Eläketurva romahtaa

Marja Airio/Lehtikuva
Eläketurva romahtaa
Eläkeläisten juhlat alkavat olla ohi. Nyt he saavat eläkettä keskimäärin 60 prosenttia omasta palkastaan, mutta jatkossa huomattavasti vähemmän.
Ari Kapanen
12.12.2007 11:38
Kommentit 150

Eläketurvakeskus julkaisi keskiviikkona selvityksen, jonka mukaan palkansaajien eläke on keskimäärin 60 prosenttia palkasta.

Tämän verran eläkettä saavat keskimäärin ne, jotka lähtivät eläkkeelle vuonna 2003.

Eläkkeitä on verrattu eläkeläisten keskimääräisiin tuloihin viiden vuoden ajalta ennen eläkkeelle lähtöä. Kyseessä ovat ansiotulot ja tulonsiirrot.

Eläkeläisten juhlat alkavat kuitenkin olla ohi.

Eläketurvakeskus ei selvittänyt, miten jatkossa käy. Eläketurvakeskuksen johtaja Hannu Uusitalo kuitenkin ennakoi, että eläkkeet laskevat.

Hän viittaa Eläketurvakeskuksen aiempaan selvitykseen, jonka mukaan eläkkeet ovat vuonna 2075 keskimäärin enää 41,2 prosenttia samaan aikaan työtä tekevien keskipalkasta. Nyt eläkkeet ovat 51,5 prosenttia työssä olevien palkoista.

Aiemmassa selvityksessä siis verrattiin eläkkeitä samaan aikaan elävien palkkoihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uusitalo arvioi, että kehitys on samansuuntaista, jos eläkkeitä verrataan omaan palkkaan.

Jos eläkkeet heikkenisivät omaan palkkaan verrattuna yhtä paljon kuin eläkeaikaan työssä olevien palkkoihin nähden, kävisi huonosti.

Eläke olisi keskimäärin noin 50 prosenttia palkasta kymmenien vuosien kuluttua.

Käymässä on päinvastoin kuin toive on. Kansaneläkelaitoksen kyselyyn vastanneista 95 prosenttia katsoo, että eläkkeen pitäisi olla 66–71 prosenttia palkasta.

Todennäköisesti eläkeläisten ostovoima ei kuitenkaan heikkene jatkossa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (150)

Huono 0
Eläkeläisten juhlat alkavat olla ohi. Nyt he saavat keskimäärin 60 prosenttia eläkettä palkkoihin nähden, jatkossa huomattavasti vähemmän.
Taloussanomat
Huono 0
ei varmaan sitten voi jäädä eläkkeelle, kun vasta 100v ikäsenä.
Elekettä odotellessa
Huono 0
Joku eläkepamppu on jo todennut, että kansalaiset ovat valmiit maksamaan enemmän eläkemaksuja, jotta eläke olisi jatkossa suurempi. En tunne montakaan sellaista kansalaista, joka haluaisiantaa osan tuloistaan epämääräisiin käsiin siinä toivossa, että 30 vuoden kuluttua saisi osan takaisin. Pienten kohdalla saattaa myös käydä niin, että heidän lisämaksuilla turvataan suurten lisäeläkkeet.
Pieni
Huono 0
Tehdyn tutkimuksen oikeellisuudesta on vaikea sanoa mitään pelkän uutisen perusteella. Onko eläketaso määritelty kokonaissummista vai onko seurattu kutakin yksilöä erikseen, jolloin tulos taatusti on erilainen vinojen jakaumien takia.
E.V. Pee
Huono 0
Kyllä eläkeläinen pärjää puolella tuloistaan kun asian vain ennakoi ajoissa. Perustoimeentuloon kuuluu ravinto, asuminen,
liikkuminen..ei eläkeläinen jaksa reissata ympäri maailmaa.
Yksityisten eläkevakuuttajien propagandaa.
Huono 0
"Ei ole olemassa eläkepommia" rauhoiteltiin hiljattain

Ei niin - siitä pitää huolen elinaikakerroin. Ei ole mikään ongelma rahoittaa tulevaisuudessa eläkkeitä, kun vain määritellään että eläke on esim. 25% palkasta. Niinpä.
Spinnu
Huono 0
Jep, ja kun vielä mukaan kuvaan ynnätään vaikeutuva sijoitusilmasto ja eläkelaskelmissa käytetyt epärealistiset tuottotavoitteen voi eläkkeiden osalta puhua unelmien myymisestä tämän päivän rahalla. Esim. rahastosidonnaisia eläkevakuutuksia myytäessä lasketaan mallilaskelmat 10% vuotuisen koron mukaan jopa 20 vuotta tästä päivästä eteenpään.

Aikojen vaikeutuessa eivät ne pakollisia työeläkkeitäkään hallinnoivat talot pysty taistelemaan taloussuhdanteita vastaan ja saamaan absoluuttista tuottoa laskemallaan tavalla.
Tulevaisuuden unelmia kaupan tämän päivän rahalla
Huono 0
Nämä lomaosakekauppiaat ovat tämän päivän riesa joka paikassa.Ihmsiä
pelotellaan tulevaisuuteen vedoten aina kymmenien vuosien päähän. Paras
neuvo on sijoittaa omaan terveyteen tästä päivästä lukien, rahat mummotilille mitä jää yli, terveenä ihminen selviää mistä tahansa.
Mikäli haluat säästää, älä ota eläkevakuutusta.
Huono 0
Otsikko on eläketurva romahtaa. Ja "romahdus" tarkoittaa jonkun arviota siitä, mitä viiden vuoden kuluttua syntyvät lapset saavat eläkkeelle siirtyessään 2075!! Hoh-hoijaa. Taitaa tosiaan olla eläkevakuuttajien propagandaa!
mökin muija
Huono 0
Niin siellä on aikaa tutkia ja laskeskella asioita, joiden varmuutta ei kukaan tiedä.
Eläketurvakeskus=suojatyöpaikka ilman vastuuta
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 15 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

17:08Älä sano näin kehityskeskustelussa
16:29Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta
16:05Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski
15:29Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan
11:13TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä"
10:31Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi
10:13HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa
08:01Ja sitten ne tärkeät vaalit
06:10Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä
06:06Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen
06:01Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa
10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Frankfurt
Selkeää ja poutaa -12
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949