Kirjaudu ▼
 

Matkatoimistot tarkkailuun – etukäteismaksut epäilyttävät

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Matkatoimistot tarkkailuun – etukäteismaksut epäilyttävät
Valmismatkoja järjestävät yritykset ovat tehotarkkailussa, ilmoittavat Kuluttajavirasto ja aluehallintovirastot. Viime vuonna löytyi 11 yritystä, joiden toiminnassa oli korjattavaa.
Taloussanomat
26.4.2012 14:38
5

Kyse on ennen kaikkea siitä, että jos matkanjärjestäjä kerää asiakkailta maksuja ennen matkaa, sen on asetettava Kuluttajavirastoon vakuus.

Tämä vakuus turvaa kuluttajien ennakkoon maksamat rahat, jos matka peruuntuu esimerkiksi matkanjärjestäjän konkurssin takia.

Kuluttajavirasto ja aluehallintavirastot tutkivat viime vuonna asiaa, ja kävi ilmi, että  57:stä tarkastelusta yrityksestä 11 oli kerännyt ennen matkaa asiakkailta maksuja, vaikka niillä ei ollut vakuutta.

Osa näistä yrityksistä on sittemmin ilmoittanut, että ne eivät jatkossa ota ennakkomaksuja. Osalta Kuluttajavirasto vaatii, että ne asettavat virastoon vakuuden.

Matkatoimistoalan konkari Heli Rajamäki vaati jo syyskuussa 2011 Taloussanomissa kaikkien alan yritysten vakuuksia selvästi näytille. 

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Maksa valmismatkasi luottokortilla. Jos matkatoimisto kellahtaa nurin ennen reissua, saat maksun takaisin korttiyhtiöltä.
Muovi Rules 26.4.2012 15:03

Anonyymi
Ei koskaan
yksi hämeestä 26.4.2012 15:05

Anonyymi
Matkatoimistot ovat historiaa , netistä varaat lennot ja hotellin. Ainoastaan taximatka hotellille voi olla turistin höplästä vetoa.
Mark 26.4.2012 17:45

Anonyymi
Milloin kuluttajavirasto puuttuu s-ryhmän monopoliin?


Ja milloin K-ryhmän rautakauppa, vähittäiskauppa ja maahantuonti monopoleihin!
Eetu 26.4.2012 19:32

Anonyymi
Milloin kuluttajavirasto puuttuu s-ryhmän monopoliin?

Ja milloin K-ryhmän rautakauppa, vähittäiskauppa ja maahantuonti monopoleihin!


K:lla ei taida olla sellaiset kytkökset poliitikkoihin kuten kolhoosilla on?
Eri luokkaa 26.4.2012 21:38
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?