Kirjaudu ▼
 

Tee se itse – lisälasku 150 euroa

Tee se itse – lisälasku 150 euroa
Halvalle kirjahyllylle voi tulla moninkertainen hinta, samoin kuin edullisen operaattorin puhelinlaskulle. Näin käy, jos asiakas laskisi arvon itsepalvelulle ja omalle ajalleen. Tämä voisi tarkoittaa itse koottavalle hyllylle jopa 150 euron lisähintaa. Nyt asiakkaan ajalla ei kaupassa ole mitään arvoa, valittaa tutkija. Katso mitä tavarat ja palvelut maksaisivat, jos itsepalveluun tuhrautuvalle ajalle laskettaisiin hinta.
Outi Kokko
20.12.2010 06:02
209

Huonekalut maksavat paljon enemmän kuin varsinaisen hintansa, jos asiakas arvostaa aikaansa. Useimmista huonekalukaupoista saa mukaansa lautakasan, pussillisen ruuveja, heloja, heppoisen työkalun ja ohjeet.

Joillekin yöpöydän tai hyllyn kokoaminen on kuin legoilla leikkimistä, mutta monille työ tarkoittaa tuntikausien tuskaisaa sessiota, jonka tuloksesta ei ole takeita.

Taloussanomat laski noin 2 400, 2 900 ja 4 800 euroa kuukaudessa ansaitsevien, 7,5-tuntisia päiviä tekevien tuntipalkat ja vertaili eri itsepalveluja näiden perusteella. Jos huonekalun kokoamiseen menee hyväpalkkaiselta viisi tuntia, hän voi laskea työn kustannukseksi 150 euroa. Tämän verran hän ansaitsisi samassa ajassa omissa töissään. (Katso laskelmat taulukosta jutun lopussa.)

Akatemiatutkija Mika Panzar sanoo, että rakennus- ja huonekalualoilla ei asiakkaan ajalla tunnu olevan mitään merkitystä.

– Toisinaan kestää kolme kuukautta, ennen kuin jo oston yhteydessä maksettu huonekalu tai sen osat saadaan kotiin.

Asiakkaan aikaa voi tuhrautua myös siihen, että toimitus ei tulekaan sovittuna päivänä annetussa muutaman tunnin haarukassa. Voi olla, että sen jälkeen joku soittaa hätäisesti ja pyytää asiakasta soittamaan toiseen numeroon ja sopimaan uuden ajan.

Kaupassa käyntiin
hupenee 12 miljardia

Paitsi huonekalut, moni muukin tuote on tosiasiassa paljon kalliimpi kuin hintalappu antaa odottaa, jos kuluttajan aika otetaan huomioon.

Kaupan alalla tuottavuuden kasvu tarkoittaa käytännössä sitä, että lähes kaikki mahdollinen on siirretty asiakkaan tehtäviksi.

Tutkijat Johanna Varjonen ja Kristiina Aalto ovat laskeneet Kuluttajatutkimuskeskuksen ajankäyttötutkimuksessa, paljonko kotitaloudet käyttävät aikaa pelkästään kaupassa käyntiin. He arvioivat, miten paljon palkkaa ihmisten pitäisi maksaa, jos he teettäisivät saman työn kotiapulaisella.

– Näin laskien kaupassa käymiseen menee suomalaisilta vuodessa yhteensä 12 miljardia euroa eli sosiaali- ja terveysmenojen verran, kertoo Pantzar.

Asiakkaan ajan väheksyminen ei koske pelkästään kauppoja. Suomen Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario huomauttaa, että myös pankeissa, posteissa ja vakuutusyhtiöissäkin asiakas tekee työt, jotka virkailijat tekivät ennen. Joillekin tämä sopii, mutta kaikilla ei ole tietokonetta ja vaihtoehdottomuus johtaa sosiaaliseen epätasa-arvoon.

Pikaruokaloissa itsepalvelu on viety äärimmilleen, mutta myös useimmissa kahviloissa ostat syötäväsi ja juotavasi itse ja monissa kuppiloissa kehotetaan asiakas viemään tarjotin tiskikärryyn.

Pimpelipomista
kymppien kulu

Jonottaminen on useimmista vastenmielistä. Se on myös kallista, jos sille laskee palkan. Puhelinpalveluun jonottaja voi menettää paitsi aikaansa, myös yli kymmenen euroa puhelinmaksuina. Pimpelipom-sessiosta voi kertyä 25–40 euron meno palkasta riippuen. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Monen lennon hinta varmasti kaksinkertaistuisi, jos matkustaja ottaisi huomioon lentokentällä lorvitut tunnit. Jos lennossa on välilasku, kenttätunteja kertyy helposti viisi, kuusikin. 30 euroa tunnissa ansaitsevalle tämä tietää 150–180 euron pottia. Oma lukunsa ovat eri syistä johtuvat aikataulujen venymiset.

– Loputon jonottaminen on vienyt kaiken hohdon lentämisestä, Panzar huomauttaa.

Lähes kaikkia lippuja voidaan nykyisin ostaa netistä tai automaateista. Näitä on perusteltu palvelun nopeuttamisella. Aina tekniikka ei toimikaan täydellisesti tai koneen logiikka ei ole sama kuin asiakkaan logiikkaa. Tämä voi tarkoittaa taas ylimääräistä ajankulua ja usein harmiakin. 

Lääkärireissu
maksaakin satasia

Itsepalvelu ja jonottaminen on tuttua myös julkisista palveluista. On tavallista, että vanhuksen lapsia pyydetään viemään palvelutalossa asuvaa vanhempaansa tutkimuksiin. Kuten oheisesta taulukosta ilmenee  työssä käyvältä lapselta voi kulua matkoineen ja aikoineen useita satoja euroja ilman lääkäri- ja hoitopalkkioita. 

