Kirjaudu ▼
 

Sanoma myy Welhon DNA:lle

Lehtikuva
Sanoma myy Welhon DNA:lle
Viestintäkonserni Sanoma myy kaapelitelevisio-operaattori Welhon liiketoiminnan tietoliikennekonserni DNA:lle. Samalla Sanomasta tulee DNA:n toiseksi suurin omistaja 21 prosentin osuudella, kun DNA toteuttaa suunnatun osakeannin.
Taloussanomat
31.5.2010 09:19 (päivitetty 09:37)
25

Kauppahinta on 200 miljoonaa euroa, josta Sanoma kirjaa 185 miljoonan euron myyntivoiton. Myyntivoitto parantaa Sanoman osakekohtaista tulosta 1,14 eurolla tänä vuonna.Welho on Suomen suurin kaapelitelevisio-operaattori. Viime vuonna Welhon liikevaihto oli 67 miljoonaa euroa ja se työllisti 205 henkilöä.

Welhon henkilöstö siirtyy DNA:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Welhon asiakkaiden palvelut jatkuvat Sanoman mukaan toistaiseksi entisellään.

00:54Osake
+0,75 %
6,70
+0,05

DNA tarjoaa puhe-, data-, matkaviestin- ja tv-palveluja. DNA-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 652 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 63 miljoonaa euroa. DNA:lla on 2,6 miljoonaa asiakasta.

Kaupan toteutumisen ehtona on kilpailuviranomaisten ja valtioneuvoston hyväksynnät. Viranomaispäätöksiä odotetaan kesän aikana.

Kaupan jälkeen Sanoma Entertainment -liiketoimintaryhmä koostuu Nelonen Median tv- ja radioliiketoiminnasta sekä Sanoma Gamesin verkkopelipalveluista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Yhdistymisen myötä saamme osuuden erittäin kannattavasta, kilpailukykyisestä ja kasvupotentiaalia sisältävästä yhtiöstä. Kyseessä on pitkän tähtäimen strateginen omistajuus, sillä uskomme median ja teleoperaattoreiden liiketoiminnan lähestyvän toisiaan, Sanoman toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoo yhtiön tiedotteessa.

DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi puolestaan sanoo, että liiketoimintajärjestelyssä DNA saa merkittävän osuuden pääkaupunkiseudun laajakaista- ja televisioliiketoiminnasta, mikä siltä on tähän saakka puuttunut.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (25)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei huono sijoitus Sanomalta. Osakkeenomistaja kiittää...
Nimetön 31.5.2010 9:34

Anonyymi
Oho, stadin kaapelitalojen maksukanavat landelaisten omalle operaattorille?
Aika yllättävää 31.5.2010 9:35

Anonyymi
No emmä tiedä..
Taitaa olla DNA:lla nykyisen lähinnä vuokratyövoimaa, joten jos tarvetta suurempaan vähennykseen niin se onnistuu ilman mittavia YT-neuvotteluita.
Elämä on 31.5.2010 9:36

Anonyymi
Mielenkiinnolla sitten seurataan miten Suomen 3KTV ja Welhon toiminnot yhdistetään. Mites sitten jatkossa? Paljonko tulee peukkuja ja tyytyväisiä asiakkaita? Tai siis jää jäljelle?

Taitaa dna paisua liian isoksi. Nyt ja jatkossa lankaverkon puhelintoimintaa, matkaviestinverkko, televisioverkko, kaapelitelevisioverkko ja vielä taitaa olla jotain kuituverkkoa.. Mitäs vielä puuttuukaan? Perinteisen radion verkko?
Sermin takaa 31.5.2010 9:40

Anonyymi
Eikös tässä DNA rahoita kauppaa suunnatulla osakeannilla, jossa Sanoma tulee DNA:n omistajaksi? Ennemminkin Sanoma on ostamassa DNA:ta ja samalla saa kirjattua voittosarakkeeseen welhosta saadun kauppasumman.
Nimetön 31.5.2010 9:42

Anonyymi
On menny mokkula " väärään kurkkuun" monessa
telealan offiisissa tänä aamuna!
Laavakaista 31.5.2010 9:50

Anonyymi
Kohta saakin kaiken infon ja it:n yhdeltä luukulta. Ja mitä ei saa, niin sitä ei sitten ole olemassakaan.
Julle 31.5.2010 9:57

Anonyymi
ilmankos kuva palikoitunut viimeaikoina Welhon verkossa,häviääkö sanoma henkilöstön lehti ym edut,kun DNA väki siirretään?
eikös DNA väki lakkoillut taannoin jostain,mukavaa jos puhelujen hinnat laskee DNA ollutkin kallis vs saunalahti.
S-Kanavat 31.5.2010 9:59

Anonyymi
Voi Pska!
* 31.5.2010 10:09

Anonyymi
Oho, stadin kaapelitalojen maksukanavat landelaisten omalle operaattorille?

S...tana, landepaukkuihin ei ole luottamista. Degeneroitunutta sakkia koko kepupopulaatio, nyt lähti Welhon k.paketit ja kaista tästä taloudesta vaihtoon.
kepulaiset turkinhih 31.5.2010 10:11
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?