wishbone
Huono 3
Jutussa ei käy ilmi, että myös rahtimaksu lisätään tullattavaan hintaan. Eli tulli perii myös jo maksetusta postipalvelusta tullia.

Näinhän sen täytyy ollakin. Jos lähetyskuluja ei otettaisi huomioon, aika monessa paketissa lukisi jatkossa "sisällön arvo $1, lähetyskulut $500".
Anton
Huono 2
Niinpä. Mazdan antenni suomesta 90¬. Jenkeistä 3 kpl 27¬ postikuluineen.
SamiTheMies
Huono 2
no se kyllä riippuu siitä millaisella toimitusehdolla tavarat tulevat
-*-
Huono 2
tulli peritään cif arvosta.

tullinarvo määrääntyy
ostohinta + rahti yhteisön rajalle (esim lentäen Kiinasta 70%)
immu
Huono 1
Eikös häälahjassa verottoman raja mene 1000 eurossa?
Ihmettelijä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

18:20HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
17:51Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
17:32USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
17:18USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
17:12Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
16:59Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
16:32Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
16:22Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
15:47Tekla jättää tänään pörssin
15:39Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
15:28Marimekko nousee laskupörssissä
15:01Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
14:50IEA: Öljyn kysyntä laskee
14:32Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
13:39Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
13:31Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
13:15Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
13:01Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
12:26Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
12:00Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
11:28Raute sai historiansa suurimman tilauksen
11:25Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10:07Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
09:59Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
09:54Teollisuustuotanto oli yhtä suurta kuin vuonna 2005
09:35Kodak lopettaa kameroiden tuotannon
08:51Viron talouskasvu hidastui
08:30Kreikka-apua lykättiin – Fitch uskoo maksukyvyttömyyteen
08:06FBI: Steve Jobsilla oli top secret -luokitus
07:01Kymmenien kuntien kaupunki
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa -17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -6
Tukholma
Puolipilvistä ja poutaa -11
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949