Google-lause sai Apple-pomon kiroilemaan
Steve Jobs vastaili työntekijöidensä kysymyksiin yhtiön perinteisessä kokoontumisessa viime viikolla. Jobsilla oli yksiselitteinen mielipide kilpailevan Googlen motosta "don't be evil", "älä ole paha". Se on "p***aa", Wired-lehti kertoo johtajan sanoneen.
Jobsin käyttämä tarkka sanamuoto vaihtelee lähteen mukaan. Tiedot perustuvat paikalla olleiden ja nimettöminä pysyttelevien henkilöiden kertomuksiin.
Googlen mantra on ollut korostetusti esillä viime viikkoina, kun yhtiö kertoi harkitsevansa vetäytymistä Kiinasta. Syynä on yhtiön mukaan kansan ilmaisunvapauden rajoittaminen ja verkkohyökkäys, josta ainakin Google kärsi joulukuussa.
Applen Jobs korosti Googlen tunkeutuneen puhelinkentälle Nexus One -mallillaan tappaakseen Applen iPhonen. Jobs vannoi, että sen ei anneta tapahtua.
Steve Jobsin muista raportoiduista sanomisista päätellen ei Adoben Flash-ohjelmisto ole edelleenkään edes lähellä tulemistaan iPhoneen tai uuteen iPad-tietokoneeseen. Jobsin mukaan Apple ei tue Flashia, koska se on niin buginen.


















Kommentit (20)
Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.
Aivan mahtava "user experience" tulee iPhonella tai iPadilla kun webbisivut, joissa on flash, eivät toimi.
Se vain on tyhmää maksaa ylihintaa.
Juu siinä on mies joka on vienyt rahan tekemisen äärimmäisyyksiin. Osakkeenomistajat tykkää kun puikoissa on mies joka riskeeraa jopa oman terveytensä firman voittojen maksimoimiseksi.
Todellinen syy on se, että webbisivujen flash-pelien vuoksi Apple Storen tulot vähenisivät. Siksi flashia ei sallita iPhonessa tai iPadissa.
Aivan mahtava "user experience" tulee iPhonella tai iPadilla kun webbisivut, joissa on flash, eivät toimi.
Se vain on tyhmää maksaa ylihintaa.
Se voi olla yksi syy, mutta kyllä se Flash vain mättää välillä OSX:ssä todella paljon. Eikä se Windowsissakaan aina toimi niin kuin pitäisi.
Vikaa on enemmänkin sivujen kehittäjissä, kuin laitevalmistajissa.
Ei tainnut Omena miehille tulla mieleen se tosiasia, että joku muu voi myös tulla haukkaamaan Omenasta.
Nyt mielenkiinnolla odotamme, jääkö Omena mahalaukkuun ja täyttää näin nälän, vai meneekö se suolen läpi?
Vikaa sivujen kehittäjissä (= No voihan apple tietysti yrittää flashia dissaamalla saada koko internetin muutettua. Parempaa palvelua käyttäjille kuitenkin olisi vaan tarjota mahdollisuus flashiin.