10 syytä olla ostamatta asuntoa
Usein perustellaan, miksi pitäisi mieluummin ostaa asunto kuin asua vuokralla. James Altucher kertoo Forbesin verkkosivuilla lukuisia syitä siihen, miksi omaa asuntoa ei kannata ostaa.
Altucher on muun muassa kirjoittanut viisi kirjaa sijoittamisesta sekä perustanut ja myynyt useita yrityksiä.
Tässä on joitakin Altucherin taloudellisia ja henkilökohtaisia perusteluja sille, miksi hän ei aio enää ostaa asuntoa.
Taloudelliset syyt:
1. Raha on mennyttä
Käsirahaan menee iso potti. Joku saattaa sanoa, että se on sijoitus. Tämä ei historian valossa pidä paikkaansa, sillä asuntosijoitus tuotti 0,4 prosenttia vuodessa 1890–2004. Ja kyse on vain asunnon arvosta, minkä lisäksi tulevat alla olevat perustelut. Kun maksat käsirahan, et näe sitä rahaa enää. Kun myyt asunnon, panet rahat taas uuteen käsirahaan.
2. Ylläpitokulut
Asuntoa joutuu aina kunnostamaan. Asunnon elinkaaren aikana kaikki hajoaa, kolmesti. Juuri kun on saanut yhden paikan kunnostettua, kuvetta on kaivettava seuraavaa varten.
3. Olet ansassa
Työnantajien kannalta on parempi, etteivät ihmiset ole kovin helposti vaihtamassa työpaikkaa omistusasunnon takia. Se pitää myös palkat kurissa.
4. Ilkein sijoitusmuoto
Asunto on kaikista sijoitusmuodoista ilkein, koska sitä ei voi muuttaa rahaksi milloin tahansa ja sitä varten on useimmiten otettava paljon lainaa. Sen myötä menettää hajauttamisen edut, koska useimpien varallisuudesta valtaosa on sidottu asuntoon.
Henkilökohtaiset syyt:
5. Olet ansassa, osa 2
Jotkut ihmiset haluavat, että heillä on juuret. Altucher kuitenkin haluaa muutosta aika ajoin. Hän kertoo asuneensa muun muassa Wall Streetillä, New Yorkin pörssiä vastapäätä. Vie vain kaksi viikkoa valita asunto ja muuttaa.
6. Vuokra
Usein väitetään, että kaikki omistusasumisen kulut piilotetaan vuokriin. Joskus se on totta, useimmiten ei.
7. Psykologia
Miksi haluat ostaa asunnon? Tuntuuko siltä, ettet ole saavuttanut jotain tärkeää elämässä ilman sitä? Onko se mielestäsi osa aloilleen asettumista ja aikuistumista? Mieti, mikä motivoi asunnon ostamiseen.
8. Valinnanvapaus
Vuokratessa on aina vapaus lähteä ja muuttaa minne tahansa ja milloin tahansa. Seikkailu on aina mahdollinen, vaikkei mahdollisuuteen koskaan tarttuisi.
9. Stressi
Kodin omistaminen tarkoittaa Altucherille stressiä, mutta hän myöntää, ettei se sitä ole kaikille. Hän on nähnyt, miten huonoon jamaan omistusasuminen ajoi hänen omat vanhempansa ja hänet itsensä, kun hän omisti asunnon it-alan kuplan puhjettua.
10. Käteinen on kuningas
Altucher pitää siitä, että hänellä on rahaa pankissa. Hän ei halua olla sidottu yhteen sijoitukseen, joka on hankalasti muutettavissa rahaksi.
Lopuksi Altucher kuitenkin toteaa, että asunto on Yhdysvalloissa juuri nyt hyvä investointi, jos asuntosijoituksen huonot puolet haluaa sietää. Hinnat ovat tulleet tarpeeksi alas ja niiden voi odottaa nousevan.

Kommentit (169)