Kirjaudu ▼
 

Sanoman Syrjänen: Vaihdoimme Welhon DNA-omistukseen

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Sanoman Syrjänen: Vaihdoimme Welhon DNA-omistukseen
Mediakonserni Sanoma lähti myös mobiilimarkkinoille myymällä Welhon DNA:lle ja nousemalla DNA:n toiseksi suurimmaksi omistajaksi. Sanoman toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoo, että yhtiöiden liiketoiminnat täydentävät hyvin toisiaan.
Tiia Kyynäräinen
31.5.2010 10:17
11

Mediakonserni Sanoma ottaa jalansijaa mobiilimarkkinoilla. Sanoman toimitusjohtajan Hannu Syrjäsen mukaan Welhon ja DNA:n liiketoiminnat täydentävät hyvin toisiaan. Syrjäsen mukaan DNA:sta tulee nyt Sanoman osakkuusyhtiö, mutta omistuksen kasvattaminen tulevaisuudessa on mahdollista.

Sanoma kertoi tänään myyneensä kaapelitelevisio-operaattori Welhon tietoliikennekonserni DNA:lle. Kauppahinta on 200 miljoonaa euroa, joka maksetaan siten, että DNA suuntaa Sanomalle osakeannin. Sanomasta tulee DNA toiseksi suurin omistaja 21 prosentin omistusosuudellaan.

13:33Osake
+0,16 %
6,455
+0,01

– Olemme näin ollen strateginen omistaja DNA:ssa. Ikään kuin vaihdoimme Welhon omistuksen DNA:n omistukseen, Syrjänen sanoo Taloussanomille.

Yli 20 prosentin omistusosuus tarkoittaa, että DNA:sta tulee Sanoman osakkuusyhtiö. Syrjäsen mukaan on mahdollista, että Sanoma kasvattaa DNA-omistusta tulevaisuudessa.– Kaikki on mahdollista. Tässä vaiheessa keskitymme liiketoimintojen yhdistämiseen. Pyrimme nyt löytämään toiminnoista mahdollisimman paljon synergioita. Tällainen strateginen vähemmistöosakkuus on meidän lähtökohtamme.

Syrjäsen mielestä Welhon ja DNA:n yhdistäminen on järkevää, sillä yhtiöiden liiketoiminnat täydentävät hyvin toisiaan. DNA saa Welhon ansiosta vahvan aseman pääkaupunkiseudulla. Welho puolestaan pääsee DNA:n kautta mobiilimarkkinoille.

– Siinä on erittäin hyvin toisiaan täydentävät liiketoiminnat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Molemmat yhtiöt ovat olleet kannattavia. Syrjäsen mukaan yhtiöiden yhteenliittämisestä seuraa entistä parempi kokonaisuus.

Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten ja valtioneuvoston hyväksynnät. Syrjänen toivoo, että prosessi sujuisi mahdollisimman nopeasti. Sanoma odottaa viranomaisten hyväksyntää kesän kuluessa.

DNA:n liikevaihto oli viime vuonna 652 miljoonaa euroa ja liiketulos ilman kertaeriä 63 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 2,6 miljoonaa asiakasta. Welho puolestaan keräsi liikevaihtoa 67 miljoonaa euroa viime vuonna.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

Yritykset Sanoma
Ihmiset Hannu Syrjänen
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
tästä lähtien dna:lla päätökset tekeekin sanoma. Sanomalehtien näivyttyessä se on kiva kun on dna:n kassa josta voi tarvittatessa imeä vähän fyrkkaa, kuvittelisin että dna:n puolelta voi hakea myös joustoja henkiöstöpuolelta.
jep jep 31.5.2010 10:32

Anonyymi
Ennätin juuri tehdä kaksikin ostosta 24 kk sopimuksella Welhosta. Osasyynä tähän oli Welhon hyvä asiakaspalvelu. Ja nyt tullaan alas ryminällä: DNA:n asiakaspalvelun tasoon en missään tapauksessa ole tyytyväinen. Kokemusta nimittäin on.
Arvaa harmittiko 31.5.2010 10:37

Anonyymi
Ennätin juuri tehdä kaksikin ostosta 24 kk sopimuksella Welhosta. Osasyynä tähän oli Welhon hyvä asiakaspalvelu. Ja nyt tullaan alas ryminällä: DNA:n asiakaspalvelun tasoon en missään tapauksessa ole tyytyväinen. Kokemusta nimittäin on.

