Talentumin hallitus penseänä Alman ostotarjouksesta
Hallitus ei kuitenkaan tyrmää täysin ostotarjousta. Se kertoo jatkavansa tarjouksen käsittelyä ja selvittävänsä myös muita vaihtoehtoja. Tähän työhön hallitus aikoo valita neuvonantajat.
Talentumin hallituksen mukaan tarjottu hinta sisältää vain pienen preemion eli lisähinnan yhtiön osakkeen viimeaikaiseen pörssikurssiin. Preemio on myös pieni verrattuna tuoreimpiin toteutuneisiin ostotarjouksiin.
Hallitus muistuttaa myös, että Talentumin osakkeen pörssikurssi on tällä hetkellä historiallisesti katsottuna alhainen.
Talentumin hallitus toteaa myös, että ostotarjous ja siihen johtaneen osakekaupat on tehty ilman hallituksen myötävaikutusta ja ottamatta etukäteen yhteyttä hallitukseen.
Talentumin suurimmat omistajat, sijoittaja Kai Mäkelä ja työeläkeyhtiö Ilmarinen ehtivät jo tuoreeltaan tuomita Alman tarjoaman hinnan liian alhaiseksi. Alman Median toimitusjohtaja Kai Telanne sanoi puolestaan, että yhtiö ei aio korottaa tarjoustaan.
Alma Media tiedotti tänään, että se on asettanut ostotoimeksiannon pörssiin koskien kerrallaan noin kahdeksaa miljoonaa Talentumin osaketta. Hinta on sama 1,85 euroa kuin mikä on varsinaisen ostotarjouksen hinta.
Alman tarkoituksena on pitää ostotoimeksianto voimassa arviolta syyskuun puoliväliin saakka, jolloin ostotarjouksen on arveltu päättyvän.
Talentumin osakkeen kurssi oli kello 17.40 1,92 eurossa Helsingin pörssissä. Nousua eilisestä oli 1,6 prosenttia.

1.jpg)
















Kommentit (2)
Se on vain neuvottelutaktiikkaa. Jos he hätäpäissään suostuu paniikissa, alma vaistoaa hädän ja tarjoaakin vaikka 1,75-1.80e osakkeelta.
Todellista tilannetta ei saa näyttää sillä neuvotteluissa siitä sakotetaan. Tässä vaan kokeillaan maksuhaluja. Neuvottelun alussa ei koskaan lyödä lopullista lukua tiskiin.