Kirjaudu ▼
 

Tämä on perimmäinen syy tv:n lätkätarjouksille

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Tämä on perimmäinen syy tv:n lätkätarjouksille
Jääkiekkokansa valmistautuu perjantaina alkavaan MM-turnaukseen, mutta kisahumua on ehkä hitusen vähemmän kuin kotietu antaisi odottaa. Ottelulippujen hinnat pännivät monia. Yle ei enää ole kisakanava, vaan maksukanavat. Ja siihen, miksi ne kauppaavat erityisiä lätkäpaketteja, on syynsä.
Elina Ranta
4.5.2012 06:04
163

Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina, mutta jokin on muuttunut. Osa otteluista siirtyi maksulliselle puolelle, kun MTV hankki Yleltä kisojen lähetysoikeudet. Kaikki ottelut nähdään MTV:n hallinnoimalla Canal+:lla.

Parhaat palat myös MTV lähettää edelleen maksutta, koska kansallisesti merkittävät urheilukisat pitää näyttää ilmaiseksi. Kaikki katsojat näkevät kaksitoista ottelua: Suomen ottelut, semifinaalit ja pronssin ja finaalin. Ottelut näkyvät osin MTV3:lla, osin Ava-kanavalla, jonka voi virittää maksutta.

Kaikki ottelut nähdäkseen pitää tilata Canal+. Se maksaa 40 euroa kolmelta kuukaudelta. Lätkäpaketin ostaja saa lisäksi 24 tuntia vuorokaudessa pyörivän kisakanavan, kaikki Antero Mertarannan selostukset ja kytkynä kanavan muun elokuva- ja sarjatarjonnan.

Riittääkö suomalaisilla
lätkäintoa edelleen?

Taloustiedot

Eniten kiekkokansaa pännivät kalliit liput. Hinta vaihtelee 155 eurosta 195:een. Veikkaussivujen mukaan Ruotsissa, joka on toinen kisajärjestäjä, otteluihin on myyty halvemmalla lippuja. Tänään avajaispäivänä otteluita myytiin Ruotsissa halvimmillaan 22 euroon (195 kruunua).

Ovatko maksukanavat sitten kovinkin kysyttyjä?

– Myynti on kehittynyt hyvin, aivan odotetulla tavalla ja kiihtyy vielä kisoja kohti, MTV Median internet- ja kuluttajaliiketoimintajohtaja Jorma Härkönen sanoo.

Hänen toiveenaan on ollut saada kisojen takia yli 100 000 uutta tilaajaa Canal+:lle. Kanava tarjoaa Härkösen mukaan asiallisen hintaista pakettia kisojen ajan juuri siksi, että mahdollisimman moni jäisi tilaajaksi.

– Siihen tämä koko [kampanja]hanke perustuu, että mahdollisimman moni katsoja vakuuttuisi kanavien sisällöstä, Härkönen kertoo.

Radio halvin,
ravintola riskipitoisin

Hieman halvemmalla lätkäfani selviää internetissä, jos ostaa lätkäpaketin Katsomo-palvelusta. MTV myy sitä ennakkohintaan 28 euroa, eli seitsemän euroa peliltä. Katsomon kautta näkee kaikki 64 peliä, sillä se välittää suorana Canal+:n lähetystä.

MTV Mediasta ei haluta myöskään kertoa, paljonko Katsomon lätkäpakettia on ostettu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Myynti on ollut hyvää, ja se on ylittänyt tavoitteet, mutta emme valitettavasti ilmoita tilausmääriä, Katsomon liiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja Sami Kanninen sanoo.

Yle ei enää myöskään radiossa selosta Leijonien pelejä. MTV omistaa kaikki mediaoikeudet, television lisäksi radio- ja web-tv-oikeudet. MTV on kisojen ajaksi perustanut MM-kiekkoradion, joka selostaa pelejä.

Radion lisäksi tietysti voi mennä baariin seuraamaan otteluita, mutta se tuskin on ainakaan halvin vaihtoehto.

Kilpaileva netti-tv-
lähetys kaatui

MTV Medialla ja TTVK:lla (Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) seurataan nettiyrittäjiä, jotka voivat levittää arvopelejä stream-muodossa eli suorana toistona nappaamalla lähetyssignaalia.

Esimerkiksi ulkomaisen pelisivuston Unibetin netti-tv väläytteli mahdollisuutta näyttää jääkiekon MM-kisoja streamina. Yhtiöstä kerrotaan, että se ei ole saanut oikeuksia eikä välitä otteluita.

– Tiedustelimme mahdollisuuksia kansallisesti kuin kansainvälisestikin, mutta tällä kertaa ei onnistunut. Totta kai olisi varmasti ollut paljon kiinnostuneita asiakkaita näkemään pelit myös meidän palvelimeltamme, maajohtaja Antti Tikka kertoo.

