Hurja kato Wikipediassa
Vuoden 2009 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Wikipedia.org -verkkosanakirjan vapaaehtoinen avustajajoukko väheni 49 000 jäsenellä, kun vuotta aiemmin kolmen kuun aikana lopetti vain 4900 avustajaa, kertoo tutkija Felipe Ortega The Wall Street Journal -lehdelle.
Ortega on kerännyt tietonsa analysoimalla Wikipedian kymmenen erikielisen palvelun editointihistoriaa.
Avustajia on yhä yli kolme miljoonaa, mutta jatkuva ja kiihtyvä avustajakato voi vakavasti vaikeuttaa verkkopalvelun laajentamista ja tarkentamista. Virheet ja tahallisesti palveluun syötetyt väärät tiedot ovat viime aikoina syöneet Wikipedian uskottavuutta.
Wikipedian ylläpitäjät ovat pohtineet avustajakadon syitä. Kiinnostusta saattaa vähentää se, että monet kiinnostavimmat aiheet on palvelussa jo käsitelty. Lisäksi Wikipedia on ottanut käyttöön tiukempia sääntöjä hallitakseen ristiriitaisia päivityksiä. Säännöt vaikeuttavat uusien kirjoittajien tuloa palvelun ylläpitäjiksi.
Wikipedian suosio sen sijaan jatkaa kasvuaan. Syyskuun loppua edeltävän 12 kuukauden aikana kävijämäärä oli kasvanut viidenneksellä, kertoo comScore Media Metrix.














