Ilmaispalvelu hiljentäisi puhelinliittymien myyntisoitot
Suomen Telemarkkinointiliiton (STML) palvelulla voi estää myös muiden tuotteiden myynnin, tosin maksusta. Kuuden euron vuosimaksulla saa estettyä myös muiden toimialojen puhelinmyynnin. Maksu vastaan STML vie estoa rikkovan kaupustelijan jopa oikeuteen kuluttajan puolesta.
STML on vuonna 2009 perustettu, suoramarkkinoiden estoja käsittelevä järjestö, jota pyöritetään vapaaehtoisvoimin.
Taustalla
kiista laista
Palvelulla STML haluaa tehdä tyhjäksi eduskunnan parhaillaan käsittelemän lain, joka kieltäisi puhelinliittymien puhelinmyynnin. Puhelinmyynti on operaattoreiden edullisin ja tehokkain myyntikeino.
STML:n mukaan laki rajoittaisi kilpailua, mikä puolestaan nostaisi liittymien hintoja.
Samalla laki veisi puhelinmyynnistä kolmisensataa työpaikkaa. Usein puhelinmyyjän paikka on nuoren ensimmäinen työ.
– STML ei halua että laki tulisi, koska työttömyyttä ei nuorisolle haluisi enää lisää. Yksi ikäryhmä jo melkein väliin pudonnut, STML:n toiminnanjohtaja Tuomas Reunanen sanoo.
– Itsellänikin ensimmäinen työpaikka oli puhelinmynnissä.












