Kauppa myy jätepulloista tehtyjä pöksyjä
ExcelGreen-merkillä varustetut vaatteet ovat kierrätyspolyesteriä, joka on valmistettu pelkästään käytetyistä muovipulloista. Kertakäyttöpullot, jotka muuten päätyisivät Taiwanissa kaatopaikalle, jauhetaan ja polymeroidaan uusiolangaksi.
Kierrätyspolyesterin valmistus vaatii 84 prosenttia vähemmän energiaa kuin öljystä tehdyn polyesterin valmistus, tuoteryhmäpäällikkö Maija-Leena Leppänen K-citymarketista kertoo. Valmistus pienentää myös puolentoista miljoonan tonnin pullovuorta, joka vuosittain kertyy kaatopaikoille.
Pullot kerätään ja valmistetaan kankaaksi Taiwanissa ja vaatteet Puolassa, josta K-citymarket tuo niitä Suomeen. Tällä hetkellä myynnissä on hameita ja housuja.
– Tällä periaatteella voi valmistaa monenlaisia erilaisia tuotteita. Sitä mukaa, kun saamme hankittua, pyrimme tarjoamaan vaihtoehtoja, Leppänen sanoo.
Uusiolanka on saanut Taiwanin ympäristöministeriöltä Green Mark -ympäristösertifikaatin. Ekoleima ei Leppäsen mukaan näy vaatteiden hankintahinnassa. Kierrätyspolyesterivaatteet maksavat kaupassa saman verran kuin muutkin polyesterivaatteet.



















Kommentit (18)
Eli sama tuote olisi pitänyt valmistaa ensin Taiwanissa öljypohjaisista raaka-aineista enemmän energiaa käyttäen, jonka jälkeen se olisi pitänyt rahdata Taiwanista Puolaan, jossa vaate olisi tehty? Koska teidän ympäristömanipuloitujen päähän menee se asia, että tuo ei varmaan ole mikään kaikkein paras tuote, mutta on se parempi tuote kuin se normaalisti valmistettu, mutta tämähän ei riitä?
EKO, lopeta seurffaamasta netissä, se säästää sähköä... hohhoijaa mitä kommentteja!
Meneppä missä tahansa teko- tai synteettisestä kuidusta valmistetussa vaatteessa nuotion lähelle niin jo sulaa!