Kirjaudu ▼
 

Katso, tienaatko enemmän kuin naapuri

Kuvat Lehtikuva, kuvankäsittely Taloussanomat
Katso, tienaatko enemmän kuin naapuri
Melkein miljoona suomalaista tienaa alle 10 000 euroa vuodessa. Katso, miten korkealle omat ansiosi nostavat sinut tulovertailussa.
6.11.2008 06:01
Ari Kapanen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Taloussanomat selvitti, miten suomalaiset jakautuvat eri tuloryhmiin. Katso jutun lopussa olevasta taulukosta, mihin ryhmään kuulut.

Tilastokeskuksen lukuihin perustuvasta taulukosta pistää silmään, että peräti 1,2 miljoonaa suomalaista ansaitsi toissa vuonna vain alle 20 000 euroa vuodessa (eli 1667 euroa kuukaudessa).

Selitys ei ole kuitenkaan se, että yli miljoona suomalaista saisi alle 1667 euron kuukausipalkkaa. Luvuissa on mukana nimittäin paljon tilapäistä työtä tekeviä.

Tilapäistöissä
paljon väkeä

Tulonjakotilastoissa on 2,7 miljoonaa suomalaista, mutta heistä kokopäivätyötä teki toissa vuonna vain 1,4 miljoonaa. Siis 1,3 miljoonaa oli tilapäistöissä.

Selitys pienipalkkaisten suureen määrään onkin, että iso osa suomalaisista tekee tilapäistä työtä, jolloin heidän vuosiansionsa ovat pienet. He ovat esimerkiksi opiskelijoita, osapäivätöitä tekeviä ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevia.

Suurin osa suomalaisista eli 759 000 kuuluu alle 10 000 euroa vuodessa tienaavien ryhmään.

Toiseksi eniten eli 745 511 suomalaista oli 20 000–30 000 euroa vuodessa ansaitsevien ryhmässä. Kolmanneksi eniten palkansaajia eli 428 374 ihmistä oli ryhmässä 30 000–40 000 euroa tienaavat. Myös 10 000–20 000 euroa ansaitsevien ryhmässä oli paljon väkeä: 427 288 henkeä. Luvut kertovat vuoden 2006 tuloista ja ovat tuoreimmat, jotka Tilastokeskuksella on saatavissa. 

Tavallisella palkkatyöllä ei pääse
1000 huipputuloisen joukkoon

Tavallisella palkkatyöllä ei pääse lähellekään tuhannen hyväpalkkaisimman ryhmää. Viime vuonna tuhannenneksi suurimmat ansiotulot olivat verohallinnon tilastojen mukaan 364 766 euroa ja toissa vuonna 359 052 euroa.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna kuntapuolella kovin kuukausipalkka oli osastonylilääkäreillä: keskimäärin 7 846 euroa kuukaudessa eli 94 152 euroa vuodessa.

Valtion puolella ylijohtajat tienasivat keskimäärin 7 210 euroa kuukaudessa eli 86 520 euroa vuodessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yksityisellä puolella eniten ansaitsivat työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen johtajat: keskimäärin 7 002 euroa kuukaudessa eli 84 024 euroa vuodessa.

Palkat eivät ole yksi
yhteen verrannollisia

Palkkojen vertailua hankaloittaa, että ne eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa.

Tilastokeskuksen tuloluokkavertailussa ovat kaikki veronalaiset palkat, eli mukaan on laskettu myös tilapäiset tulot, esimerkiksi tulospalkkiot ja optiotuotot.

Verohallinnon tilastoissa on puolestaan kyse verotettavasta tulosta, Tilastokeskuksen numerot keskipalkoista sen sijaan kertovat veronalaisista ansioista.

Veronalaiset palkat muuttuvat verotettaviksi tuloiksi erilaisten vähennysten jälkeen. Veronalaiset palkat ovat siis suuremmat kuin verotettavat tulot.

