Taloussanomien toimituspäällikkö vaihtuu
Taloussanomien uutistuottaja Petri Korhonen (46) on nimitetty Taloussanomien toimituspäälliköksi 13.1.2012 alkaen.
Korhonen on nimitetty myös Ilta-Sanomien johtoryhmän jäseneksi.
Korhonen on ollut Taloussanomissa vuodesta 2004. Aiemmin hän on työskennellyt taloustoimittajana muun muassa Nelosen uutisissa sekä Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksissa.
Taloussanomien edellinen toimituspäällikkö Hannu Sokala on siirtynyt tammikuussa Yleisradion palvelukseen.





















Kommentit (17)
Vakava, faktoihin perustuva journalismi ja analyysi toiselle ja lööppitehtailu toiselle.
Valitkaa itse kumpi tekee kumpaa.
Nailla keinoin I-S:n "keskusteluista" ja "kommenteista" on saatu aikaiseksi suloinen paketti kun kaikki julkaistut ovat samaa mielta.