Alma Media pörssissä nousukiidossa
Mediayhtiö Alma Median osake on ollut Helsingin pörssissä tänään selvässä nousussa, samaan aikaan kuin muut vaihdetuimmat media-alan osakkeet ovat roikkuneet miinuksella.
Alman kurssinousu on jatkunut jo pidemmän aikaa eli elokuun puolivälistä lähtien. Tällöin yhtiö julkisti ostotarjouksensa Talentumista. Alma Media nosti omistusosuutensa Talentumista yli 30 prosenttiin, minkä vuoksi sen oli arvopaperimarkkinalain mukaan tehtävä ostotarjous kaikista Talentumin osakkeista. Ostotarjous päättyy torstaina.
EQ:n analyytikon Bengt Dahlströmin mukaan Alman kurssinousun takana eivät kuitenkaan liene arviot Talentum-fuusiosta, vaan Alman omat omistuskuviot. Sekä Ilkka että Kaleva ovat kasvattaneet viime aikoina omistustaan Almasta.
– Talentumin kurssi on ollut korkeampi kuin Alma Median tarjoama 1,85 euron hinta. Tuntuisi aika oudolta, jos ostotarjous menisi lävitse, kun pörssissä osakkeesta saa korkeamman hinnan, Dahlström sanoi.
– Enemmän tulee mieleen se, että Alma Median omassa omistuksessa on tapahtunut muutoksia. Jotkut voivat spekuloida mediakentän yleisen konsolidoitumisen etenemisellä. Mediamarkkinassa, joka vaikuttaa yhtiöiden tulokseen, ei ole vielä piristymistä näkyvissä.
Talentumin suurimmat omistajat, sijoittaja Kai Mäkelä ja työeläkeyhtiö Ilmarinen ovat tuominneet Alman tarjoaman hinnan liian alhaiseksi, samoin kuin Talentumin hallitus. Alman Median toimitusjohtaja Kai Telanne on puolestaan kertonut, että yhtiö ei aio korottaa tarjoustaan.
– En usko, että Alma alkaa korottaa tarjoustaan ainakaan vielä. Nyt kun pakollinen ostotarjous on tehty, voidaan omistusta kasvattaa ilman uutta ostotarjousta, Dahlström sanoi.
Kello 18.00 Alma Median osake oli 1,5 prosenttia nousussa 8,57 eurossa. Iltaa kohden virkistynyt Talentumin osake oli vahvistunut puoli prosenttia 1,98 euroon. Sanoman osake oli pakittanut 1,1 prosenttia 14,30 euroon.


















Kommentit (3)