Yle-sisällöistä kieltäytyneitä olisi vaikea valvoa
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) esitti viime torstaina keskustan puoluehallituksen kokouksessa, että mediamaksusta voitaisiin vapauttaa kirjallista todistusta vastaan.
Vanhanen olisi valmis vapauttamaan maksusta ne, jotka todistavat kirjallisesti, etteivät käytä mitään välineitä Yleisradion sisältöjen seuraamiseen.
Yle-sisällöistä kieltäytymistä olisi kuitenkin käytännössä erittäin vaikea valvoa.
Esimerkiksi Ylen verkkopalveluissa vierailevien suomalaisten yksilöiminen on käytännössä täysin mahdotonta. Verkosta löytyviä palveluita kun voidaan käyttää pöytäkoneilla, kannettavilla tietokoneilla, matkapuhelimilla, wlan-yhteyksillä varustetuilla mediasoittimilla ja monilla muilla laitteilla.
Tarkastajille
uusi kysymys?
Tämänhetkisen käytännön puitteista televisiomaksua valvova viranomainen on Viestintävirasto. Siellä Vanhasen idea ei ole vielä saanut aikaan suurempia toimenpiteitä.
– Tämä oli nyt vain poliitikkojen heitto, eikä mitään päätöksiä ole vielä tehty, tv-maksut-yksikön johtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta sanoo.
Nykyisin Viestintävirasto suorittaa valvontatehtäväänsä muun muassa kiertävien tarkastajien avulla. Tarkastajat vierailevat niiden kotien ovilla, joissa tv-maksu ei ole maksettuna.
– Kysymme fyysisesti ovella, onko televisiovastaanotinta käytössä, Laakso kertoo.
Laakso ei halua ottaa kantaa siihen, voitaisiinko tässä yhteydessä udella myös Yleisradion verkkosivuilla vierailemisesta.
Tekniseltä kantilta tarkasteltuna Yleisradion verkkosivuilla vierailleiden suomalaisten yksilöiminen olisi kuitenkin mahdotonta.
– Sellaista keinoa ei varmasti ole olemassa, Laakso sanoo.
Sen suurempia suunnitelmia mediamaksun valvonnan toteuttamiseksi ei ole tehty myöskään liikenne- ja viestintäministeriössä.
Osastopäällikkö Liisa Ero muistuttaa, että koko mediamaksu on vielä hallituksen pohdittavana.
– Emme ole ryhtyneet vielä mihinkään pohdintoihin tämän johdosta, Ero sanoo.


















Kommentit (117)
Kuvastaa taas hyvin päätöksentekijöidemme täydellistä typeryyttä!
YLE ei ole Suomelle mikään luonnonvoimainen välttämättömyys, johon kaikkien tulee sanktifioidulla pakolla osallistua.
Huvittaa tämä h-----n puuhastelu ja julkilausumien laatiminen tuon asian ympärillä.
Helppoa.
Yle voi mun puolesta tunkea nettisivunsa vaikka loginin taakse, josta Yle-veron koodilla ne olisi luettavissa.