Talouselämä: Yle lähtee Isosta Pajasta

Lehtikuva
Talouselämä: Yle lähtee Isosta Pajasta
Yleisradio aikoo myydä kiinteistöjään Pasilassa ja Tampereella väen vähennyttyä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
31.8.2011 17:41
Kommentit 34

Yleisradio aikoo muuttaa pois nykyisistä tiloistaan Pasilan Isosta Pajasta.

Yhtiö laittaa joukon kiinteistöjään myyntiin, ja vuokraa tarvitsevansa tilat takaisin, kertoo johtaja Ismo Silvo Talouselämälle.

Kauppojen syynä on, että yhtiön väen vähennyttyä kaikille nykyisille tiloille ei ole tarvetta. Kiinteistöissä on kuitenkin kiinni mittava määrä rahaa.

– Iso Paja on klassinen toimistotalo ja Yleisradion Pasilassa sijaitsevista tiloista ulkopuolisten silmissä varmaan vetovoimaisin, Silvo sanoo Talouselämälle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhtiöllä on Pasilassa Ison Pajan lisäksi runsaasti muita toimisto-, toimitus- ja tuotantotiloja. Se ei aio lähteä kokonaan Pasilasta, mutta Isolle Pajalle ei luultavasti ole jatkossa käyttöä. 

Helsingissä sijaitsevat kiinteistöt on tarkoitus saada kaupaksi vuoteen 2015 mennessä. Myyntiin on tiettävästi menossa myös tiloja Tampereen Tohlopissa. Tampereella kiinteistöjen myynti etenee nopeammin kuin Helsingissä.

Lisää Aiheesta
UutinenYleisradio kääntyi tappiolle (29.3.2011 17:32)
UutinenYle tekee suurremontin (30.9.2010 20:35)
UutinenTv-maksu nousemassa 245 euroon (7.9.2010 17:13)
Uutinen"Yle palaa lähtöruutuun" (11.3.2010 17:26)
UutinenJungner haluaa SuomiTuben (16.2.2010 15:33)
Uutinen"Yleisradio pilkkaa työttömiä" (3.2.2010 08:37)
YrityksetYleisradio
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (34)

Huono 0
Jokohan alkoi YLE:n laihdutuskuuri vai oikein rasvaimu?
Liikaa suojatyöpaikkoja.
Liero
hyvä että yle:kin saadaan ajettua slimmimmäksi. katsojaosuutta vastaavaan kuntoon...
Huono 3
Mannerheimintielle voisi valtio rakentaa uusia toimitiloja esim: Ylelle vähintään luokkaa "WTC NY" kokoisen pytinkin, Suomen Harmonikka ja muut kurttusoittimet Ry:lle vähän pienempi ja Tuohivirsu-museo tarvitsee noin hehtaariluokan palatsin. Onhan Töölönlahden rannoilla vielä tilaa.
Huono 1
hei mutta ylen ohjelmatuotannon voisi ulkoistaa kiinaan ja intiaan... näillä ex-N pomoilla on rautaista osaamista tämän tiimoilta.
Huono 2
sinne vaan sitten guggenheim-museo...

harmi että tuli juuri se musiikkitalo tehtyä, olisi joutanut hyvin ilmalaan.
hyvä ehdotus
Huono 0
Kenelle tuo käy tai sopii.................
Huono 0
Jep on jossain mielessä hyvä jotta turhat tilat myydään eipä siinä mitään mutta onko asiat laskettu tarkkaan. Jossain määrin on typerää mennä samoihin tiloihin vuokralle vaikkakin tuolla saadaan hetkellisesti pääomaa käyttöön. Kun on 100 varma etä vuokrat kuitenkin nousevat että kauanko tuolla rahalla mitä myynnistä saadaan niin tuhnutellaan sitten vuokralla? Vai käytetäänkö myynnistä saatu raha johonkin aivan muuhun....
Ihmettelen..
Huono 0
Tiloista vapautuva raha tutkivaan journalismiin, kuten Lehdon talousjuttuihin!
Sam
Huono 0
Miekii myyn kämppäni ja muutan talon kierrettyäni tähän takaisin vuokralle.
haistan rahan
Ylen sakista ainakin puolet vielä vähentää. Ylehän voisi tehdä YT-neuvottelusta BB ohjelman ja katsojat saa pättää kuka lähtee kuka jää.
Ideaa YLE voi vapaasti käyttää
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949