Mietoa olutta vaaditaan verovapaaksi
Euroopan Oluenkuluttajien Liitto EBCU vaatii miedommille oluille nykyistä kevyempää verokohtelua. Liitto esittää harkittavaksi alkoholiveron poistamista kokonaan alle 3,0 tilavuusprosentin oluilta Euroopan Unionin alueella.
Näin voitaisiin liiton mielestä ohjata kulutusta kohti vähemmän alkoholia sisältäviin tuotteisiin. Nollaverotus antaisi myös mahdollisuuden pienille käsityöpanimoille valmistaa laadukkaita mietoja oluita nykyisten vahvojen tuotteiden rinnalla.
– Ihmiset juovat joka tapauksessa olutta. Monille maistuisivat miedommat oluet myös seurustelumielessä, mikäli niissä olisi riittävästi makua ja luonnetta. Samalla voisi Suomessa lopettaa turhan keskustelun keskioluen myynnin siirtämisestä Alkoon. Kuluttajat ratkaisisivat omilla valinnoillaan mietojen ja vahvojen tuotteiden välillä, sanoo Euroopan oluenkuluttajia Suomessa edustavan Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara.
Oluen laimentamista on aika ajoin esittänyt muun muassa professori Pekka Puska. Lisäksi yleisönosastoissa kysellään usein, mistä voisi saada entisen II-veroluokan vahvuista olutta, jota kukaan ei Suomessa valmista vaikka sille ei olisi laillista estettä.
Nähtäväksi jää lisääntyykö alle kolmeprosenttisten oluiden kysyntä jo tänä viikonloppuna, sillä Euroopan oluenkuluttajien kattojärjestö, European Beer Consumers Union (EBCU), kokoontuu parhaillaan Helsingissä.
EBCU:un kuuluu yli 140 000 henkilöjäsentä, joista suurin osa brittejä. Kokousta isännöivä Suomen oluenkuluttajien etujärjestö Olutliitto ry:hyn kuuluu yli 2000 jäsentä yli 30 rekisteröidyssä jäsenseurassa.


















Kommentit (17)
Kannatetaan!
Miten niin ei valmista? Käykääpä seuraavalla lapin reissulla ruotsin puolella katsomassa huoltoaseman olutvalikoimaa. Karhua, lapin kultaa yms. kakkoslaatuna kaikki. Tuskin sitä siellä ruotsin puolella laimennetaan..