Talentum antoi tulosvaroituksen

Talentum antoi tulosvaroituksen
Mediayhtiö Talentum on alentanut arvioitaan koko vuoden liikevaihdostaan ja tuloksestaan. Syynä on mediamainonnan aiemmin arvioitua heikompi kysyntä loppuvuonna.
Taloussanomat
10.11.2009 17:09
Kommentit 6

Talentum arvioi nyt, että yhtiön liikevaihto laskee tänä vuonna 30 prosenttia viime vuodesta. Koko vuoden liiketuloksen ennen kertaluontoisia eriä Talentum painuvan tappiolliseksi. Tappion ei ennusteen mukaan kuitenkaan nouse yhtä miljoonaa euroa suuremmaksi.

Talentum arvioi aiemmin, että vuosiliikevaihto laskee viime vuodesta noin 25 prosenttia. Liiketuloksen ennen kertaeriä yhtiö uskoi oleva lievästi plussalla. Kertaerät mukaan lukien liiketuloksen arvioitiin painuvan tappiolle.

Talentumin heinä-syyskuun tulos oli tappiollinen ilmoitustuottojen vähenemisen takia. Myös liikevaihto supistui. Tappio ennen veroja oli 1,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aikaisemmin tulos oli 0,5 miljoonaa euroa plussalla.

Talentumin osake oli tulosvaroituksen jälkeen noin kello 17 1,86 eurossa Helsingin pörssissä. Laskua eilisestä oli 1,6 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Ei tainnut Kai Telasen osakepominta osua helmeen?
vaan kuplaan
Huono 0
Potkut tekee hyvä.
sijoittaja
Huono 0
Talentum tekee tappiota vuodessa saman minkä Talousanomat puolessa.
ap
Huono 0
Yli 500 heeboa hieromassa jotain väsynyttä marmai.fi portaalia tai duunamassa copypastella lakikirjoja kerran vuoteen. YT-myllyllä säästöjä nyt.
Super
Huono 0
Potkut tekee hyvä.

kenelle?
Huono 0
Potkut tekee hyvä.

kenelle?

Sijoittajalle. Kunhan sitä potkii munille.
Crash
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10.2.SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja
10.2.Mao-pukujen valmistaja suunnittelee luksusbrändiä
10.2.Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros"
10.2.Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
10.2.Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
10.2.Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
10.2.HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
10.2.Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
10.2.USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
10.2.USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
10.2.Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
10.2.Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
10.2.Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
10.2.Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
10.2.Tekla jättää tänään pörssin
10.2.Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
10.2.Marimekko nousee laskupörssissä
10.2.Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
10.2.IEA: Öljyn kysyntä laskee
10.2.Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
10.2.Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
10.2.Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
10.2.Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
10.2.Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
10.2.Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
10.2.Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
10.2.Raute sai historiansa suurimman tilauksen
10.2.Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10.2.Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
10.2.Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949