Kirjaudu ▼
 

Vakuutusmyyjä uupuu: "Hyvä, että wc:hen pääsee"

Lehtikuva
Vakuutusmyyjä uupuu: "Hyvä, että wc:hen pääsee"
Vakuutusyhtiöiden puhelinpalvelukeskusten työntekijöistä imetään mehut pois. Pikkutarkkaa valvontaa ja töitä pukkaa päälle sellaista tahtia, että alaa uhkaa jo joukkopako muihin töihin.
Elina Ranta
23.5.2011 13:38
98

Joka toinen vakuutusalan puhelinpalvelukeskuksen työntekijä on joko harkinnut työpaikan vaihdosta tai jo etsinyt muita töitä.

Työntekijöitä prässätään ja valvotaan jopa minuuttien tarkkuudella, kertoo Vakuutusväen liiton työolokysely. Siihen vastasi yli 800 puhelinpalvelun henkilöä.

Liiton työoloseminaarissa esitellyn tutkimuksen mukaan palkka ei vastaajien mukaan vastaa työn vaativuutta, työhön ei voi vaikuttaa ja johtamisen laadussa on parannettavaa.

Kyttääminen on viety jopa niin pitkälle, että muutaman minuutin poissaolo puhelinvalmiudesta johtaa esimiehen yhteydenottoon. Puhelujen kappalemäärästä on tullut monille yhtiöille mittari.

– Kehitys on mennyt heikompaan suuntaan viime vuosina. Vakuutusyhtiöiden kesken löytyi toki suuria erojakin, mutta toivon todella että näissä heikommin [tutkimuksessa] menestyneissä yhtiöissä ryhdyttäisiin nyt jonkin sortin toimenpiteisiin, liiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Liisa Halme sanoo.

– Tilanne on surullinen, jos paineet johtavat työssä uupumiseen ja sairauspoissaoloihin.

Vakuutusalalla muhii
"aikapommi"

Halmeen mukaan tekniikan kehittyminen antaa nykypäivänä erilaisia mahdollisuuksia ajanseurantaan esimerkiksi puhelinpalvelutyössä. Oma ongelmansa ovat avokonttorit. Niissä on vaikea keskittyä omaan työhönsä.

Selvityksen mukaan monissa vakuutusyhtiöissä koulutusta hoidettiin verkon välityksellä. Kiireen keskellä työntekijöiden oli vaikea löytää aikaa uusien asioiden opetteluun, vaikka vakuutustuotteet vaativat paljon asiantuntemusta.

Puhelintyön ongelmat eivät ole aiemmin Halmeen mukaan juurikaan kiinnostaneet työnantajia. Tutkimusta esitelleen Vakuutusväki-lehden mukaan puhelinpalvelussa muhii melkoinen "aikapommi", ellei työoloille tehdä jotain.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ongelmalista jatkui vielä: Kyselyn mukaan puheluiden välille ei jäänyt juurikaan hengähdystaukoja. Sähköpostin lukuaikaa saattoi olla puoli tuntia viikossa. Jos tietyllä hetkellä ei ollut puhelua menossa, uusien järjestelmien avulla töitä pukkasi esimerkiksi verkon tai sähköpostin välityksellä.

Lisäksi työajoissa ei ollut juurikaan joustoa. Joissain puhelinpalveluissa tilanne oli kärjistynyt jopa niin äärimmilleen, että ennalta annettua vuoroa ei voinut vaihtaa, vaikka työntekijällä oli tuuraaja itselleen.

Näin työntekijät arvioivat työolojaan Vakuutusväki-lehden mukaan:

– Ei liene asiakkaan etu, jos hän joutuu viikkokaupalla odottamaan epäselvän vahinkotilanteen käsittelyä, kun käsittelijällä on taustatyöpäiviä yksi kuukaudessa.

– Hyvä, että välillä wc:ssä uskaltaa käydä.

