Pentikäinen: HS pohtinut myös tabloid-kokoon siirtymistä

Lehtikuva
Pentikäinen: HS pohtinut myös tabloid-kokoon siirtymistä
Suomen sanomalehdet siirtyvät iltapäivälehdistä tuttuun tabloid-kokoon lähivuosien aikana, uskoo Sanoma Newsin toimtusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Kari Rintakoski
4.12.2009 16:09
Kommentit 14

Sanoma-konserniin kuuluvan Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo, että Helsingin Sanomissakin on pohdittu siirtymistä tabloid-kokoon.

– Olemme tabloid-kokoa pohtineet jo useamman vuoden ajan. Uskon, että lähivuosien aikana ainakin valtaosa aamulehdistä on tabloid-koossa, Pentikäinen sanoo uutistoimisto Startelille.

18:38Osake
-2,68 %
6,725
-0,19

Hän ei ota kuitenkaan tarkemmin kantaa siihen, milloin muutos tapahtuu.

– Olemme tätä keskustelua käyneet jo vuosikaudet, mutta nyt tehdyn ison lehtiuudistuksen yhteydessä päätettiin, että formaattia ei muuteta, Pentikäinen kertoo.

Ensimmäisenä Pentikäisen näkemyksestä kertoi Verkkoapila. Pentikäinen puhui tänään Keskustan Lehtimiesten 90-vuotisseminaarissa Helsingissä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Torstaina Alma Media kertoi, että sen pohjoiset maakuntalehdet Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat siirtyvät tabloidiin vuoden 2011 alusta alkaen. Jo aiemmin tabloid-kokoon on siirtynyt Hufvudstadsbladet. Hiukan suurempana eurotabloidina ilmestyvät maakuntalehdistä Itä-Savo ja Länsi-Savo.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (14)

Huono 0
Sanoma-konserni saa painaa mitä formaattia haluaa.

Minä luen verkosta, enkä suinkaan yksinomaan Sanoma-konsernin tuotoksia.
Paperiton
Huono 1
Hesarin viimeisin ulkoasu-uudistus on kyllä sen verran epäonnistunut, että joku muutos tilanteeseen olisi hyvä saada. Vaikka sitten tabloidiin siirtyminen.
Nyt ei hyvä ollenkaan
Huono 0
Ja tabloidista siirrytään sitten olemattomuuteen, kuten klassinen kehityskulku menee.
Arska
Huono 0
Hyvä idea, lakanoita tarvitaan nykyaikana vaan sängyssä EI keittiöpöydällä aamiastavaroiden, kännyköiden ja läppäreiden ym. peittona.
Nykyaikaa
Huono 0
Ihan järkevää. Tällöin koko vastaisi sisältöä.
HS, keltaisen lehdistön lippulaiva.
Huono 0
Mielestäni Husiksen siirtyminen tabloidiin onnistui hyvin.
Jättebra HBL
Huono 0
Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.
Huono 0
Tabloid -kokoisen lehden väliin ei mahdu niin paljon mainoksia, kuin nykyisen lehden väliin. Jos niitä kuitenkin tabloid -lehden väliin tungetaan entiseen tapaan, niin saattaa koko hesari mennä heti kättelyssä jätepaperilaatikkoon mainosten mukana.
Ei mainoksia, Kiitos
Huono 0
Hesarin ulkoasun muutos meni selvästi penkin alle.
Olen pitkän ikäni tilannut hesarin ja sopeutunut muutoksiin aikaisemmin, mutta nyt tympii pahasti.

Lopetetussa mallissa ei isompaa vikaa ollut. Palauttakaa se takaisin heti.
Tabloidia en rupea selaamaan. Ne on hömppälehdet erikseen. Niitä en osta. Ilta-sanomat ja Ilta-lehti on lööppikansan lehtiä. Lukekoot.

Itselle tulee kaksi sanomalehteä, joista toinen on hesari ja hyvä niin.

Eihän tabloidi kelpaa kalankaan kääreeksi...

Useimmilla on se töllötinkin, mutta minulla ei pelaa, kun en sitä tikitintä hommannut.
Jaa miksen? Löysin paremman maailman töllöttimen ulkopuolelta. Paaljon parreen...
Pölhö-Kustaa
Huono 0
Nuorempana kumiteräsaappaitten aikana, sanomalehdestä sai ne parhaat pohjalliset.
Taitteli ja saksilla kulmat pois.
Paras oli flanellisen jalkarätin kanssa. Sukkia ei tarvittu.
Pakkasilla kaks rättiä ja kyllä tarkeni ulkotöissä...

Oikeita töitä tehtiin ja kuuma pakkasi tulemaan...
Pölhö-Kustaa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949