Alkossa alkaa keskiviikkona Koskenkorva-ale

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Alkossa alkaa keskiviikkona Koskenkorva-ale
12,99, 13,28, 16,99 ja 24,90 euroa – siinä ovat kansallisjuomaksikin mainitun Koskenkorvan uudet hinnat. Alennusta tulee parhaimmillaan 6,6 prosenttia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
31.1.2012 11:29
Kommentit 137

Valtion viinayhtiö Altia aloittaa ennenkuulumattoman hintakilpailun. Se laskee myydyimpien Koskenkorva-tuotteiden hintoja 1. helmikuuta alkaen.

– Me haluamme ylläpitää kilpailukykyämme. Kyse on myös kansallisaarteemme varjelusta sekä työllisyydestä. Koskenkorva antaa töitä 1 500:lle ohran sopimusviljelijälle, kirkkaiden viinojen tuoteryhmäjohtaja Arja Liimatainen perustelee.

Koskenkorvan myynti on Alkon tilastojen mukaan ollut pitkään laskussa. Viime vuonna sitä meni kaupaksi 3,7 miljoonaa litraa, kun edellisvuonna sitä ostettiin Alkosta 0,3 miljoonaa litraa enemmän. (Katso tilasto jutun lopusta.) Huippuvuosina 1990-luvun lopussa Koskenkorvaa myyntiin 11–13 miljoonaa litraa vuodessa. 

Nyt 70 senttilitran lasipullo halpenee 18,19 eurosta 16,99 euroon, 50 senttilitran pet-muovipullo halpenee 13,55 eurosta 13,28 euroon sekä litran lasipullo 26,70 eurosta 24,90 euroon.

Kaikki Altian viinat eivät suinkaan halpene. Perinteisen puolen litran lasipullon hinta nousee 12,86 eurosta 12,99 euroon. Koskenkorvaa myyntitilastoissa hätyyttelevän Leijona Viinan hinnassa ei tapahdu Liimataisen mukaan isoja muutoksia.

Kilpailija vastaa
muovipulloilla

Altian suurimman kilpailijan, Pernod Ricard Finlandin myyntijohtajan Jyrki Vartiaisen mukaan yhtiö ei ole lähdössä mukaan hintakilpailuun. Suomi Viinan ja Tapio Viinan hinnat jopa hivenen nousevat kuun vaihteessa.

Vartiaisen mukaan yhtiö vastaa kilpailuun ekoteolla. Se siirtyy väkevissä viinoissa kierrätettäviin pet-muovipulloihin. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta jo lähiaikoina.

Vero nousi
– hinta laski

Hintamuutosten taustalla on alkoholiveron 10 prosentin nousu vuodenvaihteessa. Se nosti tilapäisesti Koskenkorvan hintaa kuluneen tammikuun aikana, jolloin Alkon asiakkailla ei ollut käytettävissä perinteistä painettua hinnastoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Jätettiin painamatta se, koska siinä ei ollut mitään järkeä tehdä, viestintäjohtaja Mika-Pekka Miettinen sanoo.

Miedoista sai tietoa netistä. Väkevien hinnat pystyi tarkistamaan myymälöistä paikan päällä. Tämä toimi Miettisen mukaan moitteetta.

Samalla kun väkevien vero nousi 10 prosenttia, sosiaali- ja terveysministeriö päätti supistaa Alkon myyntikatetta – suomeksi sanottuna: voittoa.

– Nämä päätökset tulivat ulkoa, eivätkä ne osuneet Alkon omiin aikatauluihin. Nyt tulevassa kuunvaihteessa tavarantoimittajille tuli sitten mahdollisuus tarkistaa omia hintojaan, kuten tällaisessa jaksokohdassa aina muulloinkin, ja tätä on varmaan moni käyttänyt, Miettinen sanoo muuten kommentoimatta tulevia hintamuutoksia.

Alkon uusi hinnasto on saatavana myymälöistä keskiviikkona.
 
