Hittisarjat Suomessa nettiin vuosi etuajassa

Hittisarjat Suomessa nettiin vuosi etuajassa
Greyn anatomian, Täydellisten naisten, Ruman Bettyn ja Lostin jaksoja voi pian katsella Suomessa noin viikko USA:n ensi-illan jälkeen. Nelonen ja Disney ovat sopineet hittisarjojen uusimpien jaksojen myymisestä Suomessa netti-tv:n kautta, ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Saara Vartiainen
24.9.2007 12:38
Kommentit 25

Nelonen Media on kehittänyt uuden palvelun yhdessä Disney-ABC Internationalin kanssa. Palvelun kautta tv-sarjojen uuden kauden jaksoja voi tilata irtonumerona noin viikko jakson USA:n ensiesityksen jälkeen. Suomen televisiossa amerikkalaiset tv-sarjat esitetään yleensä noin kuuden kuukauden tai vuoden päästä siitä, kun jakso on nähty USA:n televisiossa.

Hot from the US -nimellä markkinoitavaan palveluun on tulossa syksyn aikana Greyn anatomia, Täydelliset naiset, Ruma Betty sekä keväällä Lost.

15:53Osake
-0,13 %
15,21
-0,02

– Esimerkiksi Greyn anatomian uusi tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa 27. syyskuuta. Meidän kauttamme se on tilattavissa viimeistään 4. lokakuuta, kertoo tiedotuspäällikkö Paula Rintamaa Neloselta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin Disney on tehnyt vastaavan sopimuksen ulkomaisen yhteistyökumppaninsa kanssa. Aiemmin sarjoja ei ole ollut mahdollista seurata muualla maailmassa näin nopeasti USA:n ensi-illan jälkeen.

– Yhdysvalloissa sarjojen tuoreita jaksoja on voinut tilata netistä jo vuosia, mutta muualla aivan vastaavanlaista palvelua ei ole aiemmin ollut, Rintamaa sanoo.

Jaksoja voi uudessa palvelussa tilata yksi kerrallaan, ja yksi jakso maksaa kolme euroa. Katseluaikaa netissä on 24 tuntia. Jaksoissa on suomenkieliset tekstitykset.

Disney-yhtiö kertoo olevansa tyytyväinen uudentyyppiseen sopimukseen.

– Sopimus on osoitus halustamme yhteistyöhön partneriemme kanssa, jotta voisimme tuoda sisältöjämme katsojille joustavasti ja jakelutieriippumattomasti, sanoo senior vice president Jim Brehm Disney-ABC Internationalin myynnistä.

Nelonen ja Taloussanomat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin.

YrityksetSanoma
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (25)

Huono 0
Nelonen ja Disney ovat sopineet hittisarjojen uusimpien jaksojen lähettämisestä netti-tv:n kautta. Ensi kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella saatavan palvelun kautta voi tilata Greyn anatomian, Täydellisten Naisten, Ruman Bettyn ja Lostin jaksoja noin viikko USA:n ensi-illan jälkeen.
Taloussanomat
Huono 0
Jos tekninen toteutus (kuvanlaatu yms) on kohdallaan niin tää on kova juttu hei!
vihdoinkin
Huono 0
Hinta vähän arvelluttaa, mutta muuten tosi hieno juttu.
Huono 0
Tyhmää ja alhaista ajankäyttöä seurata näitä ällö sarjoja
Täyttä roskaa koko homma.
Huono 0
Eli sellaista 60-70 euroa per kausi. Onnea yritykselle, eipä vaan taida onnistua.
Meteor
Huono 0
Jos hinta saahaan hinkattua kohilleen niin kannatan ehottomasti.
Tursas
Huono 0
hintaa vähemmäksi ja jotain seurattavia sarjoja nettiin niin voisi onnistuakin. esimerkiksi heroes, house, stargate atlantis..
keio
Huono 0
Jos tekstitysten (enkku kelpaa) kera tulevat niin
täällon yks tilaaja :)
fani
Huono 0
Muuten ihan hyvä idea, paitsi että nykyisellään nuo jaksot pystyy kuka tahansa lataamaan laittomasti ilmaiseksi heti seuraavana päivävä siitä kun ne ovat ilmestyneet Yhdysvalloissa. Lisäksi avi-tiedostot voi mukavasti vielä polttaa DVD:lle jotta katsomisilon voi uusia myöhemmin.

Ellei palvelu tarjoa jotain ekstraa, kuten vaikkapa hyvä käännöstekstejä, niin en usko että tuo ottaa tulta. Ja jos oma nettikapasiteetti ei oikein riitä tai pätkii tuon vuorokauden aikana, keltä niitä rahoja voi vaatia takaisin?
Emma L.
Huono 0
Kun kerran on tähänkin asti ladannut kaikki jaksot ilmaiseksi tuosta vain, saman tien, niin miksi maksaisi 3 euroa vuorokauden mittaisesta huvista? Not me!
Sugar Kane
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -7
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -9
Tokio
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 8
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?
Autoilu.fi
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050