Verotettavassa ansiotulossa ovat mukana kaikki palkanosat, joista maksetaan veroa, muun muassa ylityökorvaukset.

Kuntien ja valtion palkat ovat kokonaispalkkoja (siis veronalaisia tuloja), sen sijaan yksityisen puolen ansiot säännöllisen työajan palkkoja. Kokonaispalkoissa on mukana esimerkiksi ylityökorvaukset, sen sijaan säännöllisen työajan palkassa vain säännölliseltä työajalta koostuva palkka.

Kokonaispalkka ja säännöllisen työajan palkka eivät sisällä kertaluonteisia palkkioita, esimerkiksi tulospalkkioita.

Katso mihin tuloluokkaan kuulut
Palkkatulo vuodessa, euroa Palkkatuloa saaneita
Alle 1 000 227 468
1 000 - 2 000 98 200
2 000 - 3 000 75 645
3 000 - 4 000 62 345
4 000 - 5000 56 033
5 000 - 6 000 53 255
6 000 - 7 000 50 441
7 000 - 8 000 47 324
8 000 - 9 000 45 567
9 000 - 1 0000 42 911
Yhteensä 0 - 10 000 759 189
10 000 - 12 500 104 017
12 500 - 15 000 98 452
15 000 - 17 500 101 920
17 500 - 20 000 122 899
Yhteensä 10 000 - 20 000 427 288
20 000 - 25 000 375 237
25 000 - 30 000 370 274
Yhteensä 20 000 - 30 000 745 511
30 000 - 35 000 258 328
3 5000 - 40 000 170 046
Yhteensä 30 000 - 40 000 428 374
Yhteensä 40 000 - 50 000 194 187
Yhteensä 50 000 - 60 000 83 174
Yhteensä 60 000 - 80 000 61 551
Yhteensä yli 80 000 37 170
Palkkatuloa saaneita kaikkiaan 2 736 444
Lähde: Taloussanomat, Tilastokeskus

6.11.2008 06:01
Ari Kapanen
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (84)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
TASA-ARVOA TULONJAKOON.
KÖYHYYS POISTETTAVA SUOMESTA (=jokaisella aikuisella tulot vähintään 1.000 ?/kk).
.
Rahanahneet painukoot helvettin.
Anonyymi: Tulonjako tasaisemma 6.11.2008 6:46

Anonyymi
Ketä kiinnostaa mitä naapuri saa? Suomalainen kateus on ehtymätön luonnonvara...
Anonyymi: Naapurilla peräpukam 6.11.2008 6:49

Anonyymi
Jokainen saa hakea Hesarin liitteessä olevia kovapalkkaisia töitä. Siitä vaan hakemaan. Jos ei saa niin onkohan siihen joku syy?
Anonyymi: Työtön 6.11.2008 6:53

Anonyymi
Ja mistäs tästä näkee sen naapurin palkan?! PRKL näitä saman julkaisun otsikoita!


Tottakai naapuri tienaa aina enemmän ja sillä on kaikki paremmin...
Anonyymi: väärä ajattelutapa 6.11.2008 6:56

Anonyymi
Ja mistäs tästä näkee sen naapurin palkan?! PRKL näitä saman julkaisun otsikoita!

Tottakai naapuri tienaa aina enemmän ja sillä on kaikki paremmin...


Ei se naapurin palkka kiinnosta vaan lähinnä ärsyttää nämä tän julkaisun juttujen otsikoinnit!
Anonyymi: misi 6.11.2008 7:02

Anonyymi
Pienimpiin tuloluokkiin kuuluvat ovat pääosin eläkeläisiä. Eläketulo rinnastetaan verotuksessa palkkatuloon.
Anonyymi: Mummo 6.11.2008 7:12

Anonyymi
Omistan itsekkin asunnon, mutta minua ärsyttää sellane asia että minkä ihmeen takia suomesta on poistettu omaisuusvero? Eihän valtio herrat vaan luule että että ihmiset muuttavat ruotsiin sen takia..? Olen opiskelija 100 000? asuntovelassa ja olisin silti valmis omaisuusveroon, miks ei ihmiset jotka tienaavat 50000? vuodessa, kysyn vaan???
Anonyymi: Perussuomalainen pir 6.11.2008 7:32

Anonyymi
jos verkkosivut on perseestä, niin minkäs sille muuta mahtaa kuin olla lukematta
Anonyymi: m.v. 6.11.2008 7:37

Anonyymi
Journalistina kysyn, mistä tässä on kysymys?

