Kansa googlettaa ennen ja jälkeen shoppaamisen

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Hakuyhtiö Google kehuu opettaneensa suomalaiset verkko-ostajiksi: lähes jokainen kuluttaja käy netissä ennen ostopäätöstä etsimässä hakutietoa halutusta tavarasta.
Petri Korhonen
17.6.2008 13:52
Kommentit 0

Suomen Googlen tänään tiistaina julkistaman verkkotutkimuksen mukaan jo 93 prosenttia suomalaisista kuluttajista käyttää nettiä ostostenteon apuvälineenä.

Mitä kalliimmasta hankinnasta on kyse, sen varmemmin ostaja hakee etukäteen tavarasta kaikkia mahdollisia lisätietoja verkon kautta.

Suomalaiset selaavat ennen päätöksentekoa hakukoneiden ja hintavertailupalstojen lisäksi etenkin maahantuojien ja valmistajien omia kotisivuja.

– Kyllä varmasti internetin hakukoneet ovat opettaneet kuluttajat omatoimisiksi vertailijoiksi. Tämän perusteella sille kivijalkakauppiaallekin on tärkeää olla jollain tavalla verkossa, vaikkei sinne online-kauppaa perustaisikaan, sanoo Googlen maajohtaja Petri Kokko.

Lopullisella ostopaikalla
ei ole väliä

Verkonkäyttöön ei kovin paljon vaikuta, ostetaanko tuote lopulta myymälästä vai nettikaupasta. Esimerkiksi autonvaihtajat kertovat selaavansa verkkoa ihan yhtä hanakasti, vaikka varsinainen ostos tehdäänkin vanhaan tapaan autoliikkeessä myyjän kanssa asioiden.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Verkonkäyttö näyttäisi autokaupassakin täsmentävän ja nopeuttavan asiakkaiden valintaprosessia. Kauppojen valikoimaa selataan verkon kautta, kun se aiemmin tehtiin fyysisesti liikkeestä toiseen kävelemällä, sanoo Petri Kokko.

Todennäköisesti verkonselaus jatkuu myös vähän aikaa ostamisen jälkeen, Google arvelee. Ihmisiä kun kiinnostaa saada uskonvahvistusta tekemälleen ostopäätökselle.

Google teetti kuluttajatutkimuksensa TNS-yhtiöllä. Kyselyyn vastasi helmikuussa hieman yli tuhat yli 13-vuotiasta suomalaista.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle on yllättävän sokea (7.6.2008 13:32)
UutinenGoogle puhuu suomi! (9.5.2008 16:42)
UutinenJaikusta tuli Googlen sivuprojekti (24.4.2008 15:49)
YrityksetGoogle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949