Tosi on, kuka haluu savoksi palvelua? Savolainen kun puhuu, vastuu siirtyy kuuntelijalle.
Kuultu on 31.5.2010 10:47

Anonyymi
Ennätin juuri tehdä kaksikin ostosta 24 kk sopimuksella Welhosta. Osasyynä tähän oli Welhon hyvä asiakaspalvelu. Ja nyt tullaan alas ryminällä: DNA:n asiakaspalvelun tasoon en missään tapauksessa ole tyytyväinen. Kokemusta nimittäin on.


Sama vika, jos tämän olisin tiennyt, olisi määräaikainen sopimus jäänyt tekemättä Welhon kanssa. Tuli erehdyttyä määräaikaiseen siitä syystä, että Welho on ollut todella hyvä ja palveleva putiikki.

Jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että noihin määräaikaisiin sopimuksiin pitäisi ikinä missään asiassa suostua, niistä ei ole kuin harmia asiakkaalle eikä koskaan voi edes näköjään tietää sitä, minkä firman asiakas sitä on kuukausi sopimuksen solmimisen jälkeen...
Määräaika 31.5.2010 11:47

Anonyymi
No tuskin tämä nyt millään lailla Welhon hyvää asiakaspalvelua huonontaa - voi elämä teijän kanssa!
hyväthyssykät 31.5.2010 12:15

Anonyymi
Sisälukutaitoni sanoo DNA myi itsensä Sanomalle.
ja pitkälisen analyysin lopputulos on
DNA nimenä ja welho taiotaan pois.

Ja viimeistän 4 v päästä ulkomaaalainen yhtiö ostaa koko roskan liki 200 meurin.
@3 31.5.2010 12:29

Anonyymi
DNA:n nykyiset omistajat hävisivät kaupassa. Sanoma neuvotteli itselleen todella hyvän diilin. 20% nurkka erittäin hyvätuottoisesta yhtiöstä pelkällä kioskilla on saavutus.

Kyllä kyrsii, kun taas hukattiin minun rahojani. :(
Epäsuorasti DNA:n om 31.5.2010 12:32

Anonyymi
"Ja viimeistän 4 v päästä ulkomaaalainen yhtiö ostaa koko roskan liki 200 meurin."

Ei DNA:ta kukaan ulkopuolinen osta. Se on ankkuroitu eri maakuntien alueellisiin puhelinlaitoksiin ikuisesti. Todennäköisesti niillä tulee olemaan etuostooikeus nähin Sanoman osakkeisiin mikäli se haluaisi päästä niistä eroon.

DNA:n suhteen kaikki haaveet pikavoitoista tai pörssilistauksesta kannattaa haudata syvälle routaiseen maahan.
Nimetön 31.5.2010 12:36

Anonyymi
DNA:n nykyiset omistajat hävisivät kaupassa. Sanoma neuvotteli itselleen todella hyvän diilin.

Tuli vähän sama mielikuva 20%:N päälle kun ostetaan huonon ostoksen vuoksi alnetuneita osakkeita, niin asiten onkin jo yli 30%:a vallasta... ei kun myyntiin ulkomaille, mutta nyt nurkanvaltaajan hintaan?
antti R 31.5.2010 12:52

Anonyymi
Todennäköisesti hyvä strateginen liikku molemmilta yhtiöiltä.
Hyvä että yksi teleoperaattori on vankasti suomalaisissa käsissä. Sanoma on oikein hyvä lisä omistajien joukkoon.

Mielenkiinnolla odotamme kuinka Sanomien sisältöjä integroidaan pian laajakaista/mobiilituotteisiin.
Sanomien omistaja ja 31.5.2010 13:33
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?