Ruusunen sai sakkoja kohukirjasta

Lehtikuva
Ruusunen sai sakkoja kohukirjasta
Susan Ruusunen sai hovioikeudessa sakkoja kirjastaan Pääministerin morsian. Tuomio tuli pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.2.2009 15:26
Kommentit 39

Helsingin hovioikeus on tuominnut Ilta-Sanomien mukaan Pääministerin morsian -kirjan kirjoittaneen Susan Ruususen 20 päiväsakkoon. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) entinen naisystävä joutuu maksamaan 300 euroa. Lisäksi Ruusunen menettää rikoksesta saamaansa hyötyä 4 270 euroa. 

Kustantaja Kari Ojala sai 60 päiväsakkoa eli 840 euroa. Lisäksi Ojala menettää rikoshyötyä 4 260 euroa.

Ojala joutuu myös maksamaan Vanhaselle korvauksia 1 000 euroa ja  korvaamaan Vanhasen oikeudenkäyntikuluja 9 344 euroa.

Tuomiot tulivat yksityiselämää loukkaava tiedon levittämisestä. Hovioikeuden mukaan Pääministerin morsian -kirja on omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa ja kärsimystä.

Kirjassa on tietoja ja vihjauksia Vanhasen sukupuolielämästä ja intiimeistä tapahtumista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKuka päättää, mitä Suomi lukee? (10.7.2009 09:07)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
Sitä saa, mitä tilaa.
Itse asiassa myös Vanhasen olisi pitänyt saada sakot moisesta arvostelukyvyttömyydestä.
Ja kaikki vain p*llun takia
Muistavatkohan uuden tuomion ruikuttajat, että käräjoikeuden vapauttava tuomio tuli aikanaan demaripolitikon toimiessa lautamiehenä!
Tomppa
Kaikkeen sitä veronmaksajien rahaa tuhlataankin, kun oikeuslaitosten aika kuluu tämmöisen roskan puimiseen. Olisi mielenkiintoiosta tietää, kuinka paljon veronmaksajien rahaa on näihin oikeusprosesseihin kulunut.
kerubi
Loistavaa Suomen Oikeuslaitos, harvinaista herkkua miehelle, tosin rangaistus olisi pitänyt olla ankarampi. Nyt vielä pitäisi Ike Kanervan case saada oikeille uomille, ja se Johanna Tukianen tuomiolle ja tuimat rangaistukset!
Johnny Walker
En ole lukenut tietoja Matin sukupuolielämästä. Luen mieluumin Aku Ankkaa. Uskon sen olevan jännittävämpi kuin Kurosen kirjan kirjan Matista.
Matista ei voi saada kovin hyvää kirjaa. Kirjasta kuulema tuli kärsimystä Matille. Minäkin kärsin kun Matti esittelee näkemyksiään TV:ssä.
Kuka korvaa minulle?
Painostus tehosi. Heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen pääministeri totesi että tällaisia tuomioita ei tulla hyväksymään ja oikeuden kokoonpanoja muutetaan kunnes alkaa tulla oikeita ratkaisuja. Lex päämionisterin naisseikkailut poistaa maallikkojäsenet oikeudesta.

Munaton hallinto-oikeus ei uskaltanut kyseenalaistaa pääministerin vaatimuksia vaan antoi vaatimusten mukaisen tuomion.

Ollapa meilläkin riippumaton oikeuslaitos....
Lolita
Sen siitä saa, kun lähtee isojen herrojen kanssa marjaan. Ei saa marjoja ja joutuu maksamaan herrojenkin marjat ensin luonnossa ja sitten rahassa.
Marjamatkalla on hintansa
Oikeuslaitos todisti toimivansa Matin pillin mukaan ja Matti Nokian. Nokiasta on tullut Suomen korkein oikeusviranomainen. Onneksi olkoon, Paatero. Olet saanut oikeusvaltiosi.
Paatero - Kansa: 6 - 0
Seuraavaksi kaikki uuniperunoita sisältävät ruokakirjat roviolle, kustantajat oikeuteen josta karkoitus leireille. Kuulostaako tutulta?
verkot tötterölle
Hovioikeutta ei tietenkään kiinnostanut se, että Vanhanen valehteli tavanneensa Ruususen kaupassa eikä netin deittipalvelussa. Yleensä jos kantaja valehtelee, oikeuden pitäisi pystyä kyseenalaistamaan muitakin kantajan esittämiä syytöksiä. Mutta tämähän ei tietenkään koske pääministeriä. Tämä juttu kaatuu aivan varmasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa eikä muutenkaan kestä päivänvaloa. Ketkä olivat ne korruptoituneet tuomarit, jotka tekivät tämän likaisin päätöksen? Nimet on saatava julki välittömästi.
Häpeällistä
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949