– Plussaa ovat ihanat työkaverit, ilman heitä tätä ei jaksaisi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (98)


Anonyymi
Pohjolan Kuopion puhelinpalveluun haetaan jatkuvasti mollin sivuilla kymmentä uutta vuokrafirman kautta.
mol.fi 23.5.2011 14:16

Anonyymi
Heureka! Eikö puhelinmyyjät yleensäkin voisi työskennellä pytyltä käsin. Silloin ei tulisi katkoja. Jos sieltä kopista kuuluisi tiettyjä ääniä asiakkaalle,niin voisihan small talkiksi sanoa,että täällä sataa aivan kohisemalla tai tuulet niin vinhasti vinkuu (Leino). Jutunjuurta pitää olla.
Konsultti 23.5.2011 14:18

Anonyymi
No voi voi sentään.

No ei muuta kun kortistoon niin helpottaa.

500.000 työtöntä odottaa työpaikkaa.
Nimetön 23.5.2011 14:28

Anonyymi
Toihan on ihan törkeetä että työaikana joutuu tekeen töitä.

Taisi jäädä huomaamatta että työntekijät pakoketaan tekemään yhtä työnsä osa-aluetta, eli myyntisoittojen tekemistä. Ja esimerkiksi niiden asiakkaan kannalta olennaisempien töiden tekemiseen, kuten epäselvien vahinkotilanteiden käsittelyyn, ei jätetä aikaa ollenkaan.


No turhaa itkemistä siinä mielessä että myyntihenkilöstön tulee tehdä töitä. Missähän vakuutusyhtiössä puhelinmyyjät/palvelijat tekevät vakuutuspäätökset? Normaalisti tuon kaltaiset asiat kirjataan asiakasrekisteriin päätöksentekijöiden saataville.

Minusta taas kuulostaa tuo "asiakkaiden kannalta oleellisempien asioiden käsittely" suomalaisilla työpaikoilla niin tutulta näennäistyöskentelyltä. Ihan kuin ihmiset eivät muistaisi mihin heidät on palkattu. Puhelinmyyjän-/palvelijan tehtävä on tehdä puhelinmyyntiä tai asiakaspalvelua. Sen voi tarkistaa työsopimuksesta mitä siellä lukee.
Nimetön 23.5.2011 14:28

Anonyymi
Lohtua siitä, että Kiinassa työläinen tekee 12 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa + pimeät ylityöt, joista ei makseta.

Joka tapauksessa Suomalaisen mittapuun mukaan tuo työ ei kuulosta kiinnostavalta. Pakkotahtista työtä pienellä palkalla, illat kotona menee todennäköisesti palautumiseen. Nuo CallCenter keskukset ovat nykyajan orjatehtaita puhtaimmillaan. Siellä todella tunnet olevasi valkokaulus duunari. Onneksi on muitakin aloja, jonne kannattaa hakeutua.
Nykyajan orjatyötä p 23.5.2011 14:30

Anonyymi
Mamman pikkukullat ihan ovat töihin joutuneet nyt nopsaan kiljavansetä auttamaan.
Kivimiehen täti 23.5.2011 14:34

Anonyymi
Niinpä niin, aina vaan kiristetään normeja ja vaaditaan lisää tehokkuutta. Työhyvinvointi on vain vuosikertomusten korulauseissa. Toisaalta tuntuu että työntekijät itsekin ovat nykyään hiukan "lammasmaista" porukkaa. Entä mikseivät ammattiliitot puutu kyykytykseen? 60-luvulla pikkuasioihin puuttuva ja epäasiallisesti käyttäytyvä lähiesimies olisi "istuttu" talosta pihalle aika äkkiä. Niin se vain on että joukkovoima on sellainen väline mihin taipuu moni instanssi, jopa valtioiden päämiehet kuten kevään aikana on nähty arabimaissa...
S.T.A.L.K.E.R. 23.5.2011 14:40

Anonyymi
...alaa uhkaa jo joukkopako muhin töihin.



Mihin muihin töihin?
Onko niitä? Ainakaan 23.5.2011 14:42

Anonyymi
En usko, että keltään evätään vessassa käynti. Ja tosiasiahan on, että työaikana työnantajalla on lupa määrätä mitä töissä tehdään. Siitähän työntekijä palkkansa saa :)
itsekin puhelinmyyjä 23.5.2011 14:45

Anonyymi
Asiakkaat hakkaa luuria korvaan ja haistattelee. Pomot haistattelee ja simputtaa. Palkka on onneton.

Taitaa olla kova tunku noihin hommiin?
Huippuduuni 23.5.2011 14:56
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?