Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?

Reuters
Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
Google suunnittelee avaavansa myymälän Dubliniin Euroopan pääkonttorinsa yhteyteen. Hakukonejätin viranomaisille jättämän kaava-anomuksen mukaan Google Store olisi avoinna yleisölle ja myisi täsmentämättömiä Google-tuotteita.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat–Bloomberg
9.2.2012 14:10
Kommentit 3

Myymälä sijaitsisi Dublinissa Barrow Street -kadulla, jossa sijaitsee myös rockbändi U2:n äänitysstudio. Myymälän koko olisi 123 neliömetriä, ja kaupassa olisi näyttävä 53-neliön välikerros, joka houkuttelisi asiakkaita kadulta.

Googlen viestinnän mukaan yhtiö tutkii myymälätilan käyttömahdollisuuksia ja kaupan avaamisesta ei ole tehty lopullista päätöstä.

Googlen pääkonttorissa Kaliforniassa on yleisöltä suljettu myymälä, jossa myydään Google-logolla varustettuja tavaroita. Yhtiö myös kauppaa Google-tavaroita verkkokaupassaan, jonka valikoima vaihtelee laidasta laitaan kynistä ja kupeista vauvan ruokalappuihin.

Aiemmin Google on testannut Chrome-käyttöjärjestelmällä varustettujen Chromebook-kannettavien myymistä myymälöiden sisäisissä kaupoissa Lontoossa.

Google on laajentamassa Dublinin pääkonttoriaan. Remontin jälkeen alueella työskentelisi yli kolme tuhatta Googlen työntekijää.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Myy rihkamaa, sehän on ihan kuin apple store :)
Hapn
Jahas! Google alkaa kilpasille Applen kanssa?
Rihkamakauppiaat kilpasilla?
Rihkamalla tarkoitin Nokian tuotteita.
Rihkamakauppiaat kilpasilla?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

14:21Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
14:04Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
13:27IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
13:14Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
13:01Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
12:58Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
12:35Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
12:21Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
11:5171 000 nousee töissä "auto-tasolle"
11:14Kaupankäynti Bankian osakkeella keskeytettiin
10:35Hamppua ja lupiineja – sinivalkoinen cocktail autoille
10:23Asuntojen hinnat kääntyivät taas nousuun pk-seudullakin
10:21Barentsinmerellä vääntöä – Shell syrjäyttämässä Statoilin
09:46Onnibus sai reittiluvat – 26 euron matka jopa 3 eurolla
09:03Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi
08:37ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän
08:05Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokitusta
06:13Kansanjuhlaa ja kokista
06:03Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset
06:01Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949