Kirjaudu ▼
 

VR laskee junalippujen hintoja neljänneksen – alennukset leikkuriin

Lippujen hinnat pienenevät, mutta niiden lisäksi pienenevät myös muun muassa opiskelijoiden ja eläkeläisten saamat alennukset.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

VR laskee junalippujen keskihintaa noin neljänneksen. VR:n mukaan hintatason lasku kuitenkin vaihtelee reiteittäin. Yhtiö kertoo asiasta verkkosivuillaan.

– VR laski junalippujen hintoja 25 prosenttia keskimäärin pysyvästi kaikilla reiteillä kautta Suomen, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen sanoi yhtiön Periscope-lähetyksessä.

Perushintojen lisäksi VR laskee tuntuvasti eri alennusryhmien alennuksia. Jatkossa 4-16-vuotiaat lapset ja nuoret saavat 40 prosentin alennuksen, opiskelijat 30 prosentin alennuksen, eläkeläiset ja yli 65-vuotiaat 20 prosentin alennuksen ja varus- ja siviilipalvelusmiehet vapaa-ajanmatkoiltaan 30 prosentin alennuksen.

Aiemmin nämä ryhmät saivat kaukoliikenteen junissa 45-55 prosentin alennuksen. Alennus myönnetään peruslipun hinnasta, joka on jatkossa aiempaa halvempi. Sitä ei saa etukäteen myytävistä säästölipuista.

VR kertoo myöhemmin tänään lisätietoa lippuhintojen laskemisesta.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (152)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Lippujen hinnat pienenevät, mutta niiden lisäksi pienenevät myös muun muassa opiskelijoiden ja eläkeläisten saamat alennukset.
Anonyymi: Taloussanomat 16.2.2016 8:33

Anonyymi
VR laskee junalippujen keskihintaa noin neljänneksen. VR:n mukaan hintatason lasku kuitenkin vaihtelee reiteittäin. Yhtiö kertoo asiasta verkkosivuillaan.

KIITOS Onnibuss ja Möttölä
Anonyymi: matkahuolto 16.2.2016 8:33

Rekisteröitynyt käyttäjä
VR laskee junalippujen keskihintaa noin neljänneksen.


Tjaa, ainakin ennen tämä KESKIhintojen laskeminen on tarkoittanut sitä, että hinnat eivät tavallisella käyttäjällä laske ollenkaan.

Hintojen lasku kun on koskenut lähinnä jotain harvinaisia poikkeustapauksia ja teoreettisesti laskettuja reittivaihtoehtoja, joita käytännössä ei juuri kukaan käytä. Sen sijaan tavallisten reittien (siis tyyliin Helsinki-Tampere tai Turku-Jyväskylä) hinnat eivät ole tippuneet yhtään.
Rekisteröitynyt käyttäjä: AsioitaSeurannut 16.2.2016 8:36

Anonyymi
Työeläkkeet eivät nouse ollenkaan. Lisämenot apteekki, terveydenhuolto, matkat ja mitä vielä! Pitäisi myydä omaisuus ja häipyä niin pitkälle kun pääsee tästä maasta.
Anonyymi: Onelife 16.2.2016 8:52

Anonyymi
Tampere - Helsinki junalla 18 euroa "peruslipulla".
Säästölippu 9,90 euroa.
Omalla autolla Tampere - Helsinki Dieseliä menee noin 12 euroa.
Jos halvemmalla haluan päästä, niin aikaisin varaamalla Onnibus 3 euroa.
Hyvä yritys VR, mutta hintoja olisi pitänyt tiputtaa 50%.
Olette edelleen liian kallis vaihtoehto, verrattuna omaan autoon/bussiin.
Anonyymi: NotGoodEnough 16.2.2016 8:53

Anonyymi
Suosittelen eläkeläisille ja opiskelijoille jatkossa Onnibussia.
Anonyymi: Liikennetarkastaja 16.2.2016 8:54

Anonyymi
Käytiin eilen Tampereella. Kaksi aikuista HKI-Tampere_HKI -> Matkojen yhteensä varausmaksuineen 5 (VIISI) euroa. Jatkossakin Onnibussilla.
Anonyymi: enmaksaenempaa 16.2.2016 8:54