– Tällaisissa kannattaa tilata lääkäri potilaan luo, Panzar sanoo.

Hänestä olisi myös järkevää, että lääkäri voisi iltaisin ja öisinkin kiertää pienten potilaiden luona sen sijaan, että vanhemmat lähtevät sairaan lapsensa kanssa jonottamaan lääkärinpäivystykseen.

Panzar suosittelee lämpimästi myös lähikauppoja, ruokakioskeja ja ruuan kotiinkuljetuksen lisäämistä. 

– Hernekeittopurkin kuljettaminen paikasta toiseen on hurjan paljon tehokkaampaa, jos kauppa tekee sen kuluttajan sijaan, hän sanoo.

Hänen mukaansa kyse on paitsi tehokkuudesta ja ajasta, myös ympäristöstä.  

Itsepalvelun lisääntyminen liittyy nykyelämän paradoksiin.

– Samaan aikaan, kun vapaa-ajan määrä on kasvanut, myös koetun kiireen määrä on lisääntynyt, Panzar kertoo.


[zoom]

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (209)


Anonyymi
Eikö itsepalvelusta saataisi asuntotuloon verrattava verotuskohde?
hah 20.12.2010 8:32

Anonyymi
Kerran ihmettelin kun minulla on töitä liikaakin
näin eläkeläiseksi, niin mies tuumasi hymyillen
ettei hän nuorta miestä uskaltaisi palkata
rouvansa avuksi talo remonttiin.
Tosin hiaman kokemustakin vaatii.
Yrittäjä 20.12.2010 8:32

Anonyymi
Kaikessa meitä laitetaan tekemään kauppojen työt.Ikea on hyvä esimerkki,teet kaiken itse jopa rahastuksenkin teet sinä,on monta päätettä ja yksi työläinen vahtii ettei kukaan varasta mitään.
Taksihinta olis voinut tarkistaa: 1-2 henkilöä on 1,39? km ja lähtötaksa on arkisin klo.6-20.00 5,30? ja muina aikoina 8,30?. Eli 30km matka arkena on 47? ja muutoin 50?.
Köyhä työtön!! 20.12.2010 8:33

Anonyymi
Täysin iditoottimainen juttu !!

Pitääkö kaikelle laskea hinta.? Olen rakentanut itse talon ja säästin arviohinnoista noin 100 000 Euroa ja ilon maksaa veroja valtiolle.

Porukka rupeaa olemaan jo niin avutonta ettei kirjahyllyn kasaukset enää edes onnistu. Pitäisikö siis myös netissä roikkumiselle keksiä hinta..?!

Alamme olemaan niin hölmö työtä vieruksuva kansa että olemme vielä tosi kusessa. Mietimme vain miten voimme ostaa mitäkin ja emme ole valmiita enää tekemään itse mitään.
Huhhuh 20.12.2010 8:34

Anonyymi
Mietipä mikä ero on palkata joku hommiin vaikkapa Washinton Statessa (WA) jossa ei ole lainkaan tuloveroa, ainoastaan kulutusverot (VAT, bensa, vakuutus, varallisuusvero jne).

Tämä suomalaisten yrittäjien paratiisi sijaitsee varmaan samassa osavaltiossa, missä Paavo Pesusieni asustelee. Ei veroja, duunareille ei tarvitse maksaa palkkaa, ihmiset eivät vanhene eivätkä sairastu... Tai ainakaan heillä ei ole varaa siihen.
Nimetön 20.12.2010 8:34

Anonyymi
Joo..tämä on sitä todellista virtuaalirahaa. Olevinaan maksaa..olevinaan säästää..eikä oikea raha tule eikä mene.
kaikkea sitä.. 20.12.2010 8:35

Anonyymi

tossahan idea jygälle.laitetaan vero jos maksat itse laskusi tai korjaat jotain itse.sen veron voisi lisätä laskuun
tai tarvikkeisiin.

nythän on jo melkein näin. Jos yksityishenkilönä työllistän remonttimiehiä maalla ja maksan palkkaa sivukuluineen yli 35K? vuodessa, joudun maksamaan koko roskasta vielä ALVinkin. Siis 23% koko summasta sivukuluineen 35K => 43K.
Ei mene ihan minulle jakoon miksi teettämästäni työstä pitäisi vielä maksaa arvonlisäveros, kun toimin itse työnantajana...?
Ei ihme, että työllistäminen on hankalaa ja maksaa ...
Liittovaltio ja veroharmonisointi olisi kyllä tervetullut
hölmön hommaa 20.12.2010 8:39

Anonyymi
Kommentoin vain yhtä asiaa:
Mitäs ammatteja nämä esimerkkipalkansaajat edustavat? En voi kuin unelmoida tuollaisista summista, ja sentään olen tavallisessa työssä, tavallisin työajoin, nimittäin Itellassa.
mieite 20.12.2010 8:43

Anonyymi
Harvinaisen typerä tutkimus.
hese 20.12.2010 8:44

Anonyymi
Huomaa että tämän "tutkimuksen" on tehnyt naiskaksikko.

Järjen häivää ei ole ajatuksessa. Kuka kasaa jotain kirjahyllyä 5 tuntia?
Mahtaa olla maailman suurin kirjahylly tai sitten nainen asialla.

Ettäkö jonkun Ikean huonekalun kasaamiseen saisi menemään enemmän kuin 30min on aivan uuno ajatus.
Kumpi on vasen 20.12.2010 8:46
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?