Sota-ajan Jallu palaa takaisin
Hiihtolomaviikolla se tulee ravintolamyyntiin, myöhemmin laivoille ja maaliskuussa myös Alkon myymälöihin. Kahden tähden Jaloviina tekee paluun oltuaan myynnissä viimeksi vuosina 1932–42.
– Kyse on vain rajoitetusta erästä. Sitä riittää noin kahdeksi kuukaudeksi, Altian värillisten väkevien liiketoimintajohtaja Kimmo Nylander kertoo.
Taloussanomien haastattelemien ravintoloitsijoiden arvioiden mukaan tavara loppunee kesken.
Myyntiin tulevan juoman hinta asettuu yhden tähden ja kolmen tähden Jaloviinan välimaastoon. Ne ovat Alkon tilastoissa suosituimmat väkevät ja mahtuvat kirkkaiden jälkeen myyntitilaston sijoille 9. ja 10.
Nylanderin mukaan resepti on yritetty päätellä sellaiseksi kuin se oli 1940-luvulla. Juoma on etanolilla jatkettu konjakki.
Se on tyystin suomalainen ilmiö, ja on saanut jopa ”roolin” Väinö Linnan ja Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa, jossa miehiä naurattaa Mannerheimin syntymäpäivänä tarjottu ”leikattu konjakki”.
Vuoden 1932 juomia
enää kaksi kappaletta
Jaloviinaa voi ostaa vain Suomesta ja Suomen lähialueilta eikä se ole Altian mukaan varsinainen vientituote. Miksi valmistui loppui 1942, ei ole tiedossa.
Leikattu konjakki lienee ollut niin sanottu tähdetön Jaloviina. Kansan suussa yhden tähden Jallua kutsuttiin vänrikiksi, kahden tähden Jallua luutnantiksi ja kolmen tähden Jallua kapteeniksi. Tähdetön oli vain vääpeliä.
Kieltolain jälkeen vuonna 1932 myyntiin tulleista silloisen Alkon teollisuuden, nykyisen Altian, juomista on jäljellä Jaloviinan lisäksi vain Pöytäviina. Se tehtiin pitkään selluloosateollisuuden sivutuotteena, ja sitä kutsuttiin tikkuviinaksi.
Vuonna 1933 markkinoille tulleista juomista ovat edelleen jäljellä Kolme Leijonaa Whisky, Gambina ja Hehkuviini.





















Kommentit (56)
Jatkan samaa linjaa kuin ennenkin ja kierrän Alkon kaukaa. Lentokentiltäkin saa halvemmalla ihan mitä vain, muista maista puhumattakaan.
Kerran kehtasin käydä kysymässä Alkosta hyvää viskiä. Perus roskaa olisi saanut tilattua, mutta 50 euroa kulumaksuja ja laatikollinen kerrallaan. En minä mikään juoppo ole ja netistä saa kuljetusmaksut halvemmalla. Näin täällä meidän hyvinvointimaassamme.
ei tarvita intoa, ei aatteen paloa
kurkkuun kun vaan kaataa viinaa jaloa
uutinen on suuri kuin tyynenmeren valas
kommentti on älytön, siis paina peukku alas
Tavan-kansalaiset eivät huomaa, niin helposti, mihin Nyky-Hallitus on meitä todella viemässä !
Kun pietään pienessä tuiterissa !
Eivät ole edellä kommentoineet edes koskaan maistaneet Jallua. Pärjää hienosti peruskonjakeille (sekä yhden että kolmen tähden versiot). Suosittelen sokkotestiä aiheen tiimoilta. Voi tulla ylläreitä.
2-tähden Jallu on ehdoton must kokeiltavaksi.