Alkon suurimmat pudottajat
Alkon myymät litramäärät olivat laskussa jo neljättä vuotta. Punaviinienkin myynti kääntyi laskuun ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun laman.
Alko ei ole niin kuin ennen. Isot volyymituotteet eli vanhat valtamerkit rapistuvat. (Katso taulukko alla.)
Jos legendaarinen Karhuviina olisi markkinoilla, viimeistään nyt sille kävisi tosi köpelösti.
– Volyymituotteet eivät tunnu nyt kantavan missään tuoteryhmässä. Markkinoilla tapahtuu pirstaloitumista, jota kuvaa muun muassa reilunkaupan ja luomutuotteiden kasvava kysyntä. Tämä heijastaa myös asiakaskunnan halujen ja tarpeiden muuttumista, Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila sanoo.
Maanantaina tuloksestaan kertoneella Alkolla menee kuitenkin hyvin. Se teki 115 miljoonaa voittoa, josta suuri osa kertyi tosin eläkesäätiön siirtymisestä eläkeyhtiöille. Voitto ei kuitenkaan kauan alkolaisia lämmitä, sillä valtio aikoo nostaa yhtiöstä 111 miljoonaan osingot. Toimitusjohtaja Uotila onnistui pelastamaan voitosta neljä miljoonaa työhyvinvointirahastoon.
Suuria investointeja Alkolla ei ole tekeillä, mutta se perustaa 5-6 uutta myymälää.
Oluen alamäki
saa riittää
Valkoviinejä ja kuohuviinejä lukuun ottamatta kaikkien muiden Alkon tuoteryhmien myynti laski. Eniten väheni long drink -juomien myynti (-9,2 prosenttia). Uotila arvelee myynnin siirtyneen osittain Viroon. Isosti miinuksella olivat myös votkat ja viinat (-6,5 prosenttia), väkevät viinit (-7,9 prosenttia), siiderit (-7,4 prosenttia) ja oluet (-8,4 prosenttia).
– Oluen alamäki on ollut kymmenen prosentin luokkaa jo monta vuotta ja se pitää saada pysähtymään. Erikoisoluiden euromääräinen myynti onkin jo nousussa, hän kertoo.
Tästä syystä Alko uudistaa olutosastonsa. Pilottihanke on toteutettu jo 20 myymälässä ja uudistukset tavoittavat vuoden loppuun mennessä sata myymälää. Lisäksi Alko on ottanut valikoimiinsa entistä edullisemman kotimaisen A-olut 6-packin, jonka myynti on Uotilan mukaan sujunut positiivisesti.
– Meillä on yksinoikeus yli 4,7-prosenttisissa juomissa ja siksi meillä nähdään tärkeänä, että osaamme hoitaa tämän asian, hän sanoo.
Äijäjuomat dyykkasivat eniten
(suluissa myynnin vuosimuutos)
Karhu Tosi Vahva - 25 %
Lapin Kulta A - 20 %
Karhu A - 16 %
Tapio Viina - 16 %
Tasavalta Viina - 16 %
Original Gin Long Drink - 13 %
Koskenkorva Viina - 11 %
St. Elmo Village - 9 %
Olvi Export IV A - 8 %
Magyar Fehér Bor - 6 %
Lähde: Alko, Myydyimmät tuotemerkit 2009 ja 2010.


















Kommentit (23)
Ei muuta kuin agressiivisesti markkinoimaan niin saadaan taas suomalaiset juomaan.
Tätähän se kaksinaismoraali juuri on, yritetään saada kaikki raittiiksi ja jos siinä onnistutaan niin ei riitä rahat maksaa eläkkeitä koska ihmiset elävät pidempään jolloin eläkeikää pitää nostaa.
Näin ollen siis jos et juo tai polta niin olet nostamassa osaltasi suomen eläkeikää.
Koska tulee kossumäyris valikoimaan?
Onko muuten mahdottomuus vahvistaa,että Suomi raitistuu? Nuoret aikuiset eivät enää läträä viinan kanssa kuten aikaisemmat sukupolvet tekivät.Humalajuominen on out. Känninen luokitellaan armotta luuseriksi.
Ennen juhlat pidettiin ravintoloissa.
Nykyisin vuokrataan tilat ja juomat ruuat tuodaan itse,samoin kotibaarit toimii.Alkon myynti vähenee
mutta juominen lisääntyy.
Kiitos fantastiset kepulit.
Olisitte voineet laittaa Äijäjuomatippujaprosenttien viereen myös sen paljonko verot nousivat viime vuonna kullakin juomalla.
Ja kyllähän ravintolahinnatkin ovat ihan räjähtäneet käsiin...ja kas myynti vaan laskee. Silti raflat täynnä väkee, eli Virosta haetaan ja vedetään kotona semmoiset 80-luvun kännit juuri ennen ravintolaan menoa. Ikävintä on, että nuorisolle on nykyään jo halvempaa laittaa pää sekaisin nenän kautta. Säästöä syntyy, mutta ei hyvältä näytä!