Lindén väläytti Yle-lain jatkoa

Markku Ulander / Lehtikuva
Lindén väläytti Yle-lain jatkoa
Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan Yleisradion rahoitusta ja hallintoa uudistavan Yle-lain valmistelua jatketaan sittenkin, jos eduskuntaryhmät ovat asiasta yhtä mieltä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
16.3.2010 09:05
Kommentit 56

– Lain valmistelua jatketaan, jos siihen on riittävän yksituumainen tuki. Sopuun riittää, että eduskuntaryhmillä on yhteinen tahto sekä hallinnon uudistukseen että rahoitusjärjestelmään, Suvi Lindén sanoi maanantaina Ylen A-studiossa.

Lindén ilmoitti viime viikolla, että Ylen hallinnon ja rahoituksen uudistus siirtyy seuraavalle eduskuntakaudelle ja tulevan hallituksen ratkaistavaksi. Hänen mielestään uudistuksella ei ole riittävää parlamentaarista tukea. Lindén on myös sitä mieltä, että Ylen rahoitus pitäisi kattaa valtion budjetista.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat käsittelevät asiaa keskiviikkona.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner arvosteli A-studiossa lain lykkäämistä.

– Jos tällä ryhdikkyydellä olisi Suomen asioita hoidettu 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuttaisiin Venäjää, Jungner tokaisi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenLindén lyttäsi Yle-maksun (11.3.2010 14:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (56)

Huono 0
Takinkääntäjä.
YLEn rahoitus budjetista
Jos Suomeen tulee asuntokohtainen TV-maksu, ja se kuitenkin osoitetaan jollekin henkilölle, niin kenellä on maksuvelvollisuus? Kaikilla huoneistossa asuville ydessä ja erikseen, vai??

Jos tuollainen TV-maksu asetetaan minulle, mutta ei puolisolleni, niin aion kyseenalaistaa ko. maksun. Keneltähän sitä peritään, ja millä perusteella? Oikeuskanslerinvirastossa tulee olemaan ruuhkaa...
Maksaja
Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner arvosteli A-studiossa lain lykkäämistä.

- Jos tällä ryhdikkyydellä olisi Suomen asioita hoidettu 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuttaisiin Venäjää, Jungner tokaisi.

Kyllä virkamiestä hiukoo taas niin maan vietävästi, että pitää mediamaksutkin perustella ryhdikkäästi talvisodan hengessä!
Sosiaalidemokraatti syö sinunkin pöydässäsi
Pidä nyt Linden pintasi, etkä anna kaiken maailman Junkkereiden huudella neuvoja.
rengonkiikku
On kolme tapaa reagoida epäreiluihin verohin:

1. Taistele veroja vastaan
2. huijaa
3. Pakene
3 strategiaa
Ja loput lauseesta:

- Jos tällä ryhdikkyydellä olisi Suomen asioita hoidettu 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuttaisiin Venäjää. On selvää, että on yksittäisiä kansanedustajia ja kansalaisia, jotka ovat eri mieltä. Mutta se, että kesken kaiken annetaan periksi ja lykätään homma seuraavalle hallitukselle, on vastuutonta, Jungner sanoi A-studion haastattelussa.

Jungnerin mukaan YLEn asiat tulisi ottaa pois viestintäministeriöstä ja saattaa eduskunnan päätettäväksi lainsäädäntöä myöten.

Ompa jännä että jätettiin lauseenloppu tästä jutusta pois. KANSAN VIHA ON KAMALA kun se niskaan kaatuu.
yksittäinen kansalainenko?
Yleisradio rahoitettava budjetista! Liäksi karsittava turhat ohjelmat pois.
Jokainen saa sitten ostaa oman ohjelmapakettinsa kaupallisislta tuottajilta jos haluaa enemmän kuin yhden kanavan.
Pakkovero pois
Ville
Jungner ei ole pitkään aikaan käyttäytynyt niinkuin yritysjohtajan kuuluisi.

Tai ehkä YLE ei ole yritys ja sinne kelpaa kuka tahansa pomoksi.
kuka opettaisi tapoja Jungnerille
Näillä samoilla uutissivuilla olevan uutisen mukaan YLE tuotti viime vuonna voittoa. Näin ollen voidaan päätellä, että Mediamaksua ei tarvita YLEn rahoittamiseen, eikä edes toimintoja tarvitse tehostaa, vaan nykyinen lupamaksumenettely tuottaa enemmän kuin kylliksi.

Ja lupamaksuahan maksaa vain ne, jotka haluaa käyttää palvelua. Eli lupamaksujärjestely on toimiva ja oikeudenmukainen, joskin vanhanaikainen ja kankeakin systeemi. Mutta mitäpä siitä, se on jo olemassa ja toimii, jopa voitollisesti.
Pohdinta
Junkkerin kausi on päättymässä ylessä ei tarvita kyseisen henkilön kommentteja.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949