Nimiä nyt en odottanutkaan, mutta eikö edes palkkatietoja ammattikunnittain???

Uskomantonta pelleilyä...
Anonyymi: MITÄ? 6.11.2008 7:41

Anonyymi
Kyyllä mulla on isompi kun naapurilla - sen vaimo sanoi.
Anonyymi: alesanteri 6.11.2008 7:53
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

11.2. Ollila: Ottakaa mallia 1990-luvun Nokiasta
11.2. Video Jorma Ollila: Näen kriisin päivän lähestyvän
11.2. Digitoday Apple saattaa rikkoa lakia Suomessa: "Pitäisi olla perusteltu syy"
11.2. Soros: Venäjä on ajautumassa ensi vuonna konkurssiin
11.2. Rapa roiskui pörsseissä: "Voi johtaa samanlaiseen kriisiin kuin vuonna 2008"
11.2. "Kemin biodieseltehtaassa kolme riskiä"
11.2. Digitoday Microsoft yhteistyöhön kymmenien Android-valmistajien kanssa
11.2. Lagarde ei saanut haastajia – jatkaa IMF:n johdossa
11.2. Kelan asumistuen saajia oli viime vuonna enemmän kuin koskaan
11.2. Uutiskommentti "Tyytymättömyys räjähtää" – Applen ohjelmistojen laatu romahtaa?
11.2. Alkot auki klo 21 asti? Näin reagoivat kauppiaat
11.2. Kullan vuosi +16 %: "Eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat"
11.2. Lidl pidentää viikonlopun aukioloaikoja
11.2. Yksi pankki uskoo konttoreihin – "Ei siksi, että siellä kävisi lisää asiakkaita"
11.2. Lehti: Asukas aiheutti sietämättömän hajun – harvinainen riita ratkesi hovioikeudessa
11.2. Sähköautovalmistaja Tesla lupaa kääntyä voitolliseksi – osake ponkaisi ylös
11.2. Digitoday "Oli odotettavissa, ettei Nokia kommentoi näkymiään"
11.2. S-ryhmä: Säästöt ja "halpuutus" tukivat tulosta
11.2. Helsingin pörssin laskuvauhti hieman tasoittunut
11.2. Pian Alko voi olla auki pidempään: "Kaupan kanssa samalle viivalle"
11.2. Indonesia avaa talouttaan ulkomaisille sijoittajille
11.2. Naton ex-johtaja varoittaa venäläisestä kaasusta – "Kyse ei ole vain hinnasta"
11.2. Suomi pohti uhkia: Kantaverkko kaatuu, kyberhyökkäys, taudit...
11.2. Analyytikko: Outokummun lupaamat säästöt tukevat osaketta
11.2. Nyt se tapahtui oikeasti: Suomi on velkaa yli 100 miljardia euroa
11.2. Ifo-kysely talousodotuksista: Suomi euroalueen hännillä
11.2. Digitoday Google taipumassa: Näin ihmisiä jätetään kohta hakutuloksista pois
11.2. Airbnb ja Uber aloittivat EU:n lobbauksen: Jakamistaloutta ei pidä rajoittaa
11.2. Eläkkeelle jäämisen iän nousu taittui Suomessa
11.2. Punaiset kuoret vaihtuneet hedelmäkoreihin Kiinassa – "virkamiehet pelkäävät"
Asiakastieto

Yhteistyössä