Myydyimmät
votkat ja viinat 2011:

1. Koskenkorva Viina (38 %), Altia, 3,69 milj. litraa
2. Leijona Viina (32 %), Altia, 3,45 milj. litraa
3. Suomi Viina (32 %), Pernod Ricard, 2,34 milj. litraa
4. Tapio Viina (39 %), Pernod Ricard, 1,62 milj. litraa
5. Saunalahden Viina (38 %), Pernod Ricard, 0,74 milj. litraa
6. Sisuviina (39 %), Altia 0,57 milj. litraa
7. Tasavalta Viina (32 %), Altia 0,52 milj. litraa
8. Dry Vodka (40 %), Altia 0,40 milj. litraa
9. Jaloviina * (38 %), Altia 0,39 milj. litraa
10. Jaloviina *** (40 %), Altia 0,20 milj. litraa
Tilastolähde: Alko

Lisää Aiheesta
Uutinen3 000 euron konjakki (9.3. 10:27)
UutinenPörssimeklareille oma gini (29.2. 12:01)
UutinenSota-ajan Jallu palaa takaisin (3.2. 15:52)
UutinenMiksi Leijona kumoaa Kossun? (18.1. 06:01)
UutinenNäitä alkoholeja verottaja suosii (22.9.2011 12:40)
UutinenSuomalaisviski hurmasi Ruotsissa (10.4.2011 08:35)
UutinenAlkon suurimmat pudottajat (14.3.2011 16:13)
UutinenKoskenkorvan myynti sukelsi (12.1.2011 16:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (137)

Huono 0
Jumala on kuullut rukoukseni!
Kokoomusnuori
en ole alkon ovea avannut kymmeneen vuoteen enkä tule avaamaankaan. En käyttänyt alkoholia ja jos käyttäisin hakisin juomat virosta. Toivottavasti tuulipuvut menevät ostoksille niin on vähemmän tarvetta nostaa muita veroja. Se on hyvä sijoitus tuo alkoholi joka tuhoaa aivoja
iron mike
en ole alkon ovea avannut kymmeneen vuoteen enkä tule avaamaankaan. En käyttänyt alkoholia ja jos käyttäisin hakisin juomat virosta. Toivottavasti tuulipuvut menevät ostoksille niin on vähemmän tarvetta nostaa muita veroja. Se on hyvä sijoitus tuo alkoholi joka tuhoaa aivoja

Vedät jotain muuta?
Se on varma.
Deflaatio iskee voimalla Suomeen.
"Alkossa alkaa huomenna Koskenkorva-ale"

Perjantaiksi ale pitäisi järjestääkin. Kun perusjannu ostaisi muutaman pullon Koskisen korvatilkkoja vaalipäiväksi, saataisiin miellyttävä äänestystulos huippuprosentein.

Humalasta selviämiseenkin menisi kuusi vuotta:-)
Ei tippa tapa
en ole alkon ovea avannut kymmeneen vuoteen enkä tule avaamaankaan. En käyttänyt alkoholia ja jos käyttäisin hakisin juomat virosta. Toivottavasti tuulipuvut menevät ostoksille niin on vähemmän tarvetta nostaa muita veroja. Se on hyvä sijoitus tuo alkoholi joka tuhoaa aivoja

Minäkään en itse käytä alkoholia, vaan ostan kaupasta valmista, en tosin Alkosta vaan ulkomailta.
Samat hinnat koko talousalueelle
Nyt kaikki toimittajat valokuvaamaan alkon eteen, sillä jonotus alkaa jo aamuyöstä.
iPhone meinikiä suomalaiseen tyyliin
Päivän ensimmäinen hyvä uutinen!
Hörps!
Eikö voisi jakaa ilmaiseksi? Kreikkatienesteistä voisi antaa ensisiivuja kansalle. Myöhemmin sitten talletukset suoraan tileille.
Talonmies
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 14 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949