Murdoch muuttaa nettilehtensä maksullisiksi

Bloomberg News
Murdoch muuttaa nettilehtensä maksullisiksi
Wall Street Journalin nettiversion lukemisesta voi jo nyt maksaa, jos haluaa.
Mediamoguli Rupert Murdoch kertoo lopettavansa sanomalehtiensä ilmaiset uutissivustot. Muun muassa Times-, Sun- ja News of the World -lehtien nettisivut voivat muuttua maksullisiksi jo ensi vuonna.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
6.8.2009 09:40
Kommentit 23

Australialaissyntyinen mediamiljardööri Rupert Murdoch ilmoitti aikeistaan eilen. Hänen News Corporation -konserninsa on tehnyt alkuvuonna yli kahden miljardin euron tappiot.

The Guardian-lehden mukaan Murdoch uhkaa sulkea sanomalehtiensä ilmaiset uutisnettisivut ensi vuoden kesään mennessä. Tarkkaa aikataulua tai tulevaa lukukertahintaa ei ole vielä päätetty.

Maksullisiksi menisivät muun muassa brittien Times'in, iltapäivälehti Sun'in ja News of the World'in nettisivut.

Murdochin mukaan ihmiset ovat jo niin tottuneet lukemaan etenkin viihdeuutisia verkosta, ettei pieni kertakatselumaksu karkottaisi heitä.

Murdoch muistuttaa, että esimerkiksi Sun-lehden julkkis-skuupit ovat niin haluttuja, että niistä kertyy "tähtitieteellinen määrä klikkauksia". Jos murto-osakin näistä lukijoista suostuu maksamaan lukukerrasta, muutos tuottaa yhtiölle isot rahat.

Kertakysyntää riittää hänen mielestään myös Daily Telegraphin kaltaisten, politiikkapaljastuksia tekevien sanomalehtien jutuille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Murdochin isoista lehdistä esimerkiksi Wall Street Journal tarjoaa jo nyt maksullista lisäsisältöä nettisivuiltaan.

– Muut mediatalot seuraavat pian meidän esimerkkiämme, Murdoch vakuuttaa.

Hän varoittaa, että News Corporation alkaa lisäksi vahtia aiempaa tarkemmin tekijänoikeuksiaan: muiden lehtien heiltä tekemiin luvattomiin juttulainauksiin suhtaudutaan vastedes ankarasti.

Lisää Aiheesta
UutinenMurdochin verkkorahastus viivästyy (5.11.2009 20:21)
UutinenSanoman tulos putosi odotetusti (6.8.2009 09:04)
UutinenIlmaisuutisten aika päättymässä (11.5.2009 11:25)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (23)

Huono 0
Murdochille ei riitä mikään.
Ahne kääpä
Huono 0
Murdochille ei riitä mikään.

Pelkällä mainostuloilla eivät kaikki näemmä pysty palvelua tarjoamaan. Olisi toisaalta ihan mukava selailla laadukkaita ja sisällöltään mielenkiintoisia sivuja joita mainonta ei sotke ja hidasta. Hinta ei olisi paha. Ongelma onkin nimenomaan, että pieniä maksuja pitäisi hoidella useille tarjoajille.
hmm
Luojan kiitos. Toivottavasti tämä vihdoin vähentää Murdochin propagandaa maailman lehdistössä ja lisää lukijoita oikeasti objektiivisuutta arvostaviin uutislähteisiin. "Fair and balanced".. my ass.
Anonyymi
Eikä taida asia iskeä tulta, itse en maksaisi senttiäkään nettilehdistä. Taitaa osua Murdocin omaan lompakkoon tämä asia aika pian.
Lukija
Murdochille ei riitä mikään.
Niinkuin ei Sinullekaan.
Erasmus
Murdoch yrittää paluuta menneisyyteen silloin yrittivät rahastaa lehdet nettiuutisita.

En epäile etteikö joku maksava asiakas sivuille eksy. Mutta tuskin siitä kovin kannattavaa bisnestä tulee.
R,N
Huono 2
Suomalaiseten sanomalehtien kokoajan laskevat levikkiluvut pakottavat myös suomalaiset verkkolehdet seuraamaan perässä, todennäköisesti hyvinkin pian. Päätoimittajat ovat jo huomanneet että verkkolehdistä ei saa kannattavaa tuotetta pelkästään mainosmyynnillä. Aina löytyy myös joku joka tarjoaa saman uutisen ilmaiseksi. Maakuntalehdet ovat myös sössineet luokiteltujen ilmoitusten palvelunsa. Tämä on suoraa seurausta huonosta johtamisesta. Johtajat ovat olleet täysin ammattitaidottomia vailla näkemystä/kokemusta internetistä yrittäessään kehitellä nettiin palveluita joita kukaan ei halua. Verkkolehtien vetäjät ovat usein vailla mitään kokemusta nettipalveluiden tekemisestä. Maakuntalehdet ovat suurimpia häviäjiä kävi miten tahansa.
Anne
yleisradioyhtiöt tarjoavat aina uutisia ilmaiseksi, tai siis verovaroin. Minulle riittää BBC ja yle.mobi mainiosti
juke
Huono 1
Eiköhän murdokkikin huomata että iski kätensä p...
en lue, jos joudun maksamaan.
Huono 0
Murdochille ei riitä mikään.

Pelkällä mainostuloilla eivät kaikki näemmä pysty palvelua tarjoamaan. Olisi toisaalta ihan mukava selailla laadukkaita ja sisällöltään mielenkiintoisia sivuja joita mainonta ei sotke ja hidasta. Hinta ei olisi paha. Ongelma onkin nimenomaan, että pieniä maksuja pitäisi hoidella useille tarjoajille.

ei ne mainokset sivuilta minnekkään katoa, maksu sivuilla käynnistä on vain yksi tulolähde lisää.
aivan kuten aikoinaan F1:sten plustv hommissa, mainostettiin isolla ettei ole mainoskatkoja, eihän niitä ilmeisesti ollut mutta ajon molemmin puolin olikin sitten urakalla.
tiernapoika
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949