MTV Median Härkösen mukaan muiden kuin Katsomon ottelulähetykset ovat laittomia, jos ne käyttävät Canal+:n kuvaa. Ne saattavat myös lähettää kansainvälistä kuvasignaalia, mikä ei rikkoisi Canalin oikeuksia, tai ulkomaista tv-ottelulähetystä.

– Mutta ne ovat siis piratismia tai jos teoriassa voisikin kyse olla kv-signaalista, katsomiskokemus on karmea.

(4.5. tehty tarkennus Ruotsin lippujen hinnoista.)

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (163)


Anonyymi
Kisat MTV:llä... hieno seurata mainoksia 10 minuutin välein. Pitäis säätää kaikki mainonta laittomaksi. Katsokaapas mitä tahansa nettisivua, niin asiaa on 20% ja mainoksia loput 80% tilasta.

Itse ainakin alan boikotoimaan kaikkia yrityksiä, jotka mainostavat mm-kisojen pelien aikana.


Mieluummin kuitenkin mainoksia kuin se että maksaisit tästäkin talsan palstasta 5 euroa päivässä.
Nimetön 4.5.2012 12:01

Anonyymi
Veikkauksen voitonjakovarojen on budjetoitu olevan v. 2012 523,6 M?. Siitä liikunnalle ohjataan jakosuhdelain mukaisesti 145,4M?. Talousarviossa ei yksilöidä (en ainakaan löytänyt) miten tuo 145,4M? jakautuu. Se olisi toki mielenkiintoista tietää.
Jos nämä MM-kisat järjestetään valtaosin yksityisin varoin, lipunhinnan määrittelee silloin kisojen järjestäjä. Ilman mitään mutinoita. Kysyntä ja tarjonta koetetaan saada kohtaamaan ja tuotto pyritään maksimoimaan niinkuin yleensä yritystoiminnassa.
Kokonaan toinen juttu on se, että lätkästä on tehty melkeinpä kansallisurheilu, vaikka sen harrastaminen esim. junnujen perheille on huiman kallista; kk-maksut liikkuvat 150-500? välillä/pelaaja (1800-6000? vuodessa!). On aika kova panostus "harrastukseen".
Näillä lippujen hinnoilla valtaosa lipuista menee yritysten "sidosryhmätilaisuuksiin" eli epäsuoraan l....ntaan eikä tavallisella lätkäfanilla ole mahdollisuutta lähteä ainakaan Suomen otteluun vaikkapa perheen junnujen kanssa, koska halvimmat liput maksavat 156?/kpl. KÄSITTÄMÄTÖN hinta sanoi herra Kummola sitten ihan mitä tahansa.
Kahden kerroksen väk 4.5.2012 12:05

Anonyymi
Canal+ asiakkaana EN tule näkemään kaikkia otteluita koska Canal+ on perustanut tätä varten uuden 24/7 HD-kanavan joka näkyy satelliittiasiakkailla vain jos heillä sattuu olemaan HD-boksi ja televisio. HD-televisio on mutta jos haluan olemassaolevana Canal+ -asiakkaana nähdä Canal+ ohjelmaa se onnistuu vain hankkimalla HD-boksia. Tosin Canal+ kyllä lähettää samaa ohjelmaa myös SD:nä mutta vain Elisan kiinteässä verkossa. Huhu, huh. Taas vanhaa asiakasta huijataan ja ensimääisen viikon ottelut jäävät näkemättä koska yllättäen uuden boksin toimitus tietysti kestää ... ja maksaa 99,-.


Kylläpä tuo VLP:ltä näky suoraan aivan ilman HD:tä.
Nimetön 4.5.2012 12:06

Anonyymi
Valitettavasti olen mennyt lankaan ja tilannut canal+:n , mutta aivan varmasti palautan kortin päivää ennen 3 kk loppua pois ja lisäksi jo nyt harmitteleen hankintaa kuultuani Kummolan kommentteja esim vuoden 2014 kisoista. En edes katso tänään Suomi-V-venäjä ottelua, kun näen siellä vain kaksi veljeä Kummolan ja Lukashenkon


Mitäs siinä nyt niin pahaa on, samalla näkee vielä Game of Thronesin kakkoskauden. Siitä maksaisi jo yksistään tuon 40 euroa kun boksina sen aluksi meinasin tilata.
Nimetön 4.5.2012 12:08

Anonyymi
karmea kuvanlaatu on maikkarin kompressoidussa lähetyksessä, jonka voi poimia vähemmän pakattuna hd streaminä netistä vaikka kiinalaisten p2p televisiosta..

