Talentumin hallitus tyrmäsi Alman ostotarjouksen

Mediayhtiö Talentumin hallitus tyrmää Alma Median elokuisen ostotarjoukseen, jossa Alma Media tarjosi lopuista Talentumin osakkeista 1,85 euroa kappaleelta.
Taloussanomat
4.9.2009 09:54
Kommentit 2

Tilanne syntyi, kun eläkeyhtiö Varma luopui elokuussa Talentum-omistuksestaan. Varma omisti 375 000 mediayhtiön osaketta, jotka se myi Almalle.

Kauppojen jälkeen Alman omistus Talentumissa nousi yli 30 prosenttiin, ja Alma joutui arvopaperimarkkinalain mukaan tekemään ostotarjouksen lopuista Talentumin osakkeista.

Talentumin hallitus ilmoittaa tutkineensa ostotarjousta tarkoin ja punninneensa sitä myös neuvonantajan eli PCA Corporate Financen antaman lausunnon pohjalta. Sen mukaan tarjous ei ole kohtuullinen osakkeenomistajille.

Talentumin hallituksen mukaan tarjottu hinta on liian alhainen ja eikä osakkeenomistajille voi suosittaa sen hyväksymistä. Hallitus on keskustellut asiasta suurimpien osakkeenomistajien kanssa.

– Talentumin hallitus arvioi, että yhtiön strategian mukainen toiminta voisi tulevaisuudessa tuottaa tarjousvastiketta korkeamman arvon osakkeenomistajille, tiedotteessa todetaan.

Hinta sisältää vain pienen preemion eli lisähinnan yhtiön osakkeen viimeaikaiseen pörssikurssiin. Preemio on myös pieni verrattuna tuoreimpiin toteutuneisiin ostotarjouksiin.

Hallitus muistuttaa myös, että Talentumin osakkeen on ollut loppukesällä historiallisesti katsottuna alhainen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Talentumin hallitus toteaa myös, että Alman ostotarjous ja siihen johtaneet osakekaupat on tehty ottamatta etukäteen yhteyttä hallitukseen. Alma moittii ostotarjousta myös siitä, että siitä eivät ilmene Alman jatkostrategia Talentumin kehittämisen suhteen.

Talentumin suuromistajat, Alman ja Talentumin fuusiota ajanut sijoittaja Kai Mäkelä ja työeläkeyhtiö Ilmarinen ovat tuominneet tarjoushinnan liian alhaiseksi. Alma Media on kertonut, ettei se aio korottaa tarjoustaan.

Alma Media on on ollut Talentumin suurin osakkeenomistaja jo vuodesta 2001 lähtien, hallituksen lausunnossa muistutetaan. Omistuksen keskittyminen edelleen vähentäisi osakkeen likviditeettia markkinoilla. Mikäli Alma saa nostettua omistustaan yli 50 prosentin, sillä ei ole velvollisuutta lunastaa loppuja osakkeita.

Alma Media on asettanut ostotoimeksiannon pörssiin koskien kerrallaan noin kahdeksaa miljoonaa Talentumin osaketta. Hinta on sama 1,85 euroa kuin mikä on varsinaisen ostotarjouksen hinta.

Alman tarkoituksena on pitää ostotoimeksianto voimassa syyskuun puoliväliin saakka.

Lisää Aiheesta
UutinenAlma Media pörssissä nousukiidossa (13.10.2009 18:00)
YrityksetIlmarinen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Kyllä kai ostotarjousta moittii kuitenkin Talentum eikä Alma?
Tsyrde
Huono 0
Alman tarkoituksena on pitää ostotoimeksianto
voimassa syyskuun puoliväliin saakka.

Eikös tämä toimeksianto päättynyt jo 20.8.?

https://newsclient.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=360075&messageId=429199
vi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

17:51Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
17:32USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
17:18USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
17:12Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
16:59Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
16:32Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
16:22Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
15:47Tekla jättää tänään pörssin
15:39Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
15:28Marimekko nousee laskupörssissä
15:01Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
14:50IEA: Öljyn kysyntä laskee
14:32Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
13:39Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
13:31Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
13:15Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
13:01Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
12:26Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
12:00Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
11:28Raute sai historiansa suurimman tilauksen
11:25Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10:07Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
09:59Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
09:54Teollisuustuotanto oli yhtä suurta kuin vuonna 2005
09:35Kodak lopettaa kameroiden tuotannon
08:51Viron talouskasvu hidastui
08:30Kreikka-apua lykättiin – Fitch uskoo maksukyvyttömyyteen
08:06FBI: Steve Jobsilla oli top secret -luokitus
07:01Kymmenien kuntien kaupunki
06:07Nyt riitti viinalla läträäminen telkkarissa
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949