Tutkimukset
Kävijämäärät
Taloussanomissa käy viikoittain keskimäärin 589 000 eri lukijaa. Tavoitat verkkopalvelussamme erityisesti päättäjiä ja eri alojen asiantuntijoita, mutta myös muita taloudesta kiinnostuneita. Lukijoistamme suurin osa on johtavassa asemassa olevia, yrittäjiä tai toimihenkilöitä ja yli puolet osallistuu yritysten päätöksentekoon jossakin roolissa.
TNS Gallup julkistaa joka viikko tarkistetut viikkoluvut suosituimmille suomalaisille verkkosivustoille. Katso Taloussanomien sivustojen kävijämäärät:
Lukijaprofiilit
[Muutama sana lukijaprofiileista]
Taloussanomat
It-viikko
Digitoday
Mainonnan mittaukset
Taloussanomien verkkomedioissa julkaistuja kampanjoita tutkitaan muutaman kerran vuodessa. Kaikki mainonnan tutkimukset toteutetaan Verkkomediamyynnin toimesta.
Verkkomediamyynti on tutkinut vuosina 2006-2009 eri sivustoilta lähes 500 verkkokampanjaa, joten saat heiltä tietoa mm. eri mainosmuotojen ja -paikkojen toimivuudesta sekä esimerkiksi toimialakohtaisia vertailuja.
Tietoa verkkomedioittemme tulevista tutkimuksista saat Verkkomediamyynnistä sekä omalta yhteyshenkilöltäsi. Vuonna 2010 tutkimme mainoksia pitkin vuotta.
Verkkomainonnan tutkimuksessa tutkittavia asioita ovat:
- Mainoksen huomioarvo
- Mainostajan/tuotteen/palvelun tunnettuus
- Mainonnan herättämät mielikuvat ja vaikutus
- Mielikuvat kampanjasivustosta
Lisää tutkimustietoa
Verkkomediamyynti auttaa sinua mielellään tutkimuksiin liittyvissä asioissa.



