Poika: Pekka Herlin oli ihmishirviö

John Palmen/Lehtikuva
Poika: Pekka Herlin oli ihmishirviö
Kone-konsernin entisestä johtajasta Pekka Herlinistä huomenna julkaistava elämäkerta antaa harvinaisen raa'an kuvan Herlinin suvun traumoista. Pekan pojan, Niklas Herlinin mielestä isä oli "pelkkä pystyyn nostettu paska", ihmishirviö.
Taloussanomat
23.9.2009 13:00
Kommentit 44

Otava julkaisee huomenna Kone-konsernin johtajasta,  Pekka Herlinistä (1932–2003) tehdyn elämäkerran Koneen ruhtinas.

Pekan poika, verkkosanomalehti Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin on julkaissut blogipalstallaan jyrkkäsanaisen arvion kirjan kohteesta.

11:03Osake
+1,34 %
43,00
+0,57

Herlin kertoo, ettei hän aluksi aikonut antaa elämäkertaan haastattelua, koska hänellä ei olisi ollut yhtään hyvää sanottavaa isästään.

Niklas luonnehtiikin isäänsä "ihmishirviöksi", "pystyyn nostetuksi paskaksi" ja "pahinta laatua olevaksi siaksi".

Kirjan tekijä, amerikkalaissyntyinen John Simon oli kuitenkin luvannut tehdä totuudenmukaisen kuvauksen teollisuusjohtajan vaiheista, joten Herlin suostui puhumaan suunsa puhtaaksi.

Pekka Herlinillä ei pojan mukaan ollut perhearvoja, ja hän halveksi sukulaisiaan. Yritysjohtajana hän kuitenkin onnistui kokoamaan yritykselleen ja lapsilleen varallisuutta, mitä Niklas Herlin kiittääkin.

Eniten Niklas Herliniä kuitenkin kummeksuttaa aikalaisten  ihasteleva suhtautuminen perhettään terrorisoineeseen öykkäri-Pekkaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muun muassa Lauri Helveen kaltaiset veteraani-taloustoimittajat olivat hänen mukaansa lumoutuneet Pekka Herlinin alkoholismista, ketjupolttamisesta ja "kovan jätkän" tavoista.

– Helve pääsi viinan ja tupakan ylistyksessään lähelle homoeroottista ihastumista, Niklas Herlin huomauttaa.

Elämäkertakirjaa hän kehuu hyväksi ja opettavaiseksi luettavaksi.

Lue enemmän Pekka Herlinin elämästä Taloussanomistaaiheesta kertova juttu julkaistaan klo 0.01 ensi yönä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (44)

Huono 0
Semmosia ne kaikki porvarit ja poroporvarit on - öykkäreitä ja psykopaattisia alistajia. Ja niitä vaan ihaillaan nykypäivänä yhä enemmän ja enemmän.
Vilosooffi
Oli mikä oli mutta työpaikkoja osasi luoda.
Jk
Niklas on kauppamies, nää jutut myy hyvin ja media hoitaa markkinoinnin ilmaiseksi.
Poika
Semmosia ne kaikki porvarit ja poroporvarit on - öykkäreitä ja psykopaattisia alistajia. Ja niitä vaan ihaillaan nykypäivänä yhä enemmän ja enemmän.

Mitenkäs ne työläisen ystävät Stalin, Ceausescu, Honecker, Kim Jong Il ...?
Tapani
Ihminen, joka lausuu noin, on joutunut työstämään asiat melko perusteellisesti.
- - -
Tämä todellinen pullamössö sukupolvi (suuret ikäluokat+) kohtelivat lapsiaan täysin hävyttömäsi.. heidät joko jätettiin heitteille, tai vaihtoehtoisest heille annettiin peräpaiseen verran arvostusta ja rakkautta.
Karva
Huono 5
Ei ole kaikki pomoiksi päässeet/joutuneet paikkaansa ansainneet, mutta palkka on yleensä korkea, oli miten oli. Hyviäkin johtajia on varmaan olemassa, mutta aika harvassa kuitenkin.
luokkajako edelleen
Kuvaus sopii varsin osuvasti suureen osaan Diplomi-insinööreistä. Itsekeskeisiä, vallan- ja rahanhimoisia öykkäreitä.

Hieno ulostulo!
Kimmo
Kuvaus pätee suurinpiirtein 70%:iin suomalaisten suuryritysten sikariportaasta.
sami
Huono 1
Taisi olla tutkimuksen mukaan niin että muutaman tonnin kk palkan jälkeen onni ei lisäänny.tämä puhuu sen puolesta
onnellinen
Huono 1
Kuvauksen perusteella kirjan nimi voisi olla "Pimeyden ruhtinas".
Mach
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:39Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
3.2.Åbo Akademi tutki: iPhone hakkaa Lumian
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949