Kirjaudu ▼
 

Aamulehti harkitsee uutta sivukokoa

Lehtikuva
Aamulehti harkitsee uutta sivukokoa
Mediakonserni Alma Mediaan kuuluva Aamulehti ilmoittaa aloittavansa lehtiuudistuksen suunnittelun. Sanomalehden sisältö, rakenne, osastot, liitteet ja organisaatio uudistetaan ensi vuoden aikana.
Taloussanomat
19.6.2012 16:11
11

Myös lehden ja sen verkkopalvelun sisällöt poikkeavat jatkossa entistä enemmän toisistaan. Osana lehtiuudistusta harkitaan myös Aamulehden tulevaa sivukokoa. Aamulehti on Alma Median laajalevikkisin aluelehti.

Päätökset lehden koosta ja uudistuksen tarkemmasta aikataulusta tehdään myöhemmin. Alma Median tiedotteen mukaan Aamulehden uudistus jatkaa Alma Aluemedian uutta yhteistyötä ja organisoitumista viiden maakuntalehden ja 29 paikallis- ja kaupunkilehden kesken.

Alma Aluemedia tiivistää kuluvan vuoden aikana alue- ja paikallislehtien välistä yhteistyötä ja uudistaa yksikön kaikkien toimintojen, muun muassa paikallisen ja yhteisen sisällöntuotannon, toimintatavat. Uudistuksen myötä Alma Aluemedian henkilöstö vähenee 103,5 henkilötyövuodella, näistä irtisanottavia on enintään 44,5 henkilötyövuotta. Yhtiö kertoi yt-neuvottelujen tuloksesta viime viikolla.

Aamulehden uudistukseen vaikuttaa myös yhtiön uuden lehtipainon valmistuminen Tampereen Sarankulmaan ensi vuoden alkupuolella.

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Yritykset Alma Media
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aivan mahtavaa ja fantastista!
Diiba Daaba 19.6.2012 16:18

Anonyymi
Olen nyt lomalla täällä Aamulehden levikkialueella ja on sanottava, että on positiivinen ja yllättäväkin lukukokemus. Toimitettua tekstiä on joka numerossa runsaasti ja kansanomaisia taulukoita/tilastoja. Ei tarvitse ensin tutkailla kuvioita,että mistäs tässä on kysy, kuten eräissä muissa lehdissä. Ja mainoksia on sivu tolkulla. Sekin on terveen lehden merkki. Mainoksillahan se sisältökin tehdään.
Luetaan vielä pari v 19.6.2012 16:18

Anonyymi
Hämeen murretta kukaan ymmärrä, joten viisainta on jatkaa maailman ja Suomen uutisten kopiointilinjalla.
isot kuvat lukutaido 19.6.2012 16:21

Anonyymi
Kyllä sivulle kalajutun täytyy mahtua luonnollisessa koossaan.
ei lehti eikä mikään 19.6.2012 16:29

Anonyymi
Lopetin tilauksen kun juttujen taso oli tosi heikko. Sivukoon muuttaminen tuskin tuo lehdelle yhtään uusia lukijoita. Sisällölle kannattaisi tehdä jotakin tai loppu tulee nopeasti
Jappe 19.6.2012 16:40

Anonyymi
Aamulehti tunnettiin pitkään Virallisesta Propagandasta vapaana lehtenä. Peukut sille.
mono 19.6.2012 16:46

Anonyymi
Samanlaisen virheen tekee kuin Satakunnan Kansa, ja sen jälkeen levikkikäyrä kaakkoon. Ei voi mitään, nääs.
Tatu 19.6.2012 16:54

Anonyymi
A5?
Sopiva koko 19.6.2012 17:03

Anonyymi
Samaan Alma-konserniin kuuluvan Satakunnan Kansan taso tosiaan romahti sivukokouudistuksen myötä.

Se on nykyisellään melkein kuin ilmaisjakelulehti - ei pelkästään sivukoon vaan myös juttujen asiapitoisuuden suhteen. Koska tabloidiin siirryttäessä tilan määrä pieneni, myös juttujen määrää ja pituutta jouduttiin rajusti leikkaamaan.

Ei hyvä!
Lassi 19.6.2012 17:08

Anonyymi
Ottaako Aamulehti niskalenkin vai puolinelssonin markkinoista?
Tabloid 19.6.2012 17:11
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Matkustatko kesälomallasi ulkomaille?