Kirjaudu ▼
 

Suomen suurin aselehtikustantamo kaatui

Suomen suurin aselehtikustantamo kaatui
Metsästys- ja ampumaharrastuslehtiä julkaiseva Fire-kustannus on mennyt konkurssiin. Aseaiheisten lehtien julkaiseminen ei enää kannattanut kouluammuskeluiden järkyttämässä Suomessa.
Taloussanomat
7.8.2012 18:37
50

Helsinkiläinen Fire-kustannus on hakeutunut konkurssiin ja irtisanonut puolenkymmentä työntekijäänsä. Kustantamo ehti toimia vuodesta 2003 alkaen. Se on julkaissut muun muassa ampumaharrastajien Rekyyli-lehteä sekä metsästyslehti Riistaa.

Parhaimmillaan Rekyylin painosmäärä nousi muutama vuosi sitten 12000 lehteen, ja lehti kertoi olevansa Suomen suurin ampumaharrastusjulkaisu. Riistan painosmäärä oli huipussaan 15000.

Yhtiön hallituksen jäsenen Petteri Moision mukaan konkurssipesä yrittää vielä etsiä lehdille uutta julkaisijaa.

Alan lehtien kannattavuutta on syönyt ilmoitusmarkkinoiden tyrehtyminen. Jokelan ja Kauhajoen joukkosurmien jälkeen tiukennettu aselaki on lähes lopettanut lyhyiden käsiaseiden laillisen kaupan, eikä aseliikkeiden kannata mainostaa niitä lehdissä. Myös metsästysaseiden mainonta on vähentynyt.

Taloustiedot

Markkinahuhujen mukaan myös lehtien irtonumeromyynnissä on ollut tänä vuonna imago-ongelmia: jotkut kauppiaat ovat siirtäneet pelottaviksi koetut pyssykuvalehdet markettien hyllyistä häveliäästi syrjemmälle pornolehtien joukkoon.

Suomen markkinoille jää nyt enää kaksi asealaan erikoistunutta lehteä, tamperelaisen Apali-kustantamon julkaisema Kaliberi sekä oululainen Ase-lehti. Niiden painosmäärät ovat 11000–12000 lehteä.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (50)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vaikka vihervasemmisto varmasti hurraa ja tuulipukutantat ihmettelevät, onko Suomessa saanut myydä ASElehtiä ihan 'tosta noin vaan', niin ikiaikainen totuus on läpi maailmanhistorian, että aseettomia kansoja on hallitsijat aina sortaneet ja näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.
kummat on hulluja hy 7.8.2012 18:43

Anonyymi
Muoti-Erkki on varmaan suu vaahdossa kun näin pääs käymään...

ps. ei kannata käydä parturissa
Nimetön 7.8.2012 18:44

Anonyymi
Kyllä hoplofoobit onan0ivat nyt onnesta miettimättä sekuntiakaan että tahallaan laiminlyödyllä sairaalahygienialla tapetaan Suomessa 5:ssä päivässä enemmän ihmisiä kuin aseilla vuodessa.

Suurin osa ihmisistä elää jossain elokuvien ja tv-sarjonen epätodellisuudessa eivätkä osaa tehdä eroa toden ja fiktion välille mitä aseisiin tulee. Noh, kauaa ei tarvi katsella tätä, siirryn it-firmoineni rapakon taakse jonne tuotteet muutenkin menee, pari kuukautta enää ja homma on valmisteltu. Makselkoon viherpunikit itse kaiken kieltämis-yhteiskuntansa elättämisen.
Aseita harrastava IT 7.8.2012 18:54

Anonyymi
Terijoki 2 hallituksen agenda aseettomasta kansasta etenee.

Syyriassa näette kuinka hallitukset kohtelevat aseettomia kansalaisia....
Nimetön 7.8.2012 19:15

Anonyymi
Aseet on tulevaisuuden juttu, nykyäänkin ne ovat jo hyvin tavallisia. Katto, teatteri, kouluampujaa riittää. Sota tulee kuitenkin ja sitten paukkuu.
Rekyyli on asiaa 7.8.2012 19:17

Anonyymi
Kyllä hoplofoobit onan0ivat nyt onnesta miettimättä sekuntiakaan että tahallaan laiminlyödyllä sairaalahygienialla tapetaan Suomessa 5:ssä päivässä enemmän ihmisiä kuin aseilla vuodessa.

Suurin osa ihmisistä elää jossain elokuvien ja tv-sarjonen epätodellisuudessa eivätkä osaa tehdä eroa toden ja fiktion välille mitä aseisiin tulee. Noh, kauaa ei tarvi katsella tätä, siirryn it-firmoineni rapakon taakse jonne tuotteet muutenkin menee, pari kuukautta enää ja homma on valmisteltu. Makselkoon viherpunikit itse kaiken kieltämis-yhteiskuntansa elättämisen.
Ja sitten heräsit unestasi ja huomasit että olet pelkkä sossupummi kalliosta.
Nimetön 7.8.2012 19:21

Anonyymi
Aselehden sisältöä voisi laajentaa, ja tehdä lehden miehille. Tällä hetkellä myynnissä olevien lehtien mieskuvana tyrkytetään metroseksuaalia, urbaania, kuluttamiseen keskittyvää euroliberaalia kuohilasta. Samaa soopaa kaikkialla mediassa.

Aseet, sodat, voimaharjoittelu (ei bodaus), jengit, eränkäynti, fyysinen työ, nyrkkeily, vapaaottelu, offroad, perinteiset miesten ammatit, perinteinen konservatiivinen mieskuva, karppaus, paleo, survivalismi... Siinä aiheita.

Ei ämmien ja naismaisten miesten antamia ruoka-, kunto- ja hygieniavinkkejä; ei muotia; ei naisia (ehkä yksi tissikuva/lehti); ei pukumiehiä; ei tietokone- ja konsolipelien arvosteluja; ei tunteista keskustelemista; ei hyvinvointivaltion hehkuttamista; ei bisneksessä menestyneiden hehkuttamista sankareina...
Paleomies 7.8.2012 19:23

Anonyymi
Harmillista, ko. lehti oli hyvin tehty ja virkistävästi erilainen kuin normaalit metsästys-jahtijakti-lehdet.
PH 7.8.2012 19:38

Anonyymi
Viis yhdestä lehdestä. mutta aseet eivät lopu. kun laillinen asekauppa vedetään liian tiukalle niin tilalle tulee laiton kauppa. ken tahtoo käsiaseen niin tallinnasta löytyy alta aikayksikön. on valinnanvaraa ja rajan yli tuonti ei ole ongelma.
S&W 500 7.8.2012 19:56

Anonyymi
Tervehdys paleomies. Nämä ovat kaikki aiheita,joista itsekin luen mielelläni (poislukien karppaus).Olen raskaan raudan kolistelua,kalastusta ja vähän metsästystä harrastava teknisen alan pienyrittäjä ja annan sinulle kiitoksen loistavasta 'kuohilas'miehen luonnehdinnasta.
jurmu 7.8.2012 20:01
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?