Talentumin ilmoitustuotot romahtivat
Mainonta väheni varsinaisissa sanomalehdissä TNS Gallupin mukaan tammi–kesäkuussa 24 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Taantuma kohteli kaltoin varsinkin Talentumia.
Talentumin ilmoitusmyynti supistui alkuvuonna peräti 54 prosenttia viime vuodesta. Konsernin liikevaihto sukelsi ilmoitustuottojen perässä kolmanneksen. Varsinkin työpaikkailmoittelu on huvennut.
Talentum julkaisee Suomessa kymmentä ja Ruotsissa kahdeksaa lehteä. Isoimmat lehdet ovat Suomessa Talouselämä, Tekniikka & Talous, Tietoviikko ja Mediuutiset ja Ruotsissa Ny Teknik ja Affärsvärlden.
Alma Median sanomalehtien ilmoitusmyynti supistui alkuvuonna 14 prosenttia. Alman sanomalehtiryhmään kuuluu kolmekymmentäviisi sanomalehteä, isoimpina Aamulehti ja Iltalehti. Kauppalehti muodostaa Alma Mediassa oman ryhmänsä; sen ilmoitustuotot putosivat 28 prosenttia.
Ilkka-Yhtymän ilmoitustuotot laskivat alkuvuonna 19 prosenttia viime vuodesta. Yhtymän lehtiä ovat muiden muassa Ilkka, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjalainen.
Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Taloussanomia kustantavan Sanoma Newsin ilmoitustuotot putosivat kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 26 prosenttia viime vuoden tammi–kesäkuusta. Sanoma kertoi kärsineensä etenkin luokiteltujen ilmoitusten vähenemisestä.
Sanomalehtiä kustantavan Sanoma Magazinesin ilmoitustuotot olivat alkuvuonna 21 prosenttia viime vuoden tason alapuolella.

















Kommentit (5)
Suuri osa Talentumin lehdistä näet tippuu postiluukusta vain siksi, että postiluukun takana asuu ay-jäsen, joka vähentää lehtitilauksen sisältävän jäsenmaksun verotuksessaan.
Puoluerahoitussotku on pähkinöitä verrattuna ay-liikkeen ja sitä lähellä olevien tahojen tukemiseen. Verovähennyksen poisto kun johtaisi jäsenmaksujen alentumiseen ja ay-toimintaan täysin kuulumattomien oheistuotteiden karsimiseen!
Hah! Hah!
Tämä on Talentumilaisten sisäistä huumoria ja kielenkäyttöä "rakkaasta" fuusioesimiehestään.
Ei kai sen nyt toimitusjohtajan vika ole kun kaikki menee päin persettä. Onhan siellä vielä toimittajat jäljellä, joten myynti varmaan lentää heti kun kysyntä alkaa ja tilaukset kolahtelee postiluukusta. Eihän myyjiä laman aikana kukaan tarvi, koska kukaan ei osta. Toimittajia tarvitaan koska pitää ne lehdet tehdä lama-aikanakin ja silloin sitä uusitoitavaa riittääkin.