Jungner: Yle valmis päästämään irti STT:stä

Marja Airio/Lehtikuva
Jungner: Yle valmis päästämään irti STT:stä
Mikael Jungner sanoo Ylen olevan valmis luopumaan osuudestaan uutistoimisto STT:ssä eli Suomen Tietotoimistossa. Jungner sanoo Verkkoapilalle, että yhtiön osakkeista voidaan luopua, jos niistä tulee hyvä tarjous.
Taloussanomat
16.2.2010 07:22
Kommentit 10

Ylellä ei ole Mikael Jungnerin mukaan erityistä syytä olla uutistoimiston omistajana.

– Toisaalta se on niin pieni asia, ettei me olla sitä paremmin strategisesti mietitty. Jos tulee hyvä tarjous, osakkeet ovat varmasti kaupan, hän sanoo Verkkoapilalle.

Ylen toimitusjohtaja uskoo kuitenkin STT:n menestymismahdollisuuksiin.

– STT tekee suomalaisesta mediamaisemasta tällä hetkellä rikkaamman ja monimuotoisemman, eikä Yleisradiolla ole mitään halua lähteä sitä kampittamaan, Jungner toteaa.

Yle omistaa STT:n osakkeista muutaman prosentin. Suurimmat omistajat ovat AlmaMedia, Sanoma-konserni sekä TS-yhtymä.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSTT veti pois Yle-kantelunsa (13.10.2010 13:57)
UutinenJungner haluaa SuomiTuben (16.2.2010 15:33)
UutinenYlen Jungner: Digita on liian kallis (9.12.2009 19:34)
UutinenYle varasi teräväpiirtokanavan (8.12.2009 20:06)
UutinenJungner ei aio lähteä Ylestä (17.10.2009 11:28)
UutinenIS: Jungner tuskin jatkaa Ylessä (2.10.2009 10:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Milloin YLE luopuisi pakkoluvista ja laittaisi ohjelmansa maksukortin taakse?
Milloin oikeudenmukaisuutta YLE:ltä?
Huono 2
YLE HD on maksukortin takana jo valmiiksi...
YLEllehän kaavaillaan nyt tätä erillisverotusoikeuttakin.

Mihin tällainen orgaani yleensä tarvitsee jonkun yksityisen yhtiön osakkeita ?

Väkeä ja syöjiä on tuotokseen nähden kolmen firman edestä niin että päät kolisee. Eikö tämä poliittinen suojatyöpaikka voitaisi viimeinkin räjäyttää taivaan tuuliin, YYA-ajan viimeisenä jäänteenä ?

Säästyisi nekin veronmaksajien rahat tähdellisempiin tarkoituksiin.
Odota vaan kun YLE-verolaki hyväksytään niin sitten aletaan sorvata joka ministeriölle omaa erillisverotusjärjestelmää, kuten "sosiaalimaksulaki", "asumismaksulaki" jne.

Näin "veropohjaa saadaan laajennettua" kun jäljellä olevilta ns. maksukykyisiltä saadaan revittyä viimeisestkin siemenperunat ! Pienistä puroista ne suuret joet kasvaa..
Amazoniin jo nyt kaatava
Huono 1
Ukko ei saanut Mäsällä kaikkia käyttämään Windowsia niin kostona on pakkovero ihan jokaiselle.
Kolmas valtakunta
Huono 2
luin ensin että luopuu FST:stä mutta olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
yle, valtio valtion sisällä
En maksa yle veroa.
Onneksi yle vero on vapaaehtoinen.
Kirkosta voi erota - YLE:sta ei.
Huono 0
Pääsemmekö irti Junknerista?
optimisti
Huono 0
Voisko YLE päästää irti Suomen kansasta?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949