Ikea valmistautuu huonoihin vuosiin – kassa pursuaa rahaa
Yhtiö on myös investoimassa uusiin ostoskeskuksiin lamaan valmistautuakseen, ruotsalaislehti Dagens Industri kertoo.
– Olemme vähentäneet altistumistamme osakemarkkinoille merkittävästi ja meillä on noin kahdeksan miljardin kruunun (noin 900 miljoonan euron) kassavarannot, Inter Ikea Holdingin toimitusjohtaja Hans Gydell sanoi DI:lle.
Gydellin mukaan päätös on oikea, sillä tulevaisuudennäkymät ovat kovin epävakaat.
– Valitettavasti nyt on kyseessä pääasiassa mustan eri nyanssit, Gydell kuvaili taloustilannetta.
Gydellin mukaan taantuma uhkaa Ikeaa erityisesti vähittäiskaupassa. Yhtiö saavutti elokuun lopussa päättyneen liiketoimintavuoden aikana kaikkien aikojen myyntiennätyksensä. Yhtiön 332 tavaratalon myynti ympäri maailman ylsi 26 miljardiin euroon.
– Emme ole koskaan täysin tyytyväisiä. Mutta erittäin alhaisiin hintoihin perustuva konseptimme auttaa meitä jatkamaan kasvuamme kovista ajoista huolimatta, Gydell kertoi.
Ikea hakeekin jatkuvaa laajentumista. Yhtiö on sijoittanut yli kaksi miljardia euroa Ikea-tavaratalojen yhteyteen rakennettaviin ostoskeskuksiin ympäri maailman.
– Yhtiötä ei voi kehittää pitäen jalkaa vain jarrupolkimella. Konseptimme on osoittautunut erittäin toimivaksi myös lamaolosuhteissa, ja näemme nytkin erittäin paljon potentiaalia. Meillä on parikymmentä ostoskeskusta valmistumassa, mukaan lukien monta Kiinassa, missä Ikea kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Ostoskeskusten rakentaminen Ikea-tavaratalojen yhteyteen on osoittautunut loistavaksi investoinniksi, Gydell sanoi.












