Yhä useamman joulurahat menevät klikkauksiin
Tuoreen tutkimuksen mukaan reippaasti yli puolet aktiivisista nettikäyttäjistä hankkii joululahjansa netistä.
Asiantuntijayhtiön Smilehousen kyselytutkimuksen mukaan aktiivisista nettikäyttäjistä jopa 61 prosenttia aikoo tehdä jouluhankintoja nettikaupoista. Ylivoimainen enemmistö suunnittelee ostavansa netistä lahjoja, 15 prosenttia vastanneista ostaa joulukoristeita. Ruoka- ja juomaostoksia sen sijaan aikoo tehdä vain prosentti vastanneista.
Nettikauppojen suosio on kasvanut selvästi viime vuodesta. Tutkimuksen tehnyt Monika Hellberg Smilehousen iTEST-tutkimusyksiköstä kertoo, että joululahjansa netistä hankkivien määrä kasvaa jopa viidenneksen viime vuodesta.
Helppous ja vaivattomuus eivät ole ainoita nettikauppojen kasvavan suosion salaisuuksia. Hellbergin mukaan nettiostajia kiinnostavat entistä enemmän myös lahjojen ostamiseen liittyvät lisäpalvelut, kuten valmiiksi paketointi.
Yllättäen naiset
hinkuvat verkko-ostoksille
Naiset ovat Smilehousen tutkimuksen mukaan miehiä innokkaampia joululahjojen nettiostajia.
Tutkimukseen vastanneista naisista kaksi kolmesta uskoi tekevänsä jouluhankintoja netistä. Miehistä hankintoja aikoi tehdä 51 prosenttia.
Vaikka verkkokaupan suosio on kasvussa, enemmistö suomalaisista suuntaa edelleen perinteisten joulukauppojen ruuhkiin. Taantuma hillitsee kuitenkin ostohaluja, mikä osaltaan voi vauhdittaa nettiostamista.
– Verkko-ostaminen on yleensä ollut muuta ostamista hintaorientoituneempaa, joten taantuma on kohdellut verkkokauppoja kevyemmin kuin perinteistä myymälä kauppaa. Tästä on joitakin viitteitä nähty jo viime vuonna USA:ssa, Smilehousen varatoimitusjohtaja Jaakko Hallavo kertoo.
Smilehousen kyselytutkimukseen vastasi 979 aktiivisesti internetiä käyttävää kuluttajaa. Tutkimus tehtiin 1.–17. marraskuuta.






















Kommentit (15)
Voisitte säätää pikaisesti pienemmät tuloerot yhteiskuntaamme.
Silloin olisi lapsillakin joulumieli joka päivä eikä vain yhtenä päivänä vuodessa.
.
Jeesus syntyi maaliskuussa. Joku paavi määräsi juhlia vietettäväksi talvipäivän seisahduksen aikaan.
Mitkä ihmeen joulurahat? Ei ole meidän huushollissa näkynyt enää moneen vuoteen.
Pitäisi olla joululahjoja, kuten jutusta käy ilmi.
Postikulut eivät ole ongelma jos tilaa ulkomailta, varsinkin EU-alueelta joka on suhteellisen lähellä eikä hinta nouse turhaan tullien takia.
Suomalaisten verkkokauppojen suurin ongelma onkin kaameat postikulut.
Juuri eilen lähti tilaus Brittein saarille, samat tuotteet olisivat maksaneet täällä 50-70% enemmän jos olisi ostanut kaikki tuotteet halvimmista mahdollisista paikoista. Postikulut yhteensä hieman yli 7 euroa joten halvemmalla selvitään niissäkin, varsinkin kun tulossa on 2-3 kilon paketti.
Suomalainen verkkokauppiashan tässä häviää, mutta kun säästöä syntyy helposti satasia niin ei sitä viitsi ihan tukemisen ilosta maksaa ylimääräistä.
Voi kunpa ne rahat tosiaan menisivätkin Suomen kansantalouden hyväksi.
Mutta ei. Ensin ahne Kauppias vetää itselleen lihavan siivun päältä, ja sen jälkeen vielä ahneempi Tukkukauppias ottaa oman osuutensa. Ja melkein kaikki loppu meneekin sitten Verottajalle, joka jakaa rahat suurituloisille rikkaille veronkevennyksinä (voidaan siis keventää rikkaiden verotusta, kun valtio saa välillisinä veroina entistä enemmän).
En näe mitään syytä olla mukana tukemassa epätervettä tällaista touhua.