en ole vormuloita katsonut vuosikymmeneen, enkä ole televisiota omistanut neljään vuoteen, enkä halua mitään yle-veroja maksaa.

meidän perhe katsoo netistä mitä katsoo, pääasiassa luontodokumenttejä, ja niitä yle eikä maikkari näytä.. ;)
juke 4.5.2012 12:08

Anonyymi
karmea kuvanlaatu on maikkarin kompressoidussa lähetyksessä, jonka voi poimia vähemmän pakattuna hd streaminä netistä vaikka kiinalaisten p2p televisiosta..

en ole vormuloita katsonut vuosikymmeneen, enkä ole televisiota omistanut neljään vuoteen, enkä halua mitään yle-veroja maksaa.

meidän perhe katsoo netistä mitä katsoo, pääasiassa luontodokumenttejä, ja niitä yle eikä maikkari näytä.. ;)


Sinun takiasi se yle vero juuri tuleekin kun käytät muiden maksamia palveluita ilmaiseksi.
Nimetön 4.5.2012 12:09

Anonyymi
Kannattaa opetella käyttämään Googlea. Nuokin ottelut näkyvät netissä suorana monessa paikassa, täysin ilmaiseksi ja täysin laillisesti.

Televisiolla ei nykypäivänä tee yhtään mitään.
Juhani A. 4.5.2012 12:15

Anonyymi
Eipä tarvitse seurata lätkää kesällä, jolloin tuonkin ajan voi käyttää hyödyllisemmin - vaikka ulkoilemalla tai kunnostamalla pihaansa. Radio kuuluu ulkona ja Radio Puhe selostaa kaikki matsit.
Periaatteessa en tule seuraamaan mitään urheilutarjontaa maksullisilta kanavilta. Jos vero-tai lupamaksuilla rahoitettavat kanavat eivät urheilua tarjoa niin urheilun seuranta TV:stä ei silloin ole minulle. Näiden kisojen yhtäkään ottelua en tule seuraamaan mtv3 sen kytkyn takia. Pitäköön maikkari omansa.

Hyvää kevättä kaikille
Lumperin Jönni 4.5.2012 12:18

Anonyymi
Saavat pelata ihan rauhassa.. Aivan mieletöntä rahastusta. Toivottavasti Suomi tippus mahdollisemman nopeasti....
Sekoomus 4.5.2012 12:21

Anonyymi
Onhan tää joka kannalta ihan täyttä kusetusta..

Canal+-kampanja toki maksaa sen 39,90e/3kk + 2,52e/kk tv-kortista, mikä on ihan kohtuullinen hinta, mutta suurin osa markkinoilla olevista CA- tai CI+ CA -korttipaikallisista (CI+-salaus vaaditaan teräväpiirtolähetyksiin) tulevat ilman itse moduulia, eli korttipaikkaan pitää erikseen ostaa moduuli (CA ~50e, CI+ CA ~70e), jotta Canal+-korttia voi ylipäätään kytkeä televisioon.

Katsomo käyttää streamaamiseen microsoft silverlight-sovellusta, eikä kyseisiä lähetyksiä siis ainakaan Linux-käyttäjät voi katsoa. Avoimelle lähdekoodille on kehitetty vastaava Moonlight-sovellus, mutta koska teknologialla ei ole keksitty tapaa pakottaa mainoksia Moonlight-lähetyksiin, on Silverlight-lähetykset jatkokehitetty siten, ettei esim. katsomosta voi katsoa streameja / ohjelmia Moonlightilla.

Varsinaisten kisalippujen hinnoista en edes jaksa ruveta jaarittelemaan. Olettaisin kisajärjestäjillä ja MTV Medialla olevan melko pitkälle suunniteltua yhteistyötä, sillä Canal+-/Katsomo-ostot varmasti lisääntyvät suuresti.

Uutisen viimeiseen lauseeseen
- Mutta ne ovat siis piratismia tai jos teoriassa voisikin kyse olla kv-signaalista, katsomiskokemus on karmea.

on vielä sen verran tartuttava, että nykyajan tietoyhteiskunnassa kuvanlaatu on erittäin vakuuttavaa, ja ilmaisia lähetyksiä pääsee katsomaan esim SopCast-, TVO- tai vaikka Veetle-ohjelmistoilla jopa HD-kuvanlaadulla. Myös MTV:n Suomessa estäneisiin YouTube-streameihin pääsee ulkomailta yhdistäessä kiinni, joten täysin lailliset proxy-palvelimet ovat oma lisälukunsa tähän järkyttävän kalliiseen kaupalliseen höpöhöpöön.
Maksan, jos jaksan 4.5.2012 12:33
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?