Oikotie saa lisää omistajia

Oikotie saa lisää omistajia
Asuntojen, autojen ja työpaikkojen markkinapaikka Oikotie saa lisää omistajia. Sanoma News myy osuuksia Turun Sanomien, Etelä-Suomen Sanomien ja Kalevan kustantajille.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
1.6.2011 17:47
Kommentit 3

Sanoma-konserniin kuuluvan sanomalehtikustantaja Sanoma News myy osuuksia asuntojen, autojen ja työpaikkojen hakupalvelusta Oikotiestä. Sanoma ei kerro tiedotteessaan kauppahintaa.

Kymmenen prosentin osuuden Oikotiestä saa TS-Yhtymä, kahdeksan prosenttia Kaleva ja seitsemän prosenttia Mediatalo ESA.

18:59Osake
-2,68 %
6,725
-0,19

– Haluamme vahvistaa Oikotie.fi:n valtakunnallista markkina-asemaa ottamalla osakkaiksi Oikotien merkittävimpiä yhteistyökumppaneita. Oikotien kasvu on jo nyt vahvaa ja yhteistyön avulla pystymme kiihdyttämään kasvua edelleen, sanoo Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini tiedotteessa.

Osakkuuksien myynnin taustalla on pidempiaikainen kumppanuus. TS-Yhtymän Turun Sanomat ja Mediatalon ESAn Etelä-Suomen Sanomat ovat olleet alusta asti mukana perustamassa ja kehittämässä Oikotietä. Kalevan kanssa Oikotien yhteistyö alkoi vuonna 2009.

Lehdet toimivat tiiviissä myyntiyhteistyössä Oikotien kanssa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Asunto- ja autokaupassa sekä rekrytointi-ilmoittelussa paikallinen näkyvyys on tärkeää. Osakkuuden myötä voimme paremmin vahvistaa Oikotien brändiä myös alueellisesti, toteaa Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen.

Taloussanomat on osa Sanoma Newsia.

Lisää Aiheesta
UutinenAlman Etuovi-lehti kiellettiin (31.12.2010 16:25)
UutinenAlman Etuovi-piina jatkuu (15.11.2010 08:25)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
"Taloussanomat on osa Sanoma Newsia. "

Miksei galluppien yhteydessä mainita, että Taloustutkimus Oy, joka usein tekee galluppeja, on Kokoomuksen kansanedustajan omistama yritys ?
Tasapuolisesti
Huono 0
ei ole oikotietä onneen

on vain etuovi tai takaovi
O
Huono 0
Kartelli rakenteilla?
kuluttaja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949