Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa
Painettujen lehtien lukijamäärät eivät ole merkittävästi muuttuneet kuluneen puolen vuoden aikana, kertoo Kansallinen Mediatutkimus (KMT).
Sen mukaan naiset lukevat keskimäärin kahdeksaa ja miehet seitsemää aikakauslehteä. Näissä luvuissa ei ole mukana lehtien lukemista internetissä.
– Tilattavien lehtien lukeminen vaihtelee eri ikävaiheissa. Alle 18-vuotiaiden lukemisessa korostuvat lasten ja nuorten lehdet, mutta kaksi kolmasosaa heistä lukee myös jotain KMT:ssä mukana olevaa sanomalehteä, sanoo yksikönjohtaja Jukka Helske tutkimuksen toteuttaneesta TNS Gallup Oy:stä.
– Ruuhkavuosien 30-49-vuotiaille sanomalehdet ja niiden liitteet nousevat yhä tärkeämmiksi samoin kuin kodin lehdet naisille sekä tekniikan lehdet miehille. Yli 50-vuotiaat miehet ovat kaikkein ahkerimpia sanomalehtien lukijoita, minkä lisäksi he viihtyvät hyvin myös suurten yleisaikakauslehtien perissa.
Painettujen sanomalehtien lukijamäärät ovat pysyneet lähes aikaisemmalla tasolla. Tyypillisesti yhden sanomalehden lukemiseen käytetään aikaa päivittäin puolisen tuntia.


















Kommentit (5)
paperilehden tilaajien väheneminen nopeutuu yhä nuorempien keskuudessa jotka ovat oppineet lukemaan lehtensä kännykästä/läppäriltä.
Lukijmääristä en tiedä. Itse luen samat asiat sekä netistä että paperilehdestä.
Aivan. Entä viiden vuoden aikana?
Vuosi Helsingin Sanomien lukijamäärä
2010 940 000
2009 965 000
2008 970 000
2007 1 030 000
2006 1 058 000
2005 1 156 000
Vuosi Ilta-Sanomien lukijamäärä:
2010 689 000
2009 711 000
2008 745 000
2007 829 000
2006 911 000
2005 965 000
Lähde: KMT lehdistötiedotteet vuosilta 2005-2010