Tietääkö kukaan? X-tra-ruokien alkuperä voi jäädä hämäräksi

EPA
Tietääkö kukaan? X-tra-ruokien alkuperä voi jäädä hämäräksi
Syötkö puolalaista, ruotsalaista, saksalaista, tanskalaista, ukrainalaista vai suomalaista sikaa? Kaupan halparuokamerkkien alkuperä voi selvitysaikeista huolimatta jäädä hämärän peittoon, sanovat ruotsalaiset epäilijät.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
24.8.2011 15:43
Kommentit 38

S-ryhmä kertoi Taloussanomissa runsas viikko sitten, että se aikoo jäljittää runsaassa vuodessa kaikkien omien merkkiensä alkuperän. Ensimmäisenä se kertoo muun muassa, että Rainbow-kalkkunaleikkeen lihan alkuperämaa on Brasilia.

Hiljan julkaistun Vaara vaani kattilassa -kirjan ruotsalaiset tekijät Mats-Eric Nilsson ja Henrik Ennart epäilevät, että ruotsalaisen osuustoimintaliikkeen Coopin X-tra -halpamerkin salat eivät paljastu. Tekijät olivat pakkausmerkintöjen perusteella jäljittäneet X-tran pekonin ja paloitellun sianlihan valmistusmaaksi Puolassa sijaitsevan lihanjalostamon. Osassa pakkauksia luki, että liha on ruotsalaista tai saksalaista. Osassa ei ollut mainintaa, joten kirjantekijät ounastelivat lihan olleen silloin puolalaista.

X-tra on myös S-ryhmän käytössä oleva merkki ja pohjoismaisilla osuustoimintaliikkeillä on merkkiyhteistyötä Norjan ja Tanskan myymälöitä myöten. Useimmiten yhteispohjoismaiset tuotteet ovat kuivamuonaa.

– Vapaaehtoinen ilmoitus, että raaka-aine on saksalaista, mutta pakattu Puolassa, kertoo itse asiassa aika vähän, missä porsaat ovat olleet suurimman osan elämäänsä, sillä lyhyestä elämästään huolimatta ne ehtivät muuttaa ainakin kerran. Ensimmäisessä paikassa pidetään emakot, jotka tuottavat porsaita, mutta parin kuukauden kuluttua pikkuporsaat kuljetetaan omiin sikaloihin lihotettavaksi, ja paikka voi olla jossakin aivan muualla, jopa toisessa maassa, Nilsson ja Ennart sanovat.

Myös tällä viikolla kirjan Suomalainen ruokalasku julkaissut toimittaja-tietokirjailija Seppo Konttinen epäilee, että kaupan halpamerkkien todellista alkuperää ei saada selville.

SOK lupaa:
Nämä asiat selvitetään

Nyt Suomessa myytävissä X-tra sianlihajalosteissa on joko kotimaisuudesta kertova Joutsenlippu tai maininta: Valmistusmaa Suomi.

Valikoimajohtaja Ilkka Alarodun mukaan Joutsenlipulla merkitty on kotimaista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Siinä missä on merkitty vain Suomi valmistusmaaksi, liha voi olla kotimaista tai sitten se on ulkomaista. Jatkossa kerromme, mistä liha on tullut.

Mikä sitten on teidän mielestänne alkuperämaa? Se missä siat ovat syntyneet, kasvaneet, tapettu – vai onko alkuperämaa kenties se maa, jossa ruho on vain paloiteltu?

– Alkuperämaa on se missä ne ovat syntyneet ja kasvaneet.

Entä jos sika on vaihtanut kotimaata kesken kasvuprosessinsa?

– Hyvä kysymys. Juuri näihin ongelmiin yritämme löytää ratkaisun.

Hän ei usko, että vastaan tulisu usein kirjailijoiden maalaamia ongelmia monissa eri maissa eläneistä sioista.

Lisää Aiheesta
UutinenHKScanin tulos painui tappiolle (10.8.2011 08:48)
UutinenHKScan pahassa sikakierteessä (6.5.2011 08:33)
UutinenTutkimus: Suomalainen luottaa ruokaansa (17.11.2010 20:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
En ole enää edes varma haluanko tietää missä tietyt tuotteet on valmistettu. Kohta ei uskalla syödä kuin omassa maassa kasvatettuja porkkanoita.
Itse sain herätyksen käydessäni Puolassa matkalla. Kun suomalaisia nautoja jo pidetään ahtaissa sisätiloissa, Puolassa vielä ollaan ulkona. Etelämmäksi kun mennään niin laiduntaminen voi olla ympärivuotista.

Miksi ostaisin suomalaista sitkeää lihaa, jota joku kepuli on maataloustuella kiduttanut pimeissä 2 m2 karsinoissa?
Eu-kansalainen
Nykyisin kotimainen raaka-aine ja elintarvike alkaa vastaamaan laadultaa ulkomaisia tuotteita. Suomessahan ei tunnetusti ole varsinaista ruokakulttuuria ja me syömme mättöä, joka pitää nälän poissa.
Tuskinpa kotimainen ulkomaista huonompaa?
Minkä maalainen on Suomessa omaisuuden(veronkierrolla ja rikollisesti) tehnyt, veroparatiisiin varansa siirtänyt, ja itse ulkomaille muuttanut Suomalainen sika?
Hissimies
Huono 1
En ole enää edes varma haluanko tietää missä tietyt tuotteet on valmistettu. Kohta ei uskalla syödä kuin omassa maassa kasvatettuja porkkanoita.

Milläs vedellä olet kastellut?

Ettei EHEC iske.
Huono 3
Onhan se tietysti ongelmallista, että näissä xtra-tuotteissa yhdistyy neljän pohjoismaisen osuuskauppaketjun ostovoima hankinnoissa - suomalainenkin kuluttaja saa ihan vastikkeetonta etua...
Xtra tuotteet eivät kokemukseni mukaan ole laadultaan kummoisia. Jos hinta on hieman halvempi kuin merkkituotteella niin laatu on sitäkin heikompi. Ainoa joka hyötyy näistä tuotteista lienee kauppa. Oletettavasti kaupan kate on huikea näissä "merkittömissä" tuotteissa?
En osta halpalaatuisia tuotteita
Suomalaiset elintarvikkeiden tuottajat levittävät mielellään disinformaatiota suomalaisten tuotteiden "puhtaudesta" ja "eettisyydestä" vaikka todellisuudessa useimpien tuotantoeläinten olot ovat kammottavat.

Keskiaikaisessa kidutuskammiossakin oli lystiä kuin huvipuistossa verrattuna eläinten kärsimyksiin suomalaisten tuottajien käsissä. Kaikista epäkohdista oltaisiin vaan mieluummin hiljaa.
elävältä keitetty sika - parempi mieli?
Huono 0
Olen kyllä ostanut S-marketista X-tran pakasteseitä, maku ihan ok mutta mistäköhän ne on pyydetty?
Alaskasta vai Islannista
Jossakin leipäpussissa oli merkintänä: "Valmistettu EU:ssa, tai EU-alueen ulkopuolella"
Suattaahan tuo ollannii
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949