Anonyymi
Kuinka sitten esim. Tikkurilasta matkustavien eläkeläisten pitää maksaa täysi hinta, kun Keravalaiset ja Järvenpääläiset eläkeläiset saavat alennuksen? Tämä on aivan nurinkurista ja väärin.
Anonyymi: Epäreilua 16.2.2016 8:54

Anonyymi
VR on historiasta johtuen rakennettu monopoliksi, joka ei ole joutunut kehittämään tehokkuuttaan. Kustannusrakenne jäänyt toivottomasti jälkeen. Muut liikennevälineet ovat valitettavasti ajaneet ohi pahasti ohi.
Jo kaksi henkilöä omassa autossa on halvempi ratkaisu kuin juna.
Ei käy kateeksi VR:n johtoa, kun kilpailu uhkaa vapautua.
Anonyymi: Mammutti 16.2.2016 8:55

Anonyymi
Ennen olen päässyt kulkemaani reittiä 7-9 eurolla kun olen ostanut liput ajoissa. Nyt halvin vaihtoehto reitille on 26 e jost aei saa edes opiskelija-alennusta. Selvää säästöä!
Anonyymi: opiskelijavaan 16.2.2016 8:57
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

00:06 Stressitestit julki – Nordea ja OP saivat puhtaat paperit, Italian kriisipankki Euroopan kehnoin
29.7. BMW:n, Audin ja VW:n käyttämällä automaalilla linkkejä lapsityövoimaan
29.7. Digitoday Lähde: Apple muutti autohankkeensa suuntaa
29.7. Norjan Statoil ostaa öljykentän Brasiliasta 2,5 miljardilla dollarilla
29.7. Ekonomisti: Ruotsin talouskasvu on hidastunut merkittävästi
29.7. Digitoday Iskikö Venäjä taas Yhdysvaltain presidenttikisaan? FBI tutkii
29.7. Öljyn hinta painui heinäkuussa eniten vuoteen
29.7. Näin Norjassa: Kruunu sen kuin vahvistuu ja inflaatio puksuttaa vahvana
29.7. Opiskelijan syöpäkuolema muutti mainonnan sääntöjä Kiinassa – hakukonejätti Baidun tulos romahti
29.7. Elon Musk kehui 87 vuotta vanhaa kirjaa – harvinaisuus myytiin hetkessä loppuun ja hinta pomppasi 1 500 %
29.7. Googlelta selvä tulosparannus – tukea mainostuloista
29.7. Euroalueen talouskasvu ylsi odotuksiin – työttömiä 16,3 miljoonaa
29.7. Digitoday Putinin mahdoton nettihaaste: FSB keksi jo ratkaisun?
29.7. Yhdysvaltain talouskasvu jäi roimasti odotuksista
29.7. Pörssi loivassa laskussa – tappiolle jäänyt Pöyry -8 %
29.7. Monte dei Paschille pelastus yllättävältä suunnalta – jenkkipankit odottavat enää EKP:n lupaa
29.7. Taloyhtiöt ottavat lainaa ennätystahtia – kotitalouksien velkataakka kasvaa nyt kahta kautta
29.7. Turkulaisyrityksille jättitilaus matkustajalaivan suunnittelusta
29.7. Microsoftin Suomi-yt:t osuivat pahimmin 1 441 työntekijään – EU-komissio tukee miljoonilla
29.7. Lentoyhtiöjätti IAG:n tulos parani – varoittaa tulevaisuudesta
29.7. Digitoday LM: Helsingissä saa nyt olutta 500 euron viinarannekkeella – viranomaiset ihmeissään
29.7. Digitoday Mercedes-Benz peruu E-sarjan mainoksiaan: Syytetään harhaanjohtamisesta
29.7. Kuka tahansa työtön ei saa opiskella – Akava: Lupaprosessi on vaikea ja mielivaltainen
29.7. Brexit-äänestys painoi Ilmarisen sijoitustuottoja – olivat kuitenkin plussalla
29.7. Teräsjätin tulos koheni
29.7. Digitoday Pankin it-guru kosti potkut rajusti: Saa miettiä tekoaan koko elämänsä
29.7. Digitoday Miljardimätky uhkaa Facebookia – verottaja lähetti karhukirjeen
29.7. Microsoft leikkaa puhelinliiketoiminnasta vielä 2 850 työpaikkaa – ei koske enää Suomea
29.7. Kolumni Riistoyrittäjät parlamentin hampaissa
29.7. Pöyry painui tappiolle
Asiakastieto

